Hän näkee ja kokee talven ensi kerran. Pimeys, kylmyys ja yksinäisyys pelottaa. Ja on noloa olla ensikertalainen omassa laaksossaan, joka onkin muuttunut vieraaksi ja vaikeaksi. Ensikertalainen ei tiedä, mitä on lumi ja mistä se tulee.
Uusi tuttavuus Tuu-Tikki ei paljon tukea tarjoa. Hänelle asiat ovat liiankin itsestään selviä. Aurinko palaa vähitellen, kuinkas muutenkaan. Elämä on epävarmaa. Se ajatus tekee levolliseksi, kun sen hyväksyy. Se ajatus on Muumipeikolle käsittämätön, mutta sen oppii samalla kun oppii selviytymään omin päin.
Sosiaaliset tilanteet maahanmuuttajien eli kotoaan ravinnon puutteessa lähteneiden ötököiden kanssa ovat vaikeita. Muumipeikko joutuu valitsemaan varjellako perheen omaisuutta vai huolehtiako hädänalaisista. Esi-isän tapaaminen kertoo hänelle paljon myös hänestä itsestään ja muumien suvun varhaisista selviytymisen keinoista.
Parhaissa lastenkirjoissa on taso aikuisiakin varten. Taikatalvessa on myös ehkä kaunein lukemani kuvaus kevään tulosta.
”Nyt tuli salaperäinen kuukausi mukanaan kaikenlaista: uhkeita auringonlaskuja, tuulta ja kiitäviä pilviä, vettä noruvia räystäitä ja kirpeän kylmiä öitä, kuutamoa ja hankiaisia. – Halkovajan eteläpuolella alkoi maa jo paljastua. koivut olivat saaneet hienon, punertavan värisävyn, mutta sen saattoi nähdä vain matkan päästä. Aurinko oli paistanut suoraan kinoksiin, jotka olivat muuttuneet hauraiksi ja rapeiksi kuin lasi. Ja jää oli tumma aivan kuin meri olisi näkynyt sen läpi.”
Tove Jansson: Taikatalvi
Helmet-lukuhaaste, kohta 29: Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia (Tuu-Tikki: Silleen Jättäminen)