Siirry pääsisältöön

Tove Jansson: Taikatalvi


Muumit nukkuvat talviunta marraskuusta huhtikuuhun. Mikä ihana ajatus. Kunpa mekin voisimme! Kerran kuitenkin Muumipeikko herää yksinään hiljaisessa, hämärässä muumitalossa keskellä talvea, vähän uuden vuoden jälkeen.

Hän näkee ja kokee talven ensi kerran. Pimeys, kylmyys ja yksinäisyys pelottaa. Ja on noloa olla ensikertalainen omassa laaksossaan, joka onkin muuttunut vieraaksi ja vaikeaksi. Ensikertalainen ei tiedä, mitä on lumi ja mistä se tulee.

Uusi tuttavuus Tuu-Tikki ei paljon tukea tarjoa. Hänelle asiat ovat liiankin itsestään selviä. Aurinko palaa vähitellen, kuinkas muutenkaan. Elämä on epävarmaa. Se ajatus tekee levolliseksi, kun sen hyväksyy. Se ajatus on Muumipeikolle käsittämätön, mutta sen oppii samalla kun oppii selviytymään omin päin.

Sosiaaliset tilanteet maahanmuuttajien eli kotoaan ravinnon puutteessa lähteneiden ötököiden kanssa ovat vaikeita. Muumipeikko joutuu valitsemaan varjellako perheen omaisuutta vai huolehtiako hädänalaisista. Esi-isän tapaaminen kertoo hänelle paljon myös hänestä itsestään ja muumien suvun varhaisista selviytymisen keinoista.

Parhaissa lastenkirjoissa on taso aikuisiakin varten. Taikatalvessa on myös ehkä kaunein lukemani kuvaus kevään tulosta.

”Nyt tuli salaperäinen kuukausi mukanaan kaikenlaista: uhkeita auringonlaskuja, tuulta ja kiitäviä pilviä, vettä noruvia räystäitä ja kirpeän kylmiä öitä, kuutamoa ja hankiaisia. – Halkovajan eteläpuolella alkoi maa jo paljastua. koivut olivat saaneet hienon, punertavan värisävyn, mutta sen saattoi nähdä vain matkan päästä. Aurinko oli paistanut suoraan kinoksiin, jotka olivat muuttuneet hauraiksi ja rapeiksi kuin lasi. Ja jää oli tumma aivan kuin meri olisi näkynyt sen läpi.”


Tove Jansson: Taikatalvi

Helmet-lukuhaaste, kohta 29: Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia (Tuu-Tikki: Silleen Jättäminen)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...

Kazuo Ishiguro: Surullinen pianisti

Pieni kaupunki on kriittisessä tilanteessa ja odottaa pelastajaa. Kyse ei kuitenkaan ole esimerkiksi pandemiasta, vaan musiikista. Kaupunki ottaa taiteen vakavasti. Tilanteen pelastaja, kuuluisa pianisti Ryder, ei kuitenkaan ole tilanteen tasalla. Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti (suom. Helene Bützov)  muistuttaa rakenteeltaan musiikkia ja siten siihen onkin helpointa suhtautua. Samoja teemoja ja sävelkulkuja nousee esiin erilaisina muunnoksina. Teoksessa myös puhutaan paljon musiikista ja pienen kaupungin kulttuuripiirit suhtautuvat siihen melkein kuin uskontoon. Yhden onnistuneen konsertin katsotaan korjaavan kaiken. Mutta minkä kaiken, se jää lukijalle epäselväksi varsinkin, jos teokseen yrittää suhtautua romaanina. Juonikulkuja alkaa ja toistuu, mutta tapahtumien kulku noudattaa unen logiikkaa.  Pianistilla on vain yksi päivä ennen suurta ja tärkeää konserttia. Hän tapaa lukuisia ihmisiä, jotka kaikki haluavat häneltä jotakin heti hänen saavuttuaan hotelliin, ja jo...