Siirry pääsisältöön

Jano

Jo Nesbø: Jano; suom. Outi Menna

Jano on yhdestoista Harry Hole -sarjan rikosromaani. Harry ei enää toimi poliisina, vaan poliisikorkeakoulun opettajana. Kuitenkin hänet vedetään taas mukaan, kun murhaaja aloittaa veritekojen sarjan Oslossa.

Nesbø poimii teoksiinsa yksityiskohtia ajasta ja miljööstä. Tällä kertaa tappaja etsii uhrejaan Tinderistä, surmaa heidät metallisin hampain ja saattaa tehdä uhrin verestä smoothien. Poliisipäällikkö seuraa twitteriä ja 3D-tulostimillakin on tarinassa roolinsa. Miljöönä on edelleen Oslo. Uhrit, epäillyt tai poliisit kulkevat Grünerløkkassa tai Frognerin puistossa ja mitä tutumpi kaupunki lukijalle on, sitä pelottavammalta tarina tuntuu.

Teoksen nimi viittaa sekä murhaajan vampiristisiin taipumuksiin että Harryn alkoholismiin. Vai onko intohimo saada murhaaja kiinni Harrylle vielä viinaakin pahempi pakkomielle? Onko hän sen vuoksi valmis panemaan alttiiksi perheensäkin?

Nesbø hämää lukijaansa cliffhangereilla, taitavasti vihjailemalla ja uusia tarinaan tuotuja henkilöitä epäilyttävästi korostamalla. Ja hän tekee sen taitavasti. Eniten ilahduin siitä, että hän ei sorru samaan ansaan kuin monet sarjakirjailijat tekevät. Väkivallalla aletaan mässäillä sekä lisätä vauhtia ja vaarallisia temppuja, koska lukijat ovat koukussa ja vaativat yhä suurempia annoksia? Vaativatko todella vai onko kirjailija itse kyllästynyt jo henkilöönsä ja juonten peruskuvioiden toistoon?
Toinen ja parempi tapa saada tekstiinsä jotain uutta on tutkia henkilöitään tarkemmin ja tuoda heihin lisää syvyyttä. Niin Nesbø tässä romaanissa tekee. Siksi haluan lukea vielä seuraavankin Harry Hole -kirjan, kun se joskus ilmestyy.

Helmet-lukuhaaste, kohta 24: Kirjassa selvitetään rikos


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Harry Salmenniemi: Uhrisyndrooma ja muita novelleja

Harry Salmenniemi on aloittanut kirjailijan uransa runoilijana. ”Virrata että”, ”Texas, sakset”. Useinkin proosaan siirtyessään runoilija saa aikaan kiinnostavaa jälkeä ja uudenlaista tekstipintaa. Runoilija kun rakastaa usein enemmän kieltä kuin kertomuskaavaa protagonisteineen ja antagonisteineen. Sellainen lähestymistapa vaatii lukijalta samaa asennetta. Moni lukija on tottunut juonivetoiseen kertomuskaavaan eikä aina ole valmis hyväksymään tekstiä, joka poikkeaa niin paljon odotetusta. Mutta eihän muusikkokaan aina käytä melodiaa ja toistuvia kertosäkeitä ja perusmelodian yksinkertaista transponointia. Musiikkia voi silti kuunnella ja siitä voi pitää tai ainakin saada kiinnostavia elämyksiä. Melodiaa ei ole, mutta sen sijaan soittajat improvisoivat ja kokeilevat. Pianisti kuuluu äkkiä ihastuvan johonkin kolmisointuun ja alkaa toistaa sitä. Tai saksofonisti puhaltaa ilmoille niin haikean sävelen, että muut soittimet ymmärtävät vaieta ja antaa sen soida. Kokeellista proosaa voi lukea...

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej...