Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Maarit Verronen: Hiljaiset joet

Maailmanloppu uhkaa. Maankuori on alkanut repeytyä omituisella tavalla. Esiintyy voimakkaita järistyksiä, tuhoutuneita kaupunkeja, hyökyaaltoja, laavapurkauksia. Vuoret romahtavat mereen ja kaiken aiheuttavat massajakauman muutokset maapallon sisuksissa. Verronen maalailee uudessa teoksessaan Hiljaiset joet erilaista kosmologiaa. On alkanut uudenlaisten kosmisten vuorovaikutusten kausi ja ohikiitävä ”aika-avaruuden ryppy” rusentaa maapalloa ja aurinkokuntaa kuin paperia. Päähenkilö ja minäkertoja Lia on suomalaissyntyinen, Verrosen tavalliseen tapaan yksineläjä ja selviytyjä. Kun tuho uhkaa maailmaa, hän ottaa vastuulleen kodittoman rääsyläislasten joukon ja pitää heistä huolta loppuun asti. Liasta kasvaa huolenpitäjä, lapset taas oppivat Lialta eloonjäämistaidot. Verronen luo uudessa sci-fi -romaanissaan asetelman, jossa hän tutkii ihmisluonnon pimeitä puolia ja eloonjäämisstrategioita. Hän pohtii, voiko kilpailuasetelmilla valita parhaita selviytyjiä vai olisiko yhteistyökyk