Siirry pääsisältöön

Kazuo Ishiguro: Surullinen pianisti

Pieni kaupunki on kriittisessä tilanteessa ja odottaa pelastajaa. Kyse ei kuitenkaan ole esimerkiksi pandemiasta, vaan musiikista. Kaupunki ottaa taiteen vakavasti. Tilanteen pelastaja, kuuluisa pianisti Ryder, ei kuitenkaan ole tilanteen tasalla.

Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti (suom. Helene Bützov)  muistuttaa rakenteeltaan musiikkia ja siten siihen onkin helpointa suhtautua. Samoja teemoja ja sävelkulkuja nousee esiin erilaisina muunnoksina. Teoksessa myös puhutaan paljon musiikista ja pienen kaupungin kulttuuripiirit suhtautuvat siihen melkein kuin uskontoon. Yhden onnistuneen konsertin katsotaan korjaavan kaiken. Mutta minkä kaiken, se jää lukijalle epäselväksi varsinkin, jos teokseen yrittää suhtautua romaanina. Juonikulkuja alkaa ja toistuu, mutta tapahtumien kulku noudattaa unen logiikkaa. 

Pianistilla on vain yksi päivä ennen suurta ja tärkeää konserttia. Hän tapaa lukuisia ihmisiä, jotka kaikki haluavat häneltä jotakin heti hänen saavuttuaan hotelliin, ja joiden pyyntöihin hän suostuu. Lupaukset jäävät pitämättä, koska hankalat ja kiusalliset tilanteet seuraavat toisiaan ja unen logiikka sotkee kaiken. Äkkiä vieraat ihmiset ovatkin tuttuja. Hotellin kantaja on hänen appiukkonsa ja poikansa isoisä. Kaukana maaseudulla oleva kartano on vain käytävän päässä hotellista. Nukkumaan Ryder ei pääse, mutta kylläkin juhliin vain kylpytakki yllään.

Keskeinen teema on hallinnan menetys, mutta sitä lähestytään monen alateeman kautta. Yksi niistä on vaikeat ihmissuhteet-teema, jonka ilmentyminä ovat toisaalta parisuhdeteema sekä vanhemmat-lapset -teema. 

Vaikeita parisuhteita tapahtumien pyörteissä ovat Ryderin ja hänen vaimonsa Sophien suhde, hotellinjohtaja Hoffmanin ja hänen vaimonsa suhde ja myös kaupungin tunnetun, mutta rappiolle joutuneen kapellimestarin Brodskyn ja hänen naisystävänsä neiti Collinsin suhde. Toiveet ja odotukset eivät kohtaa eikä niistä avoimesti keskustellakaan. 

Vaikeita vanhemman ja lapsen suhteita ovat Ryderin ja hänen poikansa Borisin suhde, Hoffmanin ja hänen poikansa Stephanin suhde sekä Sophien ja hänen isänsä Gustavin suorastaan absurdi vuosien puhumattomuus kummankaan sitä varsinaisesti haluamatta. 

Hallinnan menetystä tapahtumien tasolla taas kuvaa petettyjen lupausten teema. Ryder lupaa perheelleen ja lapselleen sekä tapaamilleen ihmisille isompia ja pienempiä, mutta pyytäjälleen merkityksellisiä asioita Borisin lelun etsimisestä Stephanin esityksen kuunteluun tai Hoffmanin vaimon leikekirjan katseluun. Lupaukset jäävät pitämättä, vaikka Ryder huomiosta ja luottamuksesta imarreltuna niihin aina suostuu. Jos petetyt lupaukset ovat teoksen riitasointuja, niin suuret odotukset taas ovat jatkuvasti toistuvia, odotuksia luovia tummia sävelkulkuja taustalla. Kaupunkilaisilla on suuria odotuksia sekä Brodskyn että Ryderin suhteen, mutta myös erimielisyyksiä. Kaupunki ottaa taiteen vakavasti ja musiikkityylit ovat kansalaisia jakava tekijä. Vastakkain ovat konservatiiviset arvot ja moderni musiikki. Suuria odotuksia ei kuitenkaan koskaan täsmennetä. Jotain ulkopuolelta tulevaa vain odotetaan tapahtuvaksi ja kaiken korjaavaksi. 

Ishiguro tutkii teoksessa unenomaisen logiikan avulla myös muistamista ja ajatusten sekä todellisuuden suhdetta. Sama teema on Ishiguron Haudatussa jättiläisessä, jonka maailman peittää paksu sumu.

Ja kun kirjailija käsittelee muistamista, hän käsittelee samalla kertomista ja kertomuksia yhteisen muistamisen välineenä, kulttuurin syntyä yhteisinä kertomuksina ja siten yhteiskuntaa. Ihmiset muovaavat elämästään kertomuksia ja samalla kertomukset muovaavat heitä. 

Pieni kaupunki, joka odottaa kuuluisan pianistin kaiken korjaavaa konserttia, on murrosvaiheessa. Vanhat kertomukset eivät enää toimi eikä syntymässä olevia uusia kertomuksia tai musiikkityylejä ole vielä yhteisesti hyväksytty. Ryder on välillä ulkopuolinen, välillä osallinen kaupungin ja sen ihmisten unenomaiseen kertomukseen. Mitään hän ei saa aikaan - pääasiassa siksi, että hän toimii täysin itsekeskeisesti. Alkuteoksen nimi onkin "Unconsoled". Ryder on lohduton, mutta myös lohduttamaton ja toisille lohtua tarjoamaton. Viime kädessä hänen valintojaan ohjaavat vain itsekkäät syyt.

Kazuo Ishigurolta myös:





Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Samuel Beckett: Godota odottaessa

Beckettin klassikkonäytelmässä En Attendant Godot ( Godota odottaessa , suom. Arto af Hällström) kaksi rähjäistä mieshahmoa odottaa. Vladimir ja Estragon eivät enää edes tiedä, miksi odottavat, mutta odottaminen on heidän olemassaolonsa kulmakivi. Sitä ei voi lopettaa. Sovitulta paikalta ei voi poistua. Saattaisihan Godot sillä aikaa tulla. Näyttämöllä on kaksi miestä ja puu. Tila on avoin ja kaikki näytelmässä on avointa tulkinnalle. Näytelmää onkin tulkittu muun muassa poliittisten metaforien, toisen maailmansodan hävityksen ja tuhon, uskonnollisen symboliikan tai eksistentialististen filosofioiden kautta. Onpa se nähty jopa teatterintekijöiden sisäpiirin vitsinä yleisön odotuksista esitystä kohtaan. Yleisö odottaa jotakin tapahtuvaksi eikä voi lähteä, koska jotain mielenkiintoista saattaisi kohta tapahtuakin. Vladimir ja Estragon ovat vanhoja miehiä. He kärsivät. Vatsakivut, virtsavaivat ja kipeät jalat painavat. Muisti ei ulotu edes edelliseen päivään asti. Mutta he eivät voi