Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti (suom. Helene Bützov) muistuttaa rakenteeltaan musiikkia ja siten siihen onkin helpointa suhtautua. Samoja teemoja ja sävelkulkuja nousee esiin erilaisina muunnoksina. Teoksessa myös puhutaan paljon musiikista ja pienen kaupungin kulttuuripiirit suhtautuvat siihen melkein kuin uskontoon. Yhden onnistuneen konsertin katsotaan korjaavan kaiken. Mutta minkä kaiken, se jää lukijalle epäselväksi varsinkin, jos teokseen yrittää suhtautua romaanina. Juonikulkuja alkaa ja toistuu, mutta tapahtumien kulku noudattaa unen logiikkaa.
Pianistilla on vain yksi päivä ennen suurta ja tärkeää konserttia. Hän tapaa lukuisia ihmisiä, jotka kaikki haluavat häneltä jotakin heti hänen saavuttuaan hotelliin, ja joiden pyyntöihin hän suostuu. Lupaukset jäävät pitämättä, koska hankalat ja kiusalliset tilanteet seuraavat toisiaan ja unen logiikka sotkee kaiken. Äkkiä vieraat ihmiset ovatkin tuttuja. Hotellin kantaja on hänen appiukkonsa ja poikansa isoisä. Kaukana maaseudulla oleva kartano on vain käytävän päässä hotellista. Nukkumaan Ryder ei pääse, mutta kylläkin juhliin vain kylpytakki yllään.
Keskeinen teema on hallinnan menetys, mutta sitä lähestytään monen alateeman kautta. Yksi niistä on vaikeat ihmissuhteet-teema, jonka ilmentyminä ovat toisaalta parisuhdeteema sekä vanhemmat-lapset -teema.
Vaikeita parisuhteita tapahtumien pyörteissä ovat Ryderin ja hänen vaimonsa Sophien suhde, hotellinjohtaja Hoffmanin ja hänen vaimonsa suhde ja myös kaupungin tunnetun, mutta rappiolle joutuneen kapellimestarin Brodskyn ja hänen naisystävänsä neiti Collinsin suhde. Toiveet ja odotukset eivät kohtaa eikä niistä avoimesti keskustellakaan.
Vaikeita vanhemman ja lapsen suhteita ovat Ryderin ja hänen poikansa Borisin suhde, Hoffmanin ja hänen poikansa Stephanin suhde sekä Sophien ja hänen isänsä Gustavin suorastaan absurdi vuosien puhumattomuus kummankaan sitä varsinaisesti haluamatta.
Hallinnan menetystä tapahtumien tasolla taas kuvaa petettyjen lupausten teema. Ryder lupaa perheelleen ja lapselleen sekä tapaamilleen ihmisille isompia ja pienempiä, mutta pyytäjälleen merkityksellisiä asioita Borisin lelun etsimisestä Stephanin esityksen kuunteluun tai Hoffmanin vaimon leikekirjan katseluun. Lupaukset jäävät pitämättä, vaikka Ryder huomiosta ja luottamuksesta imarreltuna niihin aina suostuu. Jos petetyt lupaukset ovat teoksen riitasointuja, niin suuret odotukset taas ovat jatkuvasti toistuvia, odotuksia luovia tummia sävelkulkuja taustalla. Kaupunkilaisilla on suuria odotuksia sekä Brodskyn että Ryderin suhteen, mutta myös erimielisyyksiä. Kaupunki ottaa taiteen vakavasti ja musiikkityylit ovat kansalaisia jakava tekijä. Vastakkain ovat konservatiiviset arvot ja moderni musiikki. Suuria odotuksia ei kuitenkaan koskaan täsmennetä. Jotain ulkopuolelta tulevaa vain odotetaan tapahtuvaksi ja kaiken korjaavaksi.
Ishiguro tutkii teoksessa unenomaisen logiikan avulla myös muistamista ja ajatusten sekä todellisuuden suhdetta. Sama teema on Ishiguron Haudatussa jättiläisessä, jonka maailman peittää paksu sumu.
Ja kun kirjailija käsittelee muistamista, hän käsittelee samalla kertomista ja kertomuksia yhteisen muistamisen välineenä, kulttuurin syntyä yhteisinä kertomuksina ja siten yhteiskuntaa. Ihmiset muovaavat elämästään kertomuksia ja samalla kertomukset muovaavat heitä.
Pieni kaupunki, joka odottaa kuuluisan pianistin kaiken korjaavaa konserttia, on murrosvaiheessa. Vanhat kertomukset eivät enää toimi eikä syntymässä olevia uusia kertomuksia tai musiikkityylejä ole vielä yhteisesti hyväksytty. Ryder on välillä ulkopuolinen, välillä osallinen kaupungin ja sen ihmisten unenomaiseen kertomukseen. Mitään hän ei saa aikaan - pääasiassa siksi, että hän toimii täysin itsekeskeisesti. Alkuteoksen nimi onkin "Unconsoled". Ryder on lohduton, mutta myös lohduttamaton ja toisille lohtua tarjoamaton. Viime kädessä hänen valintojaan ohjaavat vain itsekkäät syyt.
Kazuo Ishigurolta myös: