Rudyard Kipling: Indian viidakoista 1-2.; suom. Helmi Krohn ja Otto Manninen (runot)
Minulla oli hyllyssäni muutamakin kirja vastauksena Helmet-lukuhaasteen kohtaan 33: Kirja, joka kertoo Intiasta. Valitsin nämä käsissä kuluneet perintöteokset, jotka olen lukenut viimeksi lapsena. On aina jännittävää lukea aikuisen silmin kirja, josta on lapsena pitänyt.
Kiplingin Viidakkokirjan tarinat ilmestyivät alun perin aikakauslehdissä vuosina 1893-94. Kirjat sisältävät monia tarinoita. Muistan pitäneeni eniten Rikki-Tikki-Tavista. Tunnetuin on toki susien kasvattaman viidakkopojan Mowglin tarina, josta ensimmäisessä kirjassa kerrotaan kolmessa tarinassa, toisessa viidessä.. Lapsilukija koki Mowglin tarinan lopun surulliseksi, koska Mowgli on niin yksin. Hän ei kuulu oikein viidakkoon mutta ei ihmisten joukkoonkaan.
Aikuislukija löytää kirjoista monia muitakin teemoja. Susilapsen tarinan kautta Kipling tutkii yhteisön jäseneksi kasvamista. Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Voiko ihminen olla ihminen vain yhteisössä? Entä jos se kasvattava yhteisö koostuukin eläimistä? Kipling ei vie ”jalon villin” myyttiä yhtä pitkälle kuin esimerkiksi Edgar Rice Burroughs Tarzan-tarinoissaan, mutta molempien tekstistä paistaa kyseenalaistamaton vankka usko eurooppalaisen ihmisen ylivertaisuuteen ja imperialismin oikeutukseen.
Pitää muistaa, että teosten syntyaikaan suurin osa Eurooppaakin eli agraariyhteiskunnassa, jossa luonto nähtiin vain hyödyn lähteenä ihmiselle, ja kiertävillä markkinoilla naurettiin kummajaisille ja luonnonoikuille, jollainen viidakossa kasvanut poikakin olisi ollut. Tätä taustaa vasten Kiplingin teokset olivat aikanaan ennenkuulumattoman humaaneja ja moderneja.
Tätä päivää kirjoissa on esimerkiksi luonnon arvostaminen ja luonnon olemassaolon oikeutus ilman hyötynäkökulmaa. Moni sukupolvi onkin Viidakkokirjasta oppinut luonnonsuojelun arvot, ja Kiplingin teoksilla on siten ollut suuri vaikutus. Kipling kuvasi ihmistä myös ymmärtämättömänä tuhoajana, jonka arvot ja tavat ovat luontonäkökulmasta käsittämättömiä. Eläin tappaa syödäkseen, ihminen huvikseen. Mutta ihmisen teoista ei lopulta jää paljon jäljelle, kun viidakko valtaa alaa ja peittää rauniokaupungit.
Helmet-lukuhaaste, kohdat 33. Kirja kertoo Intiasta; 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt & 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
Minulla oli hyllyssäni muutamakin kirja vastauksena Helmet-lukuhaasteen kohtaan 33: Kirja, joka kertoo Intiasta. Valitsin nämä käsissä kuluneet perintöteokset, jotka olen lukenut viimeksi lapsena. On aina jännittävää lukea aikuisen silmin kirja, josta on lapsena pitänyt.
Kiplingin Viidakkokirjan tarinat ilmestyivät alun perin aikakauslehdissä vuosina 1893-94. Kirjat sisältävät monia tarinoita. Muistan pitäneeni eniten Rikki-Tikki-Tavista. Tunnetuin on toki susien kasvattaman viidakkopojan Mowglin tarina, josta ensimmäisessä kirjassa kerrotaan kolmessa tarinassa, toisessa viidessä.. Lapsilukija koki Mowglin tarinan lopun surulliseksi, koska Mowgli on niin yksin. Hän ei kuulu oikein viidakkoon mutta ei ihmisten joukkoonkaan.
Pitää muistaa, että teosten syntyaikaan suurin osa Eurooppaakin eli agraariyhteiskunnassa, jossa luonto nähtiin vain hyödyn lähteenä ihmiselle, ja kiertävillä markkinoilla naurettiin kummajaisille ja luonnonoikuille, jollainen viidakossa kasvanut poikakin olisi ollut. Tätä taustaa vasten Kiplingin teokset olivat aikanaan ennenkuulumattoman humaaneja ja moderneja.
Tätä päivää kirjoissa on esimerkiksi luonnon arvostaminen ja luonnon olemassaolon oikeutus ilman hyötynäkökulmaa. Moni sukupolvi onkin Viidakkokirjasta oppinut luonnonsuojelun arvot, ja Kiplingin teoksilla on siten ollut suuri vaikutus. Kipling kuvasi ihmistä myös ymmärtämättömänä tuhoajana, jonka arvot ja tavat ovat luontonäkökulmasta käsittämättömiä. Eläin tappaa syödäkseen, ihminen huvikseen. Mutta ihmisen teoista ei lopulta jää paljon jäljelle, kun viidakko valtaa alaa ja peittää rauniokaupungit.
Helmet-lukuhaaste, kohdat 33. Kirja kertoo Intiasta; 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt & 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
