Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2019.

Samuel Beckett: Godota odottaessa

Beckettin klassikkonäytelmässä En Attendant Godot ( Godota odottaessa , suom. Arto af Hällström) kaksi rähjäistä mieshahmoa odottaa. Vladimir ja Estragon eivät enää edes tiedä, miksi odottavat, mutta odottaminen on heidän olemassaolonsa kulmakivi. Sitä ei voi lopettaa. Sovitulta paikalta ei voi poistua. Saattaisihan Godot sillä aikaa tulla. Näyttämöllä on kaksi miestä ja puu. Tila on avoin ja kaikki näytelmässä on avointa tulkinnalle. Näytelmää onkin tulkittu muun muassa poliittisten metaforien, toisen maailmansodan hävityksen ja tuhon, uskonnollisen symboliikan tai eksistentialististen filosofioiden kautta. Onpa se nähty jopa teatterintekijöiden sisäpiirin vitsinä yleisön odotuksista esitystä kohtaan. Yleisö odottaa jotakin tapahtuvaksi eikä voi lähteä, koska jotain mielenkiintoista saattaisi kohta tapahtuakin. Vladimir ja Estragon ovat vanhoja miehiä. He kärsivät. Vatsakivut, virtsavaivat ja kipeät jalat painavat. Muisti ei ulotu edes edelliseen päivään asti. Mutta he eivät voi