Konfiguraatio

Kyyhkysrutto ja muita amerikkalaisia novelleja, suom. Anni Sumari Runoilija Anni Sumari on valinnut tähän suomennosvalikoimaansa yhdeksän mielenkiintoisimpina pitämäänsä tekstiä 1900-luvun loppupuolelta. Tässä enemmän neljästä niistä. Annie Proulxin Puoleksi nyljetty mullikka on ilmestynyt aiemmin Marja Alopaeuksen suomentamana kokoelmassa Lyhyt kantama – kertomuksia Wyomingista. Siinä kertomuksen nimenä on Puoleksi nyljetty härkä. Täytyypä sanoa, että Alopaeuksen suomennos tekee paremmin oikeutta Proulxin napakoille lauseille. John Cheever: Jälleennäkeminen John Cheeverin vuonna 1962 julkaisema ja Anni Sumarin vuonna 2009 suomentama novelli Jälleennäkeminen käsittelee isän ja pojan tapaamista. Novellin minäkertoja on poika, joka ei ole tavannut isäänsä vanhempien avioeron jälkeen kolmeen vuoteen. Teemana on muutos ja kasvu, kuluneet kolme vuotta ovat olleet ne vuodet, jolloin poika kasvaa lapsesta aikuiseksi. Cheever on valinnut kertomukseensa hetken, jossa tapahtuu jotakin p

Anu Kaaja: Leda Leda voisi olla pastissi ja parodia Choderlos de Laclosin kirjeromaanista Vaarallisia suhteita (Les liaisons dangereuses, 1782). Tapahtumapaikka on Ranska 1700-luvun lopulla. Häpäistävä neitsyt ei ole Cécile, vaan Adèle, Kreivi Valmontin sijaan viettelijänä on Monsieur de Signe, ja hävyttömiä kirjeitä kirjoittava kertoja muistuttaa markiisitar de Merteuilia. Kuitenkin teos on aivan omanlaisensa. Tosissaan tehtyä ironiaa? Burleskipastissi? Pastissi, joka kertoo pastissin tekemisestä? Voiko näin monitasoinen metafiktio enää olla luettavaakaan? Kyllä voi. Anu käyttää kertojaansa niin taitavasti, että lukijan on melkein joka sivulla pysähdyttävä hykertelemään äärimmilleen viritetyn kielirekisterin vivahteille. Leda on hienon hieno lukuelämys, kerrassaan hurmaava pieni teos. Tarinan kertoja on hovielämän makuun päässyt kurtisaani, joka on jonkin skandaalin vuoksi päätynyt maaseutukartanon yksinäisyyteen, vailla seuraa, vailla juoruja ja juonitteluja. Kirjeissään

Saila Routio: Kukkaloistoa keväästä syksyyn Saila Roution puutarhakirja vie lukijan keväästä syksyyn kuten puutarhakirjat useinkin. Mutta toisin kuin tavalliset tietokirjat, tämä teos tempaa mukaansa myös tekstillään, ei vain kuvillaan. Teksti vaeltelee puutarhassa, pysähtyy välillä sirottelemaan arvokkaita tiedonjyviä, sitten se taas etenee hymyillen, löytää uutta, innostuu, ihailee, jatkaa matkaansa, nyppäisee pois rikkakasvin ja pysähtyy taas tarkastelemaan maasta kohisten versovaa elämää. Sellainenhan puutarhurin kesä on. Huhtikuu on kuukausista julmin, ja siksi tämän kirjan lukeminen takatalven päivinä tekee hyvää. Kun on käynyt peittelemässä kevätkukkansa yöpakkaselta, voi palata lukuun Maanpeittokasvit ja lukea varjohiipoista (Epimedium): ”Kukat ovat pienet, ja niitä saa ihailla maassa maaten ja varovasti kukkavartta peukalon ja etusormen välissä kannatellen, hengittämättä, jotta varsi ei taitu. Vaiva kannattaa, sillä kukissa on ihmeellistä keijukaismaailman tuntua.”

Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä Kustantaja luonnehtii Jukka Laajarinteen Pinnan alla pimeää ”tiivistunnelmaiseksi psykologiseksi trilleriksi, joka yhdistää myytit ja arkkityypit aikamme suurimpiin uhkakuviin.” Onhan se sellainenkin, mutta samalla teos on kiinnostava tieteenfilosofinen ajatuskoe. Millainen maailma olisi, jos materialismi olisi pelkkä anomalia ja skeptikot luvanneet huomattavia rahapalkintoja sille, joka pystyisi osoittamaan psyyken ulkopuolisen aineen tai muun objektiivisen todelliseksi? Jos parapsykologiset kenttäteoriat olisivat normaalia tiedettä ja Jungin ajatukset kollektiivisesta piilotajunnasta ja arkkityypeistä todellisuutta, jonka mukaan laaditaan lakeja ja hallintokäytäntöjä? Laajarinne maalailee teoksessaan tällaisen maailman. Epidemiologian osasto ryhtyy toimenpiteisiin kun havaitaan oireita MPI:stä (Mass Psychogenic Illness). Alkoholin myyntiä vähennetään ja joukkotapahtumia rajoitetaan varsinkin myöhään illalla ja yöllä. Teoksessa on useita k