Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Luokkajako merkityt tekstit.

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

Normaaleja ihmisiä (suom. Kaijamari Sivill) on paitsi kahden nuoren aikuisen, Mariannen ja Connellin kasvutarina, myös yhteiskunnallinen romaani. Epävarmat nuoret kaipaavat muiden hyväksyntää parisuhteisiinsa, ja ovat herkkiä näkymättömille sosiaalisille normeille. Normeista poikkeaminen vaikuttaa myös omaan asemaan yhteisössä. Rooney käyttää näkökulmatekniikkaa ja tarkastelee Mariannen ja Connellin elämää ja piiloteltua on-off -suhdetta kummankin kautta. Henkilökuvaus ja dialogi on raikasta ja tarkkaa, ja samalla Rooney tekee taitavasti henkilöidensä elämän kautta näkyviksi käyttäytymistä ohjaavat luokkayhteiskunnan rakenteet. Perinteiseen rooliin luontevasti sujahtavaa poikaa suositaan ja ihaillaan kouluaikoina Irlannin maaseudulla. Perinteisestä naisen roolista poikkeavaa Mariannea taas hyljeksitään. Connell ja Marianne ihastuvat ja tuntevat toisiinsa vahvaa vetoa, mutta Connell haluaa salata heidän suhteensa. Yhteiskunnan rakenteiden lisäksi Mariannen ja Connellin elämässä vai...

Joyce Carol Oates: Elämäni rottana

  Joyce Carol Oatesin romaani Elämäni rottana (suom. Kira Poutanen) on äärimmäisen ajankohtainen. Se tarjoaa näkökulmia sekä USA:n Black Lives Matter - liikkeeseen että Suomessa käytävään kouluväkivaltakeskusteluun. Teos on herkkä, mutta vivahteissaan viiltävä kuvaus nuoren tytön elämästä, jonka veljien teko muuttaa ikiajoiksi. Violet Rue Kerrigan kasvaa ison irlantilaissyntyisen perheen kuopuksena ja lemmikkinä Niagara Fallsin pikkukaupungissa. Perhettä hallitsee itsevaltiaasti isä, Jerome Kerrigan, Vietnamin veteraani. Oatesin aiemmissakin romaaneissa perhe on usein yhteiskunnan pienoiskuva, ja sen toiminta heijastaa yhteiskunnan arvoja, tapoja ja kulttuuria. Perhe sulkeutuu sisäänpäin, kuten USA:kin viimeisinä vuosina. Perheen asioista ei puhuta ulkopuolisille.  Sitten Violet Ruen isoveljet pahoinpitelevät kuoliaaksi samaa koulua käyneen mustan pojan, Hadrian Johnsonin. 12-vuotias Violet näkee yöllä veljiensä puhdistavan veristä baseball-mailaa.  Salaisuus painaa häntä...

Eino Santanen: Rakas kapitalismi, pilkku

 Palkittu runoilija Eino Santanen on kirjoittanut ihmeellisen teoksen, jonka lokerointi novellikokoelmaksi tai romaaniksi on vaikeaa, ellei mahdotonta. En malttanut laskea kirjaa käsistäni ennen kuin olin lukenut sen kannesta kanteen.  Rakastin kirjaa! Ihastelin runoilijan tarkkoja havaintoja ja arvostin hyvin raastetun ajankuvan kevyttä pyöräyttämistä pannulla ja lempeän hapokasta pohdintaa valokuvaruumiiden oikeuksista ja hyväksikäytöstä somealustoilla. Innostuin teoksen terävästi viipaloiduista oivalluksista itse itsensä tuotteiksi ohjelmoivista elämystalouskuluttajista. Kannatin myös runoilijan kapinaa proosateoksen kirjoittamista vastaan. Oikeastaan nimike ”proosateos” loukkaa kirjaa. Sen kun pyrkii olemaan antiproosaa, ja onnistuu siinä. Tykkäsin teoksesta tekstinä, jota kapinoiva runoilija kieltäytyy vatkaamasta perinteiseksi kertomuskakkuseksi ja sen sijaan kuullottaa miedolla lämmöllä suorasukaisen rapsakat tuoreksensa, kokoaa ne annoksiksi ja valuttaa päälle mustana ...

Oscar Wilde: Naamioiden totuus & Thomas Bernhard: Hakkuu

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn...