Siirry pääsisältöön

Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa


Kuolema Venetsiassa on hieno pienoisromaani. Luin sen jo keväällä 2017 muistin virkistykseksi, kun kävin katsomassa Kansallisteatterin uuden esityksen aiheesta.

Onkohan missään kirjallisuudessa kuvattu niin uskottavan hienovaraisesti päähenkilön asenteiden ja mielipiteiden täydellistä muutosta kuin tässä pienessä helmessä? Matkallaan Venetsiaan Gustav von Aschenbach halveksii laivalla näkemäänsä miestä, joka yrittää esiintyä vuosiaan nuorempana pukeutumalla nuorekkaasti ja käyttämällä peruukkia.

”Aschenbach nosti kätensä otsalleen ja sulki silmänsä, joita kirveli, koska hän oli nukkunut liian vähän. Hänestä tuntui, ettei kaikki ollut aivan tolallaan, että kaikkialle alkoi levitä unenomainen outous, maailman omituinen vääristyminen, joka ehkä loppuisi jos hän hetkeksi peittäisi silmänsä ja sitten uudelleen katsoisi ympärilleen.”

Mutta eipä kestä kauan ennen kuin hän on itse valmis samaan ja kuuntelee halukkaasti parturinsa neuvoja siitä, miten helposti luonnollisen tukanvärin voisi ”palauttaa”. Venetsiassa riehuu kulkutauti, Aschenbachissa riehuu intohimo nuorta poikaa kohtaan.

Mann kirjoittaa vanhahtavaa kieltä - runsaita, tunteellisia lauseita, mutta se kieli on päähenkilön kieltä ja luonnollinen osa tätä teosta. Hän tuo asetelmallaan viime vuosisadan alun Venetsiaan keskiaikaisen irvokkaan kuolemantanssin unenomaisen tunnun.

Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa, suom. Oili Suominen

Helmet-lukuhaaste, kohta 37: Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...
Lue lisää

Tässä on valo

Johanna Venho: Tässä on valo Tässä on valo on Johanna Venhon neljäs runokokoelma. Kokoelman kantavana teemana on äidin ja lapsen suhde. Venhon teksti liikkuu luontevasti näkökulmasta toiseen, katsoo luontoa ja olemista välillä äidin huolehtivin, välillä lapsen ihmettelevin silmin. Runoilija maalaa sanoillaan herkästi luonnon kauneutta. Mutta luonnosta on tullut hiukan vaarallinen, koska runoilijan ja luonnon välissä on nyt lapsi, taaperoikäinen. Läpinäkyvä lapsi, kuultava ja ikkunainen, joka hyppii sirkkahyppyjä, mutkii takaperin, uskoo, ei pelkää, vaikka kaikki paha maailmassa sattuu lapsille. Venho keittelee hurmaavan sopan puurosta ja rännästä, valosta ja kuurasta, röpöläisestä rannikosta ja pienen lapsen pehmeistä käsistä äidin kaulalla. Iloisesti, mielikuvia ja tunteita herättävästi hän rappaa yhteen arkiset muistot ja ainutlaatuiset kauneuden kokemukset. Runoja luetaan aivan liian vähän. Myönnän, että minäkin luen niitä liian vähän, mutta varmasti käyn etsimässä Venhon...
Lue lisää

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...
Lue lisää