Onkohan missään kirjallisuudessa kuvattu niin uskottavan hienovaraisesti päähenkilön asenteiden ja mielipiteiden täydellistä muutosta kuin tässä pienessä helmessä? Matkallaan Venetsiaan Gustav von Aschenbach halveksii laivalla näkemäänsä miestä, joka yrittää esiintyä vuosiaan nuorempana pukeutumalla nuorekkaasti ja käyttämällä peruukkia.
”Aschenbach nosti kätensä otsalleen ja sulki silmänsä, joita kirveli, koska hän oli nukkunut liian vähän. Hänestä tuntui, ettei kaikki ollut aivan tolallaan, että kaikkialle alkoi levitä unenomainen outous, maailman omituinen vääristyminen, joka ehkä loppuisi jos hän hetkeksi peittäisi silmänsä ja sitten uudelleen katsoisi ympärilleen.”
Mutta eipä kestä kauan ennen kuin hän on itse valmis samaan ja kuuntelee halukkaasti parturinsa neuvoja siitä, miten helposti luonnollisen tukanvärin voisi ”palauttaa”. Venetsiassa riehuu kulkutauti, Aschenbachissa riehuu intohimo nuorta poikaa kohtaan.
Mann kirjoittaa vanhahtavaa kieltä - runsaita, tunteellisia lauseita, mutta se kieli on päähenkilön kieltä ja luonnollinen osa tätä teosta. Hän tuo asetelmallaan viime vuosisadan alun Venetsiaan keskiaikaisen irvokkaan kuolemantanssin unenomaisen tunnun.
Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa, suom. Oili Suominen
Helmet-lukuhaaste, kohta 37: Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta