Siirry pääsisältöön

Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa


Kuolema Venetsiassa on hieno pienoisromaani. Luin sen jo keväällä 2017 muistin virkistykseksi, kun kävin katsomassa Kansallisteatterin uuden esityksen aiheesta.

Onkohan missään kirjallisuudessa kuvattu niin uskottavan hienovaraisesti päähenkilön asenteiden ja mielipiteiden täydellistä muutosta kuin tässä pienessä helmessä? Matkallaan Venetsiaan Gustav von Aschenbach halveksii laivalla näkemäänsä miestä, joka yrittää esiintyä vuosiaan nuorempana pukeutumalla nuorekkaasti ja käyttämällä peruukkia.

”Aschenbach nosti kätensä otsalleen ja sulki silmänsä, joita kirveli, koska hän oli nukkunut liian vähän. Hänestä tuntui, ettei kaikki ollut aivan tolallaan, että kaikkialle alkoi levitä unenomainen outous, maailman omituinen vääristyminen, joka ehkä loppuisi jos hän hetkeksi peittäisi silmänsä ja sitten uudelleen katsoisi ympärilleen.”

Mutta eipä kestä kauan ennen kuin hän on itse valmis samaan ja kuuntelee halukkaasti parturinsa neuvoja siitä, miten helposti luonnollisen tukanvärin voisi ”palauttaa”. Venetsiassa riehuu kulkutauti, Aschenbachissa riehuu intohimo nuorta poikaa kohtaan.

Mann kirjoittaa vanhahtavaa kieltä - runsaita, tunteellisia lauseita, mutta se kieli on päähenkilön kieltä ja luonnollinen osa tätä teosta. Hän tuo asetelmallaan viime vuosisadan alun Venetsiaan keskiaikaisen irvokkaan kuolemantanssin unenomaisen tunnun.

Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa, suom. Oili Suominen

Helmet-lukuhaaste, kohta 37: Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu