Ja taas. Blogin ja lukuhaasteen vuoksi sitä lukee kaikenlaista. Voi miten ihanaa on lukea kirjaa, josta ei löydä yhtäkään vikaa, pelkkiä hyviä puolia vain. Kirjaa, johon voi uppoutua tosissaan, ihmetellä ja ihailla kirjailijan taitoa, maistella lauseita ja pysähtyä tutkailemaan rakenteita ja kertomisen keinoja. Olin ajatellut lukaista tämän nopeasti saadakseni kuitatuksi yhdenpäivänromaani-kohdan, mutta ei sellaista voi tehdä. Olisi suorastaan rikollista ukea tämä kirja nopeasti pysähtelemättä ajattelemaan.
Miksi olen ennen lukenut sen vain taitavana kertomuksena erilaisista ihmisistä ja voimista, jotka heitä liikuttavat suuntaan tai toiseen? Miksi en ole huomannut, että tarinaan valittu kööri edustaa myös aikansa Amerikkaa? Edustettuina ovat erilaiset yhteiskuntaluokat, ja myös erilaiset kansallisuudet. Henkilöiden myötä Steinbeck tuo tarinaan maansa poliittisen ilmapiirin kommunistivainoineen, erilaiset elinkeinot, aikakauden ilmiöt sankarinpalvontoineen sekä naisen aseman muutostilassa.
Steinbeck törmäyttää toisiinsa ihmiset, jotka elävät omassa kuplassaan samanlaisten ihmisten, elämäntapojen ja mielipiteiden ympäröimänä ja katsoo, mitä yhteentörmäysten seurauksena heidän suhteissaan tapahtuu ja miten se heihin vaikuttaa. Hän tekee sen satiirisella huumorilla ja lempeällä myötätunnolla. Hänen luomansa maailma ei ole koskaan mustavalkoinen. Mukana on yksi mustavalkoinenkin ihminen, Alice Chicoy. Hänelle ei tarinassa käy hyvin, ja siitä lukija tietää, mitä kirjailija halusi sanoa.
John Steinbeck: Oikutteleva bussi, suom. Alex Matson
Helmet-lukuhaaste, kohta 19: Yhdenpäivänromaani