Siirry pääsisältöön

John Steinbeck: Oikutteleva bussi


Olen lukenut Oikuttelevan bussin ainakin kolme kertaa ennen tätä. Ensimmäisen kerran joskus kuusitoistavuotiaana. Muistan, etten silloin pitänyt kirjasta yhtä paljon kuin esimerkiksi Steinbeckin Cannery Row -veijariromaanisarjasta. Myöhemmin pidin paljonkin.

Ja taas. Blogin ja lukuhaasteen vuoksi sitä lukee kaikenlaista. Voi miten ihanaa on lukea kirjaa, josta ei löydä yhtäkään vikaa, pelkkiä hyviä puolia vain. Kirjaa, johon voi uppoutua tosissaan, ihmetellä ja ihailla kirjailijan taitoa, maistella lauseita ja pysähtyä tutkailemaan rakenteita ja kertomisen keinoja. Olin ajatellut lukaista tämän nopeasti saadakseni kuitatuksi yhdenpäivänromaani-kohdan, mutta ei sellaista voi tehdä. Olisi suorastaan rikollista ukea tämä kirja nopeasti pysähtelemättä ajattelemaan.

Miksi olen ennen lukenut sen vain taitavana kertomuksena erilaisista ihmisistä ja voimista, jotka heitä liikuttavat suuntaan tai toiseen? Miksi en ole huomannut, että tarinaan valittu kööri edustaa myös aikansa Amerikkaa? Edustettuina ovat erilaiset yhteiskuntaluokat, ja myös erilaiset kansallisuudet. Henkilöiden myötä Steinbeck tuo tarinaan maansa poliittisen ilmapiirin kommunistivainoineen, erilaiset elinkeinot, aikakauden ilmiöt sankarinpalvontoineen sekä naisen aseman muutostilassa.

Steinbeck törmäyttää toisiinsa ihmiset, jotka elävät omassa kuplassaan samanlaisten ihmisten, elämäntapojen ja mielipiteiden ympäröimänä ja katsoo, mitä yhteentörmäysten seurauksena heidän suhteissaan tapahtuu ja miten se heihin vaikuttaa. Hän tekee sen satiirisella huumorilla ja lempeällä myötätunnolla. Hänen luomansa maailma ei ole koskaan mustavalkoinen. Mukana on yksi mustavalkoinenkin ihminen, Alice Chicoy. Hänelle ei tarinassa käy hyvin, ja siitä lukija tietää, mitä kirjailija halusi sanoa.

John Steinbeck: Oikutteleva bussi, suom. Alex Matson

Helmet-lukuhaaste, kohta 19: Yhdenpäivänromaani

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...

Tässä on valo

Johanna Venho: Tässä on valo Tässä on valo on Johanna Venhon neljäs runokokoelma. Kokoelman kantavana teemana on äidin ja lapsen suhde. Venhon teksti liikkuu luontevasti näkökulmasta toiseen, katsoo luontoa ja olemista välillä äidin huolehtivin, välillä lapsen ihmettelevin silmin. Runoilija maalaa sanoillaan herkästi luonnon kauneutta. Mutta luonnosta on tullut hiukan vaarallinen, koska runoilijan ja luonnon välissä on nyt lapsi, taaperoikäinen. Läpinäkyvä lapsi, kuultava ja ikkunainen, joka hyppii sirkkahyppyjä, mutkii takaperin, uskoo, ei pelkää, vaikka kaikki paha maailmassa sattuu lapsille. Venho keittelee hurmaavan sopan puurosta ja rännästä, valosta ja kuurasta, röpöläisestä rannikosta ja pienen lapsen pehmeistä käsistä äidin kaulalla. Iloisesti, mielikuvia ja tunteita herättävästi hän rappaa yhteen arkiset muistot ja ainutlaatuiset kauneuden kokemukset. Runoja luetaan aivan liian vähän. Myönnän, että minäkin luen niitä liian vähän, mutta varmasti käyn etsimässä Venhon...

Susanin vaikutus

 Peter Hoeg: Susanin vaikutus Susanin vaikutus on dystopia, kertomus nyky-Tanskasta, jonka vallanpitäjät hankkivat paratiisisaaren, jonne parhaat ja lahjakkaimmat voisivat paeta ympäristökatastrofin uhatessa. Kansalle ei tietenkään kerrota, että tällaista suunnitellaan. Päätöksenteko siitä, keitä mukaan valitaan, ei sekään ole läpinäkyvää. Pieni vallanpitäjien joukko päättää, kuka säästetään ja kenet uhrataan. Salaisuutta varjellaan voimakeinoin, jos tarpeen. Trilleri voisi käydä yhteiskuntakritiikistä, jos mukana ei olisi niin paljon scifikuvastoa. Päähenkilö Susanilla on kummallinen vaikutus ihmisiin. Hän herättää heissä vilpittömyyttä, tarpeen ryhtyä tilittämään, halun kertoa sellaistakin, mistä muuten visusti vaikenee. Hänen miehellään on sama vaikutus. Kyky on periytynyt myös heidän lapsilleen. Susan ja hänen perheensä luovat ympärilleen kentän, joka vaikuttaa muiden tietoisuuteen. Kyse ei ole biologiasta eikä sosiaalipsykologiasta, vaan selitykset haetaan fysiikasta. ...