Konfiguraatio

Lincoln bardossa on George Saundersin ensimmäinen romaani. Aiemmin hän on julkaissut novelleja, joista kaksi kokoelmaa on suomennettu: Joulukuun kymmenes & Sotapuiston perikato . Täytyypä sanoa, että pidän enemmän hänen novelleistaan. Lincoln bardossa on erikoinen teos. Kertomuksen Lincoln ei ole presidentti Abraham Lincoln, vaan hänen poikansa Willie, joka kuoli 11-vuotiaana lavantautiin helmikuussa 1862. Tarina sijoittuu hautausmaalle Washingtonissa ja rakentuu toisaalta hautausmaan asukkaiden, kuolleiden henkien puheista; toisaalta leikkaa-liimaa -tekniikalla valikoiduista historiallisista asiakirjoista kuten aikalaisten kirjeistä, päiväkirjoista tai lehtileikkeistä. Osa asiakirjoista on todellisia, osa keksittyjä. Kyseessä on siis hämmentävä joukko tekstiä ja monia kertojanääniä. Kertojina ovat kuolleet, jotka puhuttelevat suoraan lukijaa. Useimmin kommentoivat henkihenkilöt Hans Vollman tai Roger Bevins III. Aikalaisten tekstikatkelmat puolestaan kertovat historialli...

Emt, lol, xd, mp siitä ja siitä... ? Kieli muuttuu käyttäjiensä mukana, mutta tarvitseeko sen muuttua noin paljon? Kuulostaa siltä, että taas pitää yrittää. Koulujen kesäloma alkoi, ujutan vaivihkaa kirjoja lapsen tielle ja toivon hänen tarttuvan niihin. Jos sitä ei tapahdu, alan vihjailla ja muistella ääneen vaikka Narniaa. Jos sekään ei auta, pitänee ruveta toisinaan pudottelemaan raskaampaa tekstiä siitä kuinka mikään ei ole yhtä hyödyllistä luovan ajattelun kehitykselle kuin kirjojen lukeminen. Mutta sitä ei sentään loman alussa voi tehdä. Ei saa nalkuttaa, mutta nolokaan ei saa olla. Ehkä pitää vain hyväksyä, että kuopus ei ole samanlainen lukutoukka kuin minä pienenä. Opin lukemaan jo nelivuotiaana, ja isän kirjoituspöydän kolo oli hyvä luola, jossa voi istua jalat ristissä lukemassa Odysseuksen harharetkiä Grimbergin Kansojen historiasta. Ehkä pitää vain hyväksyä, että tämän ajan lapsilla ja nuorilla on omat juttunsa. Äiti ei taida olla se katu-uskottava taho, joka saisi ...

Nobel-palkittu Luigi Pirandello oli modernin näytelmän luoja, mutta myös loistava novellisti. Hänen vahvuutensa on ihmiskuvaus ja sosiaalisten tilanteiden tarkka havainnointi. Tekstillä ei leikitellä, vaan teksti palvelee tarinaa. Kokoelmassa Sitruunoita Sisiliasta  tarinoita on kaikkiaan 19. Kuten näytelmissään, myös novelleissaan Pirandello tutkii ihmistä ja hänen valintojaan milteipä eksistentialistiseen tapaan. Hän heittää henkilönsä poikkeustilanteisiin, joissa heidän on määriteltävä itsensä ja valittava tapansa toimia. Novellissa Ruukku tilanne kehkeytyy farssiksi. Kertomus Kottikärryt puolestaan herkuttelee kafkamaisilla tarinankäänteillä. Novellissa Ääni nuoren naisen pitää valita, haluaako hän sokean sulhasensa saavan näkönsä ja illuusioiden katoavan. Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, mutta Pirandello löytää aina tilanteiden makean kirpeyden ja näyttää mitä ihmiselle tapahtuu arjen suistuessa raiteiltaan. Hänen tekstiinsä ei pety. Novellit on rakennettu niin taitavas...

Edgar Lee Mastersin runoteos ilmestyi yli sata vuotta sitten (1915). Tartuin tähän klassikkoon George Saundersin Lincoln bardossa -teosta kirjastojonossa odotellessa, ja jotain samanlaistahan siinä on. Hautausmaa, ja sen vainajat.  Samaa on myös kirjailijoiden perehtymisessä Lincolnin elämään. Spoon River antologia sisältää lyhyitä monologeja. Jokaisessa runossa vainaja kertoo omin sanoin elämäntapahtumiaan. Jotkut puhuvat suoraan. Jotkut jatkavat samaa kaunistelua, jota eläessäänkin harjoittivat. He selittelevät, surkuttelevat, kiroilevat, filosofoivat. Puolisot sättivät toisiaan vielä muistokirjoituksissaankin, kylähullu kaakattaa kuin kalkkuna. Pankki vie köyhiltä maan ja sen myötä kaiken. Lyhyiden puheenvuorojen kautta Masters toisaalta ironisoi amerikkalaisen pikkukaupungin elämää ja ihmisten pikkumaisuutta tai tekopyhyyttä, toisaalta ymmärtää hyvin syvästi ihmisen elämää kaikessa kauneudessaan ja karuudessaan. Spoon River antologia on ollut esikuvana lukuisille chain-...

Samurai kohtaa ranskalaisen nuorallatanssijattaren, ja menetyksen suru tekee hänestä mestarin, aikansa suurimman taiteilijan. Shintolaisen papin poika kieltäytyy seuraamasta esi-isiensä jälkiä sotilaana tai pappina, ryhtyy runoilijaksi ja kirjoittaa haikuja yksinomaan lumesta. Matkalla vuorten yli tapaamaan vanhaa mestaria hän löytää jäähän kivettyneenä mestarin kadonneen vaimon jäätyneen ruumiin. Nuorella miehellä on vakava pyrkimys kasvaa runoilijaksi. Voiko tätä ottaa tosissaan? Ranskalainen kirjailija kirjoittaa japanilaisen kulttuurin kliseistä tosissaan, haikumaisin äänenpainoin. Välillä ranskalainen kirpeys ja realismin pilkahdus saa vallan ja tekstiin pirskahtaa muutakin kuin valkoisia runoja ja kimaltavia sanoja. Ajoittainen tyylin ja rytmin vaihdos pelastaa teoksen sortumasta patetian painoon ja syöksemästä lukijaa synkkään myötähäpeään. Tämä kirja on Maxence Ferminen esikoisteos ja se on käännetty 17 kielelle. Sen voi lukea metaforana kirjoittamaan opettelemisesta. Ta...

Tartuin kirjaan, koska teosta on kehuttu monessa kirjablogissa ja koska useinkin on hyvä vähän laajentaa näköpiiriään. Jonkun mielestä Tuulen varjo oli jopa ”paras koskaan lukemani kirja”. Ehkä olisi pitänyt katsoa tarkemmin, mitä muuta kyseinen bloggari suosii, koska minulle kirja oli pettymys. Tuulen varjo on kirja, joka kertoo kirjoista. Siinä on monipolvinen juoni, jossa useampikin rakkaustarina punoutuu toisiinsa. Oman jännitteensä teokseen tuo sen aika ja paikka: Espanja toisen maailmansodan jälkeen, Francon diktatuurin aikaan. Teoksen rakennekin on mielenkiintoinen. Minäkertoja alkaa selvittää unohdetun kirjailijan tarinaa ja huomaa sen muistuttavan omaa elämäänsä yhä enemmän. Lopulta lukija miettii, kuka oikeastaan on päähenkilö – kertoja Daniel Sempere vai Julián Carax, jonka elämää Daniel tutkii. Kirjasta on pidetty sen verran ääntä, että lukiessaan odotti kohtaavansa suunnilleen elämää suuremman tarinan. Sitähän se ei ole, kohtalaisen vetävä lukuromaani vain. Lu...

Matala maa on nobelisti Herta Müllerin ensimmäinen proosateos. Se sisältää pitkän niminovellin ja 14 lyhyempää kertomusta. Kertoja on usein minäkertoja, pieni tyttö, joka havaintoja ja muistoja värittää lapsen mielikuvitus. Müller kertoo tihein lausein ja tarkoin havainnoin romanialaisesta kylästä, jossa elämä on karua, köyhää ja julmaa. Lapsi näkee sen matalalta, mutta kirjailijan taito on välittää lukijalle näiden kokemusten kautta suurempi kuva. Lapsen kokemus on koko kylän kokemus. Sen mitä ei diktatuurissa voi sanoa, voi taitava kirjailija kirjoittaa. Müller kirjoittaa maailman surrealistisiksi unikuviksi, runoudeksi, visuaalisiksi monitulkintaisiksi lauseiksi, jotka sivaltavat kuin piiska ja iskevät kuin avokämmen. Jatkuvan pelon ilmapiiri lapsen elämässä on suora vertauskuva Romanian hallinnosta Ceaucescun aikaan. Teoksen viimeinen novelli Työpäivä on muutamalla nopealla vedolla luonnosteltu kuvaus, joka naurattaisi ellei itkettäisi. Kumpi on absurdia, teksti vai ...