Siirry pääsisältöön

C.S.Lewis: Narnian tarinat


Emt, lol, xd, mp siitä ja siitä... ? Kieli muuttuu käyttäjiensä mukana, mutta tarvitseeko sen muuttua noin paljon? Kuulostaa siltä, että taas pitää yrittää. Koulujen kesäloma alkoi, ujutan vaivihkaa kirjoja lapsen tielle ja toivon hänen tarttuvan niihin. Jos sitä ei tapahdu, alan vihjailla ja muistella ääneen vaikka Narniaa. Jos sekään ei auta, pitänee ruveta toisinaan pudottelemaan raskaampaa tekstiä siitä kuinka mikään ei ole yhtä hyödyllistä luovan ajattelun kehitykselle kuin kirjojen lukeminen. Mutta sitä ei sentään loman alussa voi tehdä. Ei saa nalkuttaa, mutta nolokaan ei saa olla.

Ehkä pitää vain hyväksyä, että kuopus ei ole samanlainen lukutoukka kuin minä pienenä. Opin lukemaan jo nelivuotiaana, ja isän kirjoituspöydän kolo oli hyvä luola, jossa voi istua jalat ristissä lukemassa Odysseuksen harharetkiä Grimbergin Kansojen historiasta.

Ehkä pitää vain hyväksyä, että tämän ajan lapsilla ja nuorilla on omat juttunsa. Äiti ei taida olla se katu-uskottava taho, joka saisi lapsen ja nuoren innostumaan lukemisesta. Joku suosittu tubettaja voisi sellainen olla. Lapsi ei lue jos kaveritkaan eivät. Mutta jotkut asiat eivät muutu. Ystävien saamisen, itsensä löytämisen, omien rajojensa koettelun, syvän yhteisyyden rakentamisen ja mielikuvituksen käyttämisen voi kokea myös eläytymällä toisten kokemuksiin kirjojen kautta.

Narnia! Fantasiaklassikko, jonka itse löysin vasta noin yksitoistavuotiaana. Katselin kirjoja muutamankin kerran kirjaston hyllyssä, luin takakansitekstejä ja mietin, mitä ihmettä ne ovat – jokin sirkusjuttuko? Velhoja, leijonia, taikurin sisarenpoika? Sitten aloitin ensimmäisestä osasta ja tempauduin mukaan. Tunsin nenässäni naftaliinin hajun kun pujahdin Lucyn kanssa vaatekaapin perukoille vanhoja takkeja tieltä työntäen, kunnes lumi alkoi putoilla ja vanha katulyhty loisti. Ja ymmärsin niin hyvin Lucyn tuskan, kun kukaan ei uskonut, mitä hän oli nähnyt.

Montakohan kertaa olen lukenut Narnia-kirjat ensin itsekseni, sitten esikoiselle, sitten kuopukselle? Hyvin monta, mutta ne kestävät hyvin aikaa ja suomentajien tekstikin soljuu niin, että tekstin voi unohtaa ja vain sukeltaa tauluun tai astua sisään salaperäisestä portista kohtaamaan lohikäärmeitä itsessään, seikkailla puhuvien eläinten ja puiden kanssa ja paeta saarelta, jolla painajaisetkin muuttuvat todeksi. Onhan niitä syytetty liiasta kristillisyydestä, mutta myös rasismista, jopa seksismistä. Aikuinen ehkä löytää tekstistä sen mitä pelkää, mutta lapset eivät ajattele niin, he vain heittäytyvät tarinaan.

Narnian tarinat

1. Velho ja leijona
2. Prinssi Kaspian
3. Kaspianin matka maailman ääriin
4. Hopeinen tuoli
5. Hevonen ja poika
6. Taikurin sisarenpoika
7. Narnian viimeinen taistelu

C.S.Lewis: Narnian tarinat - suomentajina Kaarina Helakisa ja Kyllikki Hämäläinen

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Harry Salmenniemi: Uhrisyndrooma ja muita novelleja

Harry Salmenniemi on aloittanut kirjailijan uransa runoilijana. ”Virrata että”, ”Texas, sakset”. Useinkin proosaan siirtyessään runoilija saa aikaan kiinnostavaa jälkeä ja uudenlaista tekstipintaa. Runoilija kun rakastaa usein enemmän kieltä kuin kertomuskaavaa protagonisteineen ja antagonisteineen. Sellainen lähestymistapa vaatii lukijalta samaa asennetta. Moni lukija on tottunut juonivetoiseen kertomuskaavaan eikä aina ole valmis hyväksymään tekstiä, joka poikkeaa niin paljon odotetusta. Mutta eihän muusikkokaan aina käytä melodiaa ja toistuvia kertosäkeitä ja perusmelodian yksinkertaista transponointia. Musiikkia voi silti kuunnella ja siitä voi pitää tai ainakin saada kiinnostavia elämyksiä. Melodiaa ei ole, mutta sen sijaan soittajat improvisoivat ja kokeilevat. Pianisti kuuluu äkkiä ihastuvan johonkin kolmisointuun ja alkaa toistaa sitä. Tai saksofonisti puhaltaa ilmoille niin haikean sävelen, että muut soittimet ymmärtävät vaieta ja antaa sen soida. Kokeellista proosaa voi lukea...

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej...