Siirry pääsisältöön

Herta Müller: Matala maa



Matala maa on nobelisti Herta Müllerin ensimmäinen proosateos. Se sisältää pitkän niminovellin ja 14 lyhyempää kertomusta. Kertoja on usein minäkertoja, pieni tyttö, joka havaintoja ja muistoja värittää lapsen mielikuvitus.

Müller kertoo tihein lausein ja tarkoin havainnoin romanialaisesta kylästä, jossa elämä on karua, köyhää ja julmaa. Lapsi näkee sen matalalta, mutta kirjailijan taito on välittää lukijalle näiden kokemusten kautta suurempi kuva. Lapsen kokemus on koko kylän kokemus.

Sen mitä ei diktatuurissa voi sanoa, voi taitava kirjailija kirjoittaa. Müller kirjoittaa maailman surrealistisiksi unikuviksi, runoudeksi, visuaalisiksi monitulkintaisiksi lauseiksi, jotka sivaltavat kuin piiska ja iskevät kuin avokämmen. Jatkuvan pelon ilmapiiri lapsen elämässä on suora vertauskuva Romanian hallinnosta Ceaucescun aikaan.

Teoksen viimeinen novelli Työpäivä on muutamalla nopealla vedolla luonnosteltu kuvaus, joka naurattaisi ellei itkettäisi. Kumpi on absurdia, teksti vai byrokratian todellisuus?

”… Kiipeän sitten kymmenenteen kerrokseen ja olen kadulla. Ruokakaupasta ostan lehden, kävelen sitten pysäkille ja ostan voisarven ja nousen lehtikioskilta raitiovaunuun. Poistun raitiovaunusta kolme pysäkkiä ennen vaunuun astumistani. Vastaan porttivahdin tervehdykseen, sitten porttivahti tervehtii ja sanoo, että se on taas maanantai ja taas viikko lopuillaan. Astun toimistoon, sanon näkemiin, ripustan takkini kirjoituspöytään, istun vaatenaulakon ääreen ja ryhdyn työhön. Teen työtä kahdeksan tuntia."


Herta Müller: Matala maa. Novelleja. Suom. Raija Jänicke.







Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Harry Salmenniemi: Uhrisyndrooma ja muita novelleja

Harry Salmenniemi on aloittanut kirjailijan uransa runoilijana. ”Virrata että”, ”Texas, sakset”. Useinkin proosaan siirtyessään runoilija saa aikaan kiinnostavaa jälkeä ja uudenlaista tekstipintaa. Runoilija kun rakastaa usein enemmän kieltä kuin kertomuskaavaa protagonisteineen ja antagonisteineen. Sellainen lähestymistapa vaatii lukijalta samaa asennetta. Moni lukija on tottunut juonivetoiseen kertomuskaavaan eikä aina ole valmis hyväksymään tekstiä, joka poikkeaa niin paljon odotetusta. Mutta eihän muusikkokaan aina käytä melodiaa ja toistuvia kertosäkeitä ja perusmelodian yksinkertaista transponointia. Musiikkia voi silti kuunnella ja siitä voi pitää tai ainakin saada kiinnostavia elämyksiä. Melodiaa ei ole, mutta sen sijaan soittajat improvisoivat ja kokeilevat. Pianisti kuuluu äkkiä ihastuvan johonkin kolmisointuun ja alkaa toistaa sitä. Tai saksofonisti puhaltaa ilmoille niin haikean sävelen, että muut soittimet ymmärtävät vaieta ja antaa sen soida. Kokeellista proosaa voi lukea...

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej...