Siirry pääsisältöön

Edgar Lee Masters: Spoon River antologia


Edgar Lee Mastersin runoteos ilmestyi yli sata vuotta sitten (1915). Tartuin tähän klassikkoon George Saundersin Lincoln bardossa -teosta kirjastojonossa odotellessa, ja jotain samanlaistahan siinä on. Hautausmaa, ja sen vainajat.  Samaa on myös kirjailijoiden perehtymisessä Lincolnin elämään.

Spoon River antologia sisältää lyhyitä monologeja. Jokaisessa runossa vainaja kertoo omin sanoin elämäntapahtumiaan. Jotkut puhuvat suoraan. Jotkut jatkavat samaa kaunistelua, jota eläessäänkin harjoittivat. He selittelevät, surkuttelevat, kiroilevat, filosofoivat. Puolisot sättivät toisiaan vielä muistokirjoituksissaankin, kylähullu kaakattaa kuin kalkkuna. Pankki vie köyhiltä maan ja sen myötä kaiken.

Lyhyiden puheenvuorojen kautta Masters toisaalta ironisoi amerikkalaisen pikkukaupungin elämää ja ihmisten pikkumaisuutta tai tekopyhyyttä, toisaalta ymmärtää hyvin syvästi ihmisen elämää kaikessa kauneudessaan ja karuudessaan. Spoon River antologia on ollut esikuvana lukuisille chain-of-voices -tekniikkaa käyttäville teoksille. Masters ei kuitenkaan anna henkilöilleen omaa ääntä, puhetapaa tai murretta. Kalastajat ja tuomarit käyttävät samaa yleiskieltä, mutta sen panee merkille vain tekstiin ja teoksen arkkitehtuuriin syvemmin perehtyvä lukija. Hahmot elävät, ja se on pääasia.

Yksi hahmoista on kivenhakkaaja Richard Bone:
”… Ja minä hakkasin kiveen kaiken mitä he ikinä toivoivat,
täysin tietämättömänä sanojen totuudesta.
Mutta myöhemmin, kyllin elettyäni näiden ihmisten joukossa,
opin tietämään, miten kaukana totuudesta
heidän hautakiviin tilaamansa muistosanat olivat."
Edgar Lee Masters: Spoon River antologia; suom. Arvo Turtiainen




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...
Lue lisää

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...
Lue lisää

Kazuo Ishiguro: Surullinen pianisti

Pieni kaupunki on kriittisessä tilanteessa ja odottaa pelastajaa. Kyse ei kuitenkaan ole esimerkiksi pandemiasta, vaan musiikista. Kaupunki ottaa taiteen vakavasti. Tilanteen pelastaja, kuuluisa pianisti Ryder, ei kuitenkaan ole tilanteen tasalla. Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti (suom. Helene Bützov)  muistuttaa rakenteeltaan musiikkia ja siten siihen onkin helpointa suhtautua. Samoja teemoja ja sävelkulkuja nousee esiin erilaisina muunnoksina. Teoksessa myös puhutaan paljon musiikista ja pienen kaupungin kulttuuripiirit suhtautuvat siihen melkein kuin uskontoon. Yhden onnistuneen konsertin katsotaan korjaavan kaiken. Mutta minkä kaiken, se jää lukijalle epäselväksi varsinkin, jos teokseen yrittää suhtautua romaanina. Juonikulkuja alkaa ja toistuu, mutta tapahtumien kulku noudattaa unen logiikkaa.  Pianistilla on vain yksi päivä ennen suurta ja tärkeää konserttia. Hän tapaa lukuisia ihmisiä, jotka kaikki haluavat häneltä jotakin heti hänen saavuttuaan hotelliin, ja jo...
Lue lisää