Siirry pääsisältöön

George Saunders: Lincoln bardossa


Lincoln bardossa on George Saundersin ensimmäinen romaani. Aiemmin hän on julkaissut novelleja, joista kaksi kokoelmaa on suomennettu: Joulukuun kymmenes & Sotapuiston perikato.

Täytyypä sanoa, että pidän enemmän hänen novelleistaan. Lincoln bardossa on erikoinen teos. Kertomuksen Lincoln ei ole presidentti Abraham Lincoln, vaan hänen poikansa Willie, joka kuoli 11-vuotiaana lavantautiin helmikuussa 1862. Tarina sijoittuu hautausmaalle Washingtonissa ja rakentuu toisaalta hautausmaan asukkaiden, kuolleiden henkien puheista; toisaalta leikkaa-liimaa -tekniikalla valikoiduista historiallisista asiakirjoista kuten aikalaisten kirjeistä, päiväkirjoista tai lehtileikkeistä. Osa asiakirjoista on todellisia, osa keksittyjä.

Kyseessä on siis hämmentävä joukko tekstiä ja monia kertojanääniä. Kertojina ovat kuolleet, jotka puhuttelevat suoraan lukijaa. Useimmin kommentoivat henkihenkilöt Hans Vollman tai Roger Bevins III. Aikalaisten tekstikatkelmat puolestaan kertovat historiallisista tapahtumista. Ne sisältävät esimerkiksi selostuksia presidentti Lincolnin juhlavastaanotosta sekä hänen ja hänen vaimonsa reaktioista pojan kuolemaan. Näkökulmia ja mielipiteitä on yhtä monta kuin kertojiakin.

Kuolleet henkihenkilöt eivät edes myönnä olevansa kuolleita. He ovat alkaneet käyttää tilastaan eufemismeja, koska kuolema on liian vaikea asia käsiteltäväksi. Ruumisarkusta puhutaan sairaskirstuna.

Etsimättä tulee mieleen Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia, jossa myös kuolleet kertovat tarinoitaan välittämättä enää kaunistella mitään. Spoon River koostuu kuitenkin monologeista. Saundersin kuolleet henkilöt sen sijaan ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään ja vuorovaikutuksesta on syntynyt kuolleiden – anteeksi, sairaiden – kulttuuri sääntöineen. Joidenkin sanojen käyttö on sallittua ja hyväksyttävää, joidenkin ei. Kuolleet esittävät ja tilittävät kuten elävät käyttäytyvät nykyään somessa. Lyhyet puheenvuorot voisivat olla postauksia tai twiittejä. Samaa tarinaa kertovat aikalaisten asiakirjoista leikatut kohdat.

Pohjimmiltaan siis luin koko teoksen Saundersin kannanottona nykykulttuuriin. Kuolleet ja heidän totuuden jälkeinen aikansa. Mutta kun Abraham Lincoln pitää kuollutta poikaansa sylissä ja suree, jotakin tapahtuu. Aito tunne koskettaa kaikkia. Kaikki kuolleet kokoontuvat sitä seuraamaan. Ja vasta siellä, hautausmaalla presidentti itse ymmärtää kaiken sen surun ja kuoleman, jonka sisällissota on tuonut.

George Saunders: Lincoln bardossa, suom. Kaijamari Sivill








Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...

Tässä on valo

Johanna Venho: Tässä on valo Tässä on valo on Johanna Venhon neljäs runokokoelma. Kokoelman kantavana teemana on äidin ja lapsen suhde. Venhon teksti liikkuu luontevasti näkökulmasta toiseen, katsoo luontoa ja olemista välillä äidin huolehtivin, välillä lapsen ihmettelevin silmin. Runoilija maalaa sanoillaan herkästi luonnon kauneutta. Mutta luonnosta on tullut hiukan vaarallinen, koska runoilijan ja luonnon välissä on nyt lapsi, taaperoikäinen. Läpinäkyvä lapsi, kuultava ja ikkunainen, joka hyppii sirkkahyppyjä, mutkii takaperin, uskoo, ei pelkää, vaikka kaikki paha maailmassa sattuu lapsille. Venho keittelee hurmaavan sopan puurosta ja rännästä, valosta ja kuurasta, röpöläisestä rannikosta ja pienen lapsen pehmeistä käsistä äidin kaulalla. Iloisesti, mielikuvia ja tunteita herättävästi hän rappaa yhteen arkiset muistot ja ainutlaatuiset kauneuden kokemukset. Runoja luetaan aivan liian vähän. Myönnän, että minäkin luen niitä liian vähän, mutta varmasti käyn etsimässä Venhon...

Susanin vaikutus

 Peter Hoeg: Susanin vaikutus Susanin vaikutus on dystopia, kertomus nyky-Tanskasta, jonka vallanpitäjät hankkivat paratiisisaaren, jonne parhaat ja lahjakkaimmat voisivat paeta ympäristökatastrofin uhatessa. Kansalle ei tietenkään kerrota, että tällaista suunnitellaan. Päätöksenteko siitä, keitä mukaan valitaan, ei sekään ole läpinäkyvää. Pieni vallanpitäjien joukko päättää, kuka säästetään ja kenet uhrataan. Salaisuutta varjellaan voimakeinoin, jos tarpeen. Trilleri voisi käydä yhteiskuntakritiikistä, jos mukana ei olisi niin paljon scifikuvastoa. Päähenkilö Susanilla on kummallinen vaikutus ihmisiin. Hän herättää heissä vilpittömyyttä, tarpeen ryhtyä tilittämään, halun kertoa sellaistakin, mistä muuten visusti vaikenee. Hänen miehellään on sama vaikutus. Kyky on periytynyt myös heidän lapsilleen. Susan ja hänen perheensä luovat ympärilleen kentän, joka vaikuttaa muiden tietoisuuteen. Kyse ei ole biologiasta eikä sosiaalipsykologiasta, vaan selitykset haetaan fysiikasta. ...