Siirry pääsisältöön

Ursula K Le Guin: Pmeyden vasen käsi

Pimeyden vasen käsi (suom. Kalevi Nyytäjä) on kaunis kertomus erilaisuuden hyväksymisestä. Ursula K. LeGuin kirjoittaa scifiä antropologin näkökulmasta. Tarinan sijoittaminen toiselle planeetalle on hänelle keino tutkia kysymystä "Mitä jos?". 

Mitä jos ihmisillä ei olisikaan sukupuolia? Mitä tapahtuisi yhteiskunnalle, jossa kuka tahansa voisi sekä synnyttää että siittää lapsia ja lisääntymisvietti heräisi jokaisella kerran kuussa, kestäisi viikon eikä muuna aikana olisi millään lailla läsnä teoissa eikä ajatuksissa? Gethen-planeetalla tämä on normaalia ja maan ihmisten jatkuvaa sukupuolista aktiivisuutta pidetään perverssinä.

Gethen on ilmastoltaan ankara, talvi pitkä ja kesä lyhyt. Lumi ja pakkanen ovat läsnä suurimman osan vuotta koko planeetalla, mutta toisin kuin Maa-planeetan kylmillä seuduilla, valon määrä ei talvisin juurikaan vähene. 

Ekumeeni on ihmisten asuttamien maailmojen koordinaatiokeskus. Se on lähettänyt Getheniin "ensimmäisen mobiilin" eli ensimmäisen lähettilään Genly Ain, joka tekee läsnäolostaan julkista eikä tyydy tiedonkeruuseen ja tarkkailuun. Yhden ainoan lähettilään lähettäminen ensikontaktia varten on Ekumeenin tavallinen menettely, koska yksi ihmisolento ei ole valtaapitäville uhka. Genly Ain tehtävänä on saada jokin Gethenin valtioista solmimaan liitto Ekumeenin kanssa. Hänen ensimmäinen kohteensa on Karhiden, kuningaskunta, jossa hän joutuu poliittisen valtapelin pelinappulaksi. 

Häntä tukenut pääministeri Estraven yrittää omalla tavallaan varoittaa, että kuninkaan tapaaminen käynnissä olevassa valtapelitilanteessa ei ole suotavaa eikä edistä maailmojen välisen liiton asiaa, mutta Genly Ai ei ymmärrä karhidelaista vuorovaikutuskulttuuria, joka sisältää paljon vihjailua ja asian vierestä puhumista. Samaan kulttuuriin kasvaneille vuorovaikutuksen hienovaraiset vihjailut ovat ymmärrettäviä ja viesti ymmärretään. Aivan erilaisesta maailmasta tullut sen sijaan ei voi ymmärtää vinosti puhumista. Shifgrethor eli arvokkuuden säilyttämiseen ja hienovaraiseen vallankäyttöön vuorovaikutussuhteissa tähtäävä keskustelu- ja toimintakulttuuri Genly Aille käsittämätöntä. Pinnan alla on paljon sellaista, mistä ei puhuta, ei ainakaan suoraan. Suoraan kysyminen loukkaa toista ja vielä enemmän halventaa kysyjää. Estraven tuomitaan maanpetturina maanpakoon ja poistumaan valtakunnasta kolmessa päivässä kuolemanrangaistuksen uhalla.

Le Guin kuljettaa tarinaa kahden minäkertojan, Genly Ain ja Estravenin, avulla. Kertojat ovat äänessä vuorotellen ja heidän erilaisten näkökulmiensa kautta tarina saa syvyyttä.

Genly Ai ei onnistu vakuuttamaan kuningasta ja uutta pääministeriä Ekumeenin hyvistä tarkoituksista ja liiton hyödyllisyydestä. Hän matkustaa naapurimaahan paremman menestyksen toivossa. Toisin kuin Karhide, Orgoreyn on hallinnoltaan suunnitelmatalous, jossa jokaiselle taataan työpaikka, mutta jossa virkakoneisto on suuri ja tehokas, vakoilu ja vastavakoilu jokapäiväistä ja ihmisiä katoaa jäljettömiin kenenkään edes tietämättä, miksi.

Lähettiläs saa ensin osakseen myötätuulta ja tapaa uudelleen myös Estravenin, joka on onnistunut pakenemaan hengissä rajan yli Orgoreyniin. Myötämieli kuitenkin loppuu lyhyeen eivätkä vallanpitäjät uskalla ottaa riskiä ja julkistaa uskoaan vieraan planeetan lähettilääseen. 

Mitä he näkevätkään, kun he katselevat toisesta maailmasta tullutta ihmistä? Karhidelaisen vakoojan, sukupuolisesti poikkeavan olion, agentin, itsensä kaltaisen pienen ja surkean poliittisen yksilön.

Genly Ai otetaan väkivaltaisesti kiinni ja kuljetetaan avuttoman vankijoukon kanssa kuorma-autolla kaukaiseen vuoristoseudun vankilaan, jossa ankara talvi pitää huolen siitä, että kukaan ei voi paeta. Vankeja kuolee päivittäin.

Genly Ain kerrotaan kuolleen äkillisesti kulkutautiin. Estraven ei usko sitä, vaan ottaa selvää hänen todellisesta olinpaikastaan ja matkustaa vuoriseudulle turkismetsästäjien mukana väärennetyin paperein. Hän onnistuu hankkimaan ja piilottamaan varusteet pakomatkaa varten ja vapauttamaan Genly Ain. Tämä on ihmeissään, koska hän oli kokenut Estravenin etäisenä, virallisena, ja heidän keskinäisen vuorovaikutuksensa hankalana. Hänen on vaikea ymmärtää, että toinen tekee sellaisia uhrauksia hänen puolestaan. 

Teoksen ehkä kaunein osuus kertoo Estravenin ja Genly Ain pakomatkasta mannerjäätikön yli takaisin Karhideniin. Estraven on valmis ottamaan kiinnijoutumisen ja teloitetuksi tulemisen riskin auttaakseen toisen maailman lähettilästä tehtävässään ja saadakseen oman maailmansa yhteyteen suuremman ihmisyhteisön kanssa. 

Ankara luonto pakottaa heidät tekemään saumatonta yhteistyötä. Yksin kumpikaan ei jäätiköllä 30 -50 asteen pakkasessa selviytyisi. Kumpikin on älykäs ja kykenee reflektoimaan omaa ajatteluaan ja toimintatapojensa syitä ja vuorovaikutuksen karikoita ja he pääsevät niistä yli yhtä lailla kuin kykenevät yhdessä ylittämään jäätikön. Heillä on ihmisolentoina enemmän yhteistä kuin erilaista. 

Le Guin hainilaissarjan kirjoissa toistuu ajatus ajatuspuheesta, telepaattisesta yhteydestä älyllisesti kehittyneiden ihmisolentojen välillä. Genlyn Ai opettaa sen myös Estravenille, mutta karhidelaisen epäsuoran vuorovaikutuksen kulttuuriin tottuneelle Estravenille suora kommunikaatio vailla valehtelemisen mahdollisuutta ja shifgrethorin toimintamalleja on pelottava ja hämmentävä kokemus. 

Jäisellä vaelluksella molemminpuolinen epäluulo ja epäluottamus haihtuu ja kasvaa ymmärtämykseksi ja lopulta henkiseksi rakkaudeksi kahden erilaisen ihmisolennon kesken. Molemmat oppivat myös sen, että kahden ihmisen väliseen syvään rakkauteen sisältyy myös kyky ja mahdollisuus haavoittaa toista syvästi.

Valo on pimeyden vasen käsi.

Teos on ilmestynyt suomeksi jo vuonna 1969, mutta Helmet-kirjastojen varauksissa siihen on yhä monen kuukauden pituinen jonotus. Syystäkin, koska teoksella on sanoma juuri meidän ajallemme, jossa erilaisuuden ja moninaisuuden kanssa eläminen on tärkeämpää kuin koskaan.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomen lasten historia

Jussi Kaakinen, Juha Kuisma, Kirsti Manninen: Suomen lasten historia  Suomen lasten historia on lapsille kirjoitettu historiateos. Suomen historia käsitellään tarinoina, joiden päähenkilöt ovat lapsia ja nuoria. Tarinoiden jälkeen on tietoaukeama, jossa esitellään ajankohtaan liittyvä fakta-aineisto, jossa ajalle keskeisiä tapahtumia tai ilmiöitä nostetaan esiin. Tarinoiden dramaturgia on hyvä. Jokainen kertomus sisältää jonkin tilanteen, joka koskettaa nuoria päähenkilöitä. Suurin kertomuksista on myös enemmän sosiaali- ja taloushistoriaa kuin poliittista historiaa. Menneiden aikojen arki on vahvasti läsnä. Tarinoissa on käytetty kolmannen persoonan kertojaa. Kieli on selkeää yleiskieltä. Vasta viimeisissä lähihistoriaa käsittelevissä tarinoissa käytetään enemmän puhekieltä. Kaiken kaikkiaan teos on paitsi pätevä oppikirja,myös mahdollinen iltasatukirja. Alakoululaiset löytävät tietoaukeamista paljon materiaalia hissantuntien projekteihin ja esitelmiin. Jussi Kaakisen kuvitu

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Ian McEwan: Kaltaiseni koneet

Kaltaiseni koneet (suom. Juhani Lindholm) kertoo vaihtoehtoisesta historiasta, jossa Britanniassa jo vuonna 1982 on olemassa kehittyneitä androideja, matemaatikko Alan Turing on yhä hengissä, Margaret Thatcher häviää vaalit 1982 ja työväenpuolueen Tony Bennistä tulee pääministeri. Vuodella 1982 McEwan kumartaa Blade Runnerille, joka ilmestyi 1982 ja jonka dystopiamaailmassa kehittyneet androidit aiheuttavat ongelmia vuonna 2019. Vaikka teknologia on niin kehittynyttä, että kyetään rakentamaan ajattelevia, oppivia ja tuntevia androideja, yhteiskunnan ongelmat ovat vuonna 1982 samoja kuin nykypäivän Britanniassakin: köyhyyttä, työttömyyttä, asunnottomuutta, terveyden- ja vanhustenhuollon ongelmia, rikollisuutta, rotukysymyksiä, sukupuolikysymyksiä, ilmastoa… Kaikki viheliäiset ongelmat silloinkin ratkaisematta, ja niitä yritetään ratkoa demokratian keinoin. Esimerkiksi Cambridge Analytican tarjoamia dataan perustuvia progandapalveluita sen sijaan teoksen todellisuudessa ei ole tai e