Samurai kohtaa ranskalaisen nuorallatanssijattaren, ja menetyksen suru tekee hänestä mestarin, aikansa suurimman taiteilijan. Shintolaisen papin poika kieltäytyy seuraamasta esi-isiensä jälkiä sotilaana tai pappina, ryhtyy runoilijaksi ja kirjoittaa haikuja yksinomaan lumesta. Matkalla vuorten yli tapaamaan vanhaa mestaria hän löytää jäähän kivettyneenä mestarin kadonneen vaimon jäätyneen ruumiin. Nuorella miehellä on vakava pyrkimys kasvaa runoilijaksi.
Voiko tätä ottaa tosissaan? Ranskalainen kirjailija kirjoittaa japanilaisen kulttuurin kliseistä tosissaan, haikumaisin äänenpainoin. Välillä ranskalainen kirpeys ja realismin pilkahdus saa vallan ja tekstiin pirskahtaa muutakin kuin valkoisia runoja ja kimaltavia sanoja. Ajoittainen tyylin ja rytmin vaihdos pelastaa teoksen sortumasta patetian painoon ja syöksemästä lukijaa synkkään myötähäpeään.
Tämä kirja on Maxence Ferminen esikoisteos ja se on käännetty 17 kielelle. Sen voi lukea metaforana kirjoittamaan opettelemisesta. Tai sitten hankkiutua oikeaan mielentilaan - käydä valoisana kevätyönä nuuhkimassa kirsikankukkia ja palata hymyillen herkän rakkaustarinan äärelle nauttimaan viattoman kauniista sanoista ja ajatuksista.
Lukija – jos viaton ja totinen rakkaustarina on mieleesi, tässä on sinulle pieni kaunis kirja. Pateettiselle tekstille allergisen sen sijaan kannattaa pitää antihistamiinit lähellä.
Maxence Fermine: Lumi; suom. Annikki Suni