Siirry pääsisältöön

Tekstit

Leda

Anu Kaaja: Leda Leda voisi olla pastissi ja parodia Choderlos de Laclosin kirjeromaanista Vaarallisia suhteita (Les liaisons dangereuses, 1782). Tapahtumapaikka on Ranska 1700-luvun lopulla. Häpäistävä neitsyt ei ole Cécile, vaan Adèle, Kreivi Valmontin sijaan viettelijänä on Monsieur de Signe, ja hävyttömiä kirjeitä kirjoittava kertoja muistuttaa markiisitar de Merteuilia. Kuitenkin teos on aivan omanlaisensa. Tosissaan tehtyä ironiaa? Burleskipastissi? Pastissi, joka kertoo pastissin tekemisestä? Voiko näin monitasoinen metafiktio enää olla luettavaakaan? Kyllä voi. Anu käyttää kertojaansa niin taitavasti, että lukijan on melkein joka sivulla pysähdyttävä hykertelemään äärimmilleen viritetyn kielirekisterin vivahteille. Leda on hienon hieno lukuelämys, kerrassaan hurmaava pieni teos. Tarinan kertoja on hovielämän makuun päässyt kurtisaani, joka on jonkin skandaalin vuoksi päätynyt maaseutukartanon yksinäisyyteen, vailla seuraa, vailla juoruja ja juonitteluja. Kirjeissään...

Kukkaloistoa keväästä syksyyn

Saila Routio: Kukkaloistoa keväästä syksyyn Saila Roution puutarhakirja vie lukijan keväästä syksyyn kuten puutarhakirjat useinkin. Mutta toisin kuin tavalliset tietokirjat, tämä teos tempaa mukaansa myös tekstillään, ei vain kuvillaan. Teksti vaeltelee puutarhassa, pysähtyy välillä sirottelemaan arvokkaita tiedonjyviä, sitten se taas etenee hymyillen, löytää uutta, innostuu, ihailee, jatkaa matkaansa, nyppäisee pois rikkakasvin ja pysähtyy taas tarkastelemaan maasta kohisten versovaa elämää. Sellainenhan puutarhurin kesä on. Huhtikuu on kuukausista julmin, ja siksi tämän kirjan lukeminen takatalven päivinä tekee hyvää. Kun on käynyt peittelemässä kevätkukkansa yöpakkaselta, voi palata lukuun Maanpeittokasvit ja lukea varjohiipoista (Epimedium): ”Kukat ovat pienet, ja niitä saa ihailla maassa maaten ja varovasti kukkavartta peukalon ja etusormen välissä kannatellen, hengittämättä, jotta varsi ei taitu. Vaiva kannattaa, sillä kukissa on ihmeellistä keijukaismaailman tuntua.” ...

Pinnan alla pimeä

Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä Kustantaja luonnehtii Jukka Laajarinteen Pinnan alla pimeää ”tiivistunnelmaiseksi psykologiseksi trilleriksi, joka yhdistää myytit ja arkkityypit aikamme suurimpiin uhkakuviin.” Onhan se sellainenkin, mutta samalla teos on kiinnostava tieteenfilosofinen ajatuskoe. Millainen maailma olisi, jos materialismi olisi pelkkä anomalia ja skeptikot luvanneet huomattavia rahapalkintoja sille, joka pystyisi osoittamaan psyyken ulkopuolisen aineen tai muun objektiivisen todelliseksi? Jos parapsykologiset kenttäteoriat olisivat normaalia tiedettä ja Jungin ajatukset kollektiivisesta piilotajunnasta ja arkkityypeistä todellisuutta, jonka mukaan laaditaan lakeja ja hallintokäytäntöjä? Laajarinne maalailee teoksessaan tällaisen maailman. Epidemiologian osasto ryhtyy toimenpiteisiin kun havaitaan oireita MPI:stä (Mass Psychogenic Illness). Alkoholin myyntiä vähennetään ja joukkotapahtumia rajoitetaan varsinkin myöhään illalla ja yöllä. Teoksessa on useita k...

Akvarelleja Engelin kaupungista

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista   Akvarelleja Engelin kaupungista on arkkitehti Engelin fiktiivinen päiväkirja vuosilta 1816 -1840, jolloin Engel oli suunnittelemassa ja rakentamassa Helsinkiä. Helsinki paloi 1808, ja jälleenrakennus käynnistettiin suurin suunnitelmin muutamaa vuotta myöhemmin. Teksti on kaunista ja runollista, aivan kuin ”yöpäiväkirjan” olisi kirjoittanut runoilija eikä arkkitehti ja muurarimestarin poika. Teosta on turha yrittää lukea elämäkertana, dokumenttina tai juonellisena kertomuksena Engelin Helsingin-vuosista, saati tarkkana selostuksena siitä, miten kaupunki ja sen empirekeskusta syntyi. Teksti tarjoilee tunnelmia ja ajankuvaa, tapahtumia mainitaan ohimennen, ja välillä pysähdytään filosofisiin ajatuksiin. Sivulta 185: Oleanterin lehti tipahtaa kevyesti kasvihuoneen lasin takana, kuolee hetken oikusta. Seison keskellä pihaa kevyenä kuin savu, näiden ajatusten hankeen painamana. Runouttahan se. Viipyilevää. Kirkasta. Helmet-...

Orjattaresi

Margaret Atwood: Orjattaresi, suom. Matti Kannosto Orjattaresi on dystopia. Tapahtumat sijoittuvat epämääräiseen tulevaisuuteen Pohjois-Amerikkaan, Gileadin valtioon. Gilead on syntynyt fundamentalistikristittyjen vallankaappauksesta. Se on miesten hallitsema teokratia, diktatuuri, totalitaarinen valtio. Kirja käsittelee uskontoa, mutta vielä enemmän se käsittelee sitä, miten uskontoa käytetään vallan välineenä. Gileadissa: salaisella poliisilla on laajat valtuudet puuttua epäiltyjen toisinajattelijoiden henkilöön tai omaisuuteen sananvapautta rajoitetaan rajusti: joukkoviestimet ovat vallanpitäjien hallussa ja niissä esitetään valikoituja totuuksia ja propagandaa. Kaikki kirjallisuus on kielletty. Varsinkaan naiset eivät saa lukea. Tekstiä ei käytetä edes kauppojen nimikylteissä, kuvia vain. tapahtuu joukkoteloituksia (pelastajaisia) ihmisten kuuluminen ryhmiin, luokkiin, kasteihin merkitään ulkoisilla tunnusmerkeillä (vaatteilla) lapset otetaan vallanpitäjien haltuun ja a...

Aika suuri hämäys

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys; suom. Heikki Karjalainen Jennifer Eganin Aika suuri hämäys on saanut Pulitzer-palkinnon. Se on kirja musiikista ja musiikkiteollisuudesta. Romaanissa ei ole juonta, vaan se rakentuu ketjunovellin tapaan. Yhden luvun sivuhenkilö voi olla seuraavan päähenkilö ja hänen tekemisistään ja kohtaamisistaan syntyvät toisen luvun teema ja tapahtumat. Henkilöhahmot kohtaavat, hajaantuvat ja yhdistyvät jälleen. Joka kappaleella on oma sointinsa satiirista farssiin, haikeudesta tragediaan. Egan kirjoittaa tekstiä kuin improvisoisi musiikkia. Yksi aloittaa sävelkulun, toinen tarttuu siihen ja kehittää sitä edelleen. Romaanin luvutkin on jaettu kahtia A- ja B-puoleen kuten vanhoissa albumilevyissä. Henkilögalleria on laaja, ja vasta toisella lukemisella huomaisi kaikki yksityiskohdat ja hahmojen vilahtamisen aiemmissa yhteyksissä. Tarinat kiertyvät enemmän tai vähemmän musiikkituottaja Bennie Salazarin ja hänen nuoruudenaikaisen punkyhtyeensä ympärille. Benn...

Joulukuun kymmenes

George Saunders: Joulukuun kymmenes. Suom. Markku Päkkilä Joulukuun kymmenes sisältää kymmenen novellia, jotka on julkaistu vuosina 1995-2012 The New Yorkerissa ja Harper’sissa. Saunders on armoitettu satiirikko, joka repii aiheensa amerikkalaisten lähiöiden asujista ja ryömii syvälle henkilöidensä nahkoihin. Nautittavinta teoksessa on Saundersin laaja kielellinen rekisteri ja suhtautuminen tekstiin välineenä, jota voi käyttää säännöistä välittämättä. Jokaisella kertojalla on oma äänensä ja novellien kielessä soivat sekä slangi että uudissanat. Saunders vetää mikrovaijerin aivojen läpi ohimosta ohimoon ja päästää lukijan henkilöidensä pään sisälle. Samassa novellissa saatetaan vaihtaa näkökulmaa ja kokea tapahtumat usean eri henkilön kautta. Näin esimerkiksi novelleissa Kunniakierros ja Pentu . Lähiöiden asukeista kukaan ei ole menestyjä. Jotkut ovat virtuoosimaisen epätrendikkäitä. Kirjailija kuvaa heidän eksistentiaalista pahoinvointiaan sysimustan satiirin ja tarvittaessa...