Siirry pääsisältöön

Orjattaresi

Margaret Atwood: Orjattaresi, suom. Matti Kannosto

Orjattaresi on dystopia. Tapahtumat sijoittuvat epämääräiseen tulevaisuuteen Pohjois-Amerikkaan, Gileadin valtioon. Gilead on syntynyt fundamentalistikristittyjen vallankaappauksesta. Se on miesten hallitsema teokratia, diktatuuri, totalitaarinen valtio. Kirja käsittelee uskontoa, mutta vielä enemmän se käsittelee sitä, miten uskontoa käytetään vallan välineenä. Gileadissa:
  • salaisella poliisilla on laajat valtuudet puuttua epäiltyjen toisinajattelijoiden henkilöön tai omaisuuteen
  • sananvapautta rajoitetaan rajusti: joukkoviestimet ovat vallanpitäjien hallussa ja niissä esitetään valikoituja totuuksia ja propagandaa. Kaikki kirjallisuus on kielletty. Varsinkaan naiset eivät saa lukea. Tekstiä ei käytetä edes kauppojen nimikylteissä, kuvia vain.
  • tapahtuu joukkoteloituksia (pelastajaisia)
  • ihmisten kuuluminen ryhmiin, luokkiin, kasteihin merkitään ulkoisilla tunnusmerkeillä (vaatteilla)
  • lapset otetaan vallanpitäjien haltuun ja annetaan valikoitujen ihmisten kasvatettaviksi
  • omistusoikeutta rajoitetaan rajusti. Naiset eivät saa omistaa mitään ja valtion syntyessä heidän pankkitilinsä tyhjennetään valtion kassaan.
  • yksilönvapautta ei ole - esimerkiksi naiset eivät saa itse päättää edes ruumiistaan ja raskauksistaan.

Onko yllä olevassa listassa jotain tuttua? Margaret Atwood onkin sanonut, ettei halunnut sisällyttää kirjaan mitään, mitä ei olisi jo olemassa 1980-luvulla tai tapahtunut maailmassa ennen sitä.

Gileadissa ylin ohjenuora on pyhä kirja - Lähi-idässä patriarkaalisessa kulttuurissa syntynyt teos. Ei koraani, vaan raamattu. Hedelmällisiä naisia on tapahtuma-aikaan yhä vähemmän ympäristökatastrofien, saasteiden ja kulkutautien vuoksi, ja lapsen syntymä on arvokas ja harvinainen tapaus. Arvokas ja harvinainen on yläluokan yksinoikeus, ja siksi hedelmälliset naiset on varattu ja koulittu yläluokkalaisten miesten eli komentajien lasten synnyttäjiksi.

Ylinnä Gileadin hierarkiassa ovat komentajat ja heidän vaimonsa. Vaimoja ei valita hedelmällisyysperustein, ja siksi tavallinen tapa komentajien lisääntymiselle on orjattaren hankkiminen vanhan testamentin malliin. Vaimon orjattaren lapsi kuuluu vaimolle, ei orjattarelle. Orjattaren omistaminen on korkean statuksen merkki, mutta jyrkän uskonnollisessa yhteiskunnassa orjattaret ovat yksinomaan hyödyllisiä biologisia käyttöesineitä, eivät suinkaan haareminaisia. Heidän asemansa yhteiskunnassa on tiukasti säädelty ja he ovat koskemattomia, komentajien omaisuutta. Heiltä on riistetty oma nimi ja heitä kutsutaan vain komentajan nimellä. ”Of Fred”, ”Of Warren”.

Naisten kastijako noudattelee kotitalouden tehtäviä ja kastit erottaa jo pukeutumisesta. Orjattaria kouluttavat Tädit käyttävät ruskeaa, kotitaloustehtävistä huolehtivat Martat pukeutuvat vihreään, vaimot siniseen, työläisnaiset sinivihreäraidallisiin pukuihin ja orjattaret punaisiin pukuihin.

Teoksen päähenkilö on Offred, suomennoksessa frediläinen, oikealta nimeltään June. Hän muistaa elämän ennen Gileadin alkua. Menneessä maailmassa hänellä oli aviomies ja tytär. Gileadin syntyvaiheessa lapset otettiin äideiltään ja annettiin adoptoitavaksi. Äidit sijoitettiin valtion laitoksiin kuuliaisuutta oppimaan ja odottamaan sijoitusta komentajien perheisiin. He eivät saaneet koskaan tietää, minne lapset vietiin. Orjattarilla on kuitenkin keinonsa viestiä salassa toisilleen ja kuljettaa viestejä suusta suuhun kunnes löytyy joku, joka on kuullut jostakusta, joka tietää jotakin lapsesta. Mutta keneenkään ei voi luottaa.

Orjattaresi ilmestyi ensimmäisen kerran 1985. Kirjasta on otettu lukuisia painoksia ja siitä on tehty elokuva 1990. Tekeillä on myös TV-sarja. Trumpin valtaannousun seurauksena kirjan on sanottu olevan ajankohtaisempi kuin koskaan.


Helmet-lukuhaaste, kohta 44: Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lempi

Minna Rytisalo: Lempi Lempi on lappilainen kauppiaantytär. Hän on romaanin päähenkilö, mutta hänen tarinaansa kertovat toiset. Lukija saa kuulla Lempistä rakastavan aviomiehen, vihamiehen ja siskon näkökulmasta. Kerrontaratkaisu toimii erittäin hyvin ja tuo ristivalotusta tapahtumiin sekä jännitettä teokseen. Tarina alkaa 1944, kun Viljami palaa sodasta kotiin lappilaiselle syrjäkylälle Pursuojalle. Tila on säästynyt hävitykseltä, vaikka monien naapurien tilojen on käynyt saksalaisten käsissä huonommin. Koti ei silti ole sama, jonka Viljami jätti, kun kutsunnat osuivat kohdalle. Rakas Lempi-vaimo on poissa. Lempin kerrotaan lähteneen saksalaisten matkaan. Viljamin suru on suuri ja itsesyytökset ankaria. Lempi oli ylioppilas, tottunut parempiin oloihin, ja Viljami oli aina pelännyt, ettei hän kauan jaksaisi köyhän pientilan emäntänä. Viljami pelkää kotiin paluuta, lapsen ja surun kohtaamista sekä isänä olemista. Kaunis, kuulas kieli ei ihan istu kouluja käymättömän pie...

Kaikki se, mitä en muista

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se, mitä en muista Jonas Hassen Khemiri on paljon palkittu ruotsalainen nykykirjailija. Kaikki se mitä en muista on hänen neljäs romaaninsa. Se kertoo nuorena auto-onnettomuudessa kuolleesta Samuelista. Mosaiikkiromaaniksikin teosta on kutsuttu, mutta ei se ole staattinen kuten mosaiikki, se on pikemminkin tila-aika –taidetta, monessa vierekkäisessä ruudussa yhtä aikaa tapahtuva teos. Jos katsot läheltä, näet vain rakeisen, pikselöidyn värisotkun. Jos katsot kauempaa, kuva elää, liikkuu ja muuttuu. Tähänkin kirjaan oli taas helmetin pitkät jonot, mutta odotus kannatti. Teos on moniääninen romaani parhaimmillaan. Päähenkilö on Samuel, mutta  häntä katsotaan vain ystävien ja tuttavien silmin ja hänestä kerrotaan vain heidän suullaan. Yksi monista minäkertojista on taustahahmoksi jäävä kirjailija, joka on ottanut tehtäväkseen etsiä totuutta Samuelista. Muut minäkertojat ovat ihmisiä, jotka ovat tunteneet Samuelin. Teos rakentuu Samuelin ystävien haa...

Yasunari Kawabata: Lumen maa

Yasunari Kawabatan Lumen maa (suom. Yrjö Kivimies) on kaunis ja vähän hämmentäväkin teos. Kawabata kuvaa omaa kulttuuriaan niin hienovireisesti, että länsimaisen lukijan on vaikeaa täysin ymmärtää sen teemoja. Päähenkilöt ovat tokiolainen Shimamura, lumisen vuoristoseudun kylpylään aika ajoin matkustava mies sekä Komako, vuoristoseudulla syntynyt tyttö, yksi kylpylän geishoista. Kolmannen persoonan kertoja näkee Shimamuran ajatuksiin, mutta Komakosta kerrotaan vain vuorosanat ja häntä katsotaan ulkoapäin. Komako on elämänläheinen ja intohimoinen, hänessä ilmenevät luonnonläheisyys ja perinteinen japanilainen estetiikka. Tokiolainen Shimamura puolestaan on syventynyt länsimaiseen kulttuuriin, varsinkin esittävään estetiikkaan kuten teatteriin ja tanssiin. Hän etsii kylpylästä elämyksiä ja ihailua kaupunkielämään ja perheeseensä kyllästyttyään. Henkilöt ja heidän vuorovaikutuksensa siis edustavat myös perinteisen japanilaisen kulttuurin ja länsimaisen kulttuurin kohtaamista ja kultt...