Siirry pääsisältöön

Orjattaresi

Margaret Atwood: Orjattaresi, suom. Matti Kannosto

Orjattaresi on dystopia. Tapahtumat sijoittuvat epämääräiseen tulevaisuuteen Pohjois-Amerikkaan, Gileadin valtioon. Gilead on syntynyt fundamentalistikristittyjen vallankaappauksesta. Se on miesten hallitsema teokratia, diktatuuri, totalitaarinen valtio. Kirja käsittelee uskontoa, mutta vielä enemmän se käsittelee sitä, miten uskontoa käytetään vallan välineenä. Gileadissa:
  • salaisella poliisilla on laajat valtuudet puuttua epäiltyjen toisinajattelijoiden henkilöön tai omaisuuteen
  • sananvapautta rajoitetaan rajusti: joukkoviestimet ovat vallanpitäjien hallussa ja niissä esitetään valikoituja totuuksia ja propagandaa. Kaikki kirjallisuus on kielletty. Varsinkaan naiset eivät saa lukea. Tekstiä ei käytetä edes kauppojen nimikylteissä, kuvia vain.
  • tapahtuu joukkoteloituksia (pelastajaisia)
  • ihmisten kuuluminen ryhmiin, luokkiin, kasteihin merkitään ulkoisilla tunnusmerkeillä (vaatteilla)
  • lapset otetaan vallanpitäjien haltuun ja annetaan valikoitujen ihmisten kasvatettaviksi
  • omistusoikeutta rajoitetaan rajusti. Naiset eivät saa omistaa mitään ja valtion syntyessä heidän pankkitilinsä tyhjennetään valtion kassaan.
  • yksilönvapautta ei ole - esimerkiksi naiset eivät saa itse päättää edes ruumiistaan ja raskauksistaan.

Onko yllä olevassa listassa jotain tuttua? Margaret Atwood onkin sanonut, ettei halunnut sisällyttää kirjaan mitään, mitä ei olisi jo olemassa 1980-luvulla tai tapahtunut maailmassa ennen sitä.

Gileadissa ylin ohjenuora on pyhä kirja - Lähi-idässä patriarkaalisessa kulttuurissa syntynyt teos. Ei koraani, vaan raamattu. Hedelmällisiä naisia on tapahtuma-aikaan yhä vähemmän ympäristökatastrofien, saasteiden ja kulkutautien vuoksi, ja lapsen syntymä on arvokas ja harvinainen tapaus. Arvokas ja harvinainen on yläluokan yksinoikeus, ja siksi hedelmälliset naiset on varattu ja koulittu yläluokkalaisten miesten eli komentajien lasten synnyttäjiksi.

Ylinnä Gileadin hierarkiassa ovat komentajat ja heidän vaimonsa. Vaimoja ei valita hedelmällisyysperustein, ja siksi tavallinen tapa komentajien lisääntymiselle on orjattaren hankkiminen vanhan testamentin malliin. Vaimon orjattaren lapsi kuuluu vaimolle, ei orjattarelle. Orjattaren omistaminen on korkean statuksen merkki, mutta jyrkän uskonnollisessa yhteiskunnassa orjattaret ovat yksinomaan hyödyllisiä biologisia käyttöesineitä, eivät suinkaan haareminaisia. Heidän asemansa yhteiskunnassa on tiukasti säädelty ja he ovat koskemattomia, komentajien omaisuutta. Heiltä on riistetty oma nimi ja heitä kutsutaan vain komentajan nimellä. ”Of Fred”, ”Of Warren”.

Naisten kastijako noudattelee kotitalouden tehtäviä ja kastit erottaa jo pukeutumisesta. Orjattaria kouluttavat Tädit käyttävät ruskeaa, kotitaloustehtävistä huolehtivat Martat pukeutuvat vihreään, vaimot siniseen, työläisnaiset sinivihreäraidallisiin pukuihin ja orjattaret punaisiin pukuihin.

Teoksen päähenkilö on Offred, suomennoksessa frediläinen, oikealta nimeltään June. Hän muistaa elämän ennen Gileadin alkua. Menneessä maailmassa hänellä oli aviomies ja tytär. Gileadin syntyvaiheessa lapset otettiin äideiltään ja annettiin adoptoitavaksi. Äidit sijoitettiin valtion laitoksiin kuuliaisuutta oppimaan ja odottamaan sijoitusta komentajien perheisiin. He eivät saaneet koskaan tietää, minne lapset vietiin. Orjattarilla on kuitenkin keinonsa viestiä salassa toisilleen ja kuljettaa viestejä suusta suuhun kunnes löytyy joku, joka on kuullut jostakusta, joka tietää jotakin lapsesta. Mutta keneenkään ei voi luottaa.

Orjattaresi ilmestyi ensimmäisen kerran 1985. Kirjasta on otettu lukuisia painoksia ja siitä on tehty elokuva 1990. Tekeillä on myös TV-sarja. Trumpin valtaannousun seurauksena kirjan on sanottu olevan ajankohtaisempi kuin koskaan.


Helmet-lukuhaaste, kohta 44: Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu