Leda voisi olla pastissi ja parodia Choderlos de Laclosin kirjeromaanista Vaarallisia suhteita (Les liaisons dangereuses, 1782). Tapahtumapaikka on Ranska 1700-luvun lopulla. Häpäistävä neitsyt ei ole Cécile, vaan Adèle, Kreivi Valmontin sijaan viettelijänä on Monsieur de Signe, ja hävyttömiä kirjeitä kirjoittava kertoja muistuttaa markiisitar de Merteuilia.
Kuitenkin teos on aivan omanlaisensa. Tosissaan tehtyä ironiaa? Burleskipastissi? Pastissi, joka kertoo pastissin tekemisestä? Voiko näin monitasoinen metafiktio enää olla luettavaakaan?
Kyllä voi. Anu käyttää kertojaansa niin taitavasti, että lukijan on melkein joka sivulla pysähdyttävä hykertelemään äärimmilleen viritetyn kielirekisterin vivahteille. Leda on hienon hieno lukuelämys, kerrassaan hurmaava pieni teos.
Tarinan kertoja on hovielämän makuun päässyt kurtisaani, joka on jonkin skandaalin vuoksi päätynyt maaseutukartanon yksinäisyyteen, vailla seuraa, vailla juoruja ja juonitteluja. Kirjeissään ystävälleen hän alkaa muistella hovissa esitettyä tarinaa Ledasta ja joutsenesta, ja tyytymättömänä tarinan kerrontaan hän päivittää sen antiikista nykyaikaan ja uudistettu Leda-kuvaelma alkaa kehkeytyä tarinaksi luostarikasvatuksen saaneen neidon viettelemisestä.
Kertoja maalailee mukaelmaansa antiikin tarusta vuoroin ylevään 1700-luvun tyyliin, vuoroin hulvattoman kaksimielisesti ja riettaan vulgaaristi roiskien. Hän lähettää tekstinsä kirjeinä ystävälleen ja suosijalleen varmana tämän kiinnostuksesta. Vastauksia ei tosin kuulu, ja palvelijatkin tekevät mitä sattuu. Tekstissään kertoja kuitenkin käyttää jumalten valtaa ja pitää kaikki langat käsissään kunnes on aika kirjoittaa huipentuma, viettelykohtaus, ja hävytön palvelustyttö tuo kulhollisen kirsikoita taiteilijattaren kirjoituspöydälle.
Helmet-lukuhaaste kohta 17: Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista