Siirry pääsisältöön

Leda

Anu Kaaja: Leda

Leda voisi olla pastissi ja parodia Choderlos de Laclosin kirjeromaanista Vaarallisia suhteita (Les liaisons dangereuses, 1782). Tapahtumapaikka on Ranska 1700-luvun lopulla. Häpäistävä neitsyt ei ole Cécile, vaan Adèle, Kreivi Valmontin sijaan viettelijänä on Monsieur de Signe, ja hävyttömiä kirjeitä kirjoittava kertoja muistuttaa markiisitar de Merteuilia.

Kuitenkin teos on aivan omanlaisensa. Tosissaan tehtyä ironiaa? Burleskipastissi? Pastissi, joka kertoo pastissin tekemisestä? Voiko näin monitasoinen metafiktio enää olla luettavaakaan?

Kyllä voi. Anu käyttää kertojaansa niin taitavasti, että lukijan on melkein joka sivulla pysähdyttävä hykertelemään äärimmilleen viritetyn kielirekisterin vivahteille. Leda on hienon hieno lukuelämys, kerrassaan hurmaava pieni teos.

Tarinan kertoja on hovielämän makuun päässyt kurtisaani, joka on jonkin skandaalin vuoksi päätynyt maaseutukartanon yksinäisyyteen, vailla seuraa, vailla juoruja ja juonitteluja. Kirjeissään ystävälleen hän alkaa muistella hovissa esitettyä tarinaa Ledasta ja joutsenesta, ja tyytymättömänä tarinan kerrontaan hän päivittää sen antiikista nykyaikaan ja uudistettu Leda-kuvaelma alkaa kehkeytyä tarinaksi luostarikasvatuksen saaneen neidon viettelemisestä.

Kertoja maalailee mukaelmaansa antiikin tarusta vuoroin ylevään 1700-luvun tyyliin, vuoroin hulvattoman kaksimielisesti ja riettaan vulgaaristi roiskien. Hän lähettää tekstinsä kirjeinä ystävälleen ja suosijalleen varmana tämän kiinnostuksesta. Vastauksia ei tosin kuulu, ja palvelijatkin tekevät mitä sattuu. Tekstissään kertoja kuitenkin käyttää jumalten valtaa ja pitää kaikki langat käsissään kunnes on aika kirjoittaa huipentuma, viettelykohtaus, ja hävytön palvelustyttö tuo kulhollisen kirsikoita taiteilijattaren kirjoituspöydälle.

Helmet-lukuhaaste kohta 17: Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu