Siirry pääsisältöön

Joulukuun kymmenes

George Saunders: Joulukuun kymmenes. Suom. Markku Päkkilä

Joulukuun kymmenes sisältää kymmenen novellia, jotka on julkaistu vuosina 1995-2012 The New Yorkerissa ja Harper’sissa. Saunders on armoitettu satiirikko, joka repii aiheensa amerikkalaisten lähiöiden asujista ja ryömii syvälle henkilöidensä nahkoihin. Nautittavinta teoksessa on Saundersin laaja kielellinen rekisteri ja suhtautuminen tekstiin välineenä, jota voi käyttää säännöistä välittämättä. Jokaisella kertojalla on oma äänensä ja novellien kielessä soivat sekä slangi että uudissanat.

Saunders vetää mikrovaijerin aivojen läpi ohimosta ohimoon ja päästää lukijan henkilöidensä pään sisälle. Samassa novellissa saatetaan vaihtaa näkökulmaa ja kokea tapahtumat usean eri henkilön kautta. Näin esimerkiksi novelleissa Kunniakierros ja Pentu.

Lähiöiden asukeista kukaan ei ole menestyjä. Jotkut ovat virtuoosimaisen epätrendikkäitä. Kirjailija kuvaa heidän eksistentiaalista pahoinvointiaan sysimustan satiirin ja tarvittaessa dystopian keinoin, mutta kaiken pohjalla on kuitenkin usko ihmisen hyvyyteen. Jos henkilöt sortuvat vääriin tekoihin, se tapahtuu tyypillisesti sosiaalisen paineen vuoksi. Saunders törmäyttää kertomuksissaan henkilöidensä pyrkimykset ja yhteisölliset pakkopaidat. Hän tekee näkyviksi yhteisön valtarakenteet, arvot ja asenteet tragikoomisten kohtaamisten kautta.

Novellissa Pako hämähäkin sydämestä rikoksista tuomitut vangit ovat suostuneet ihmiskokeisiin, joissa heidän tunteitaan manipuloidaan kemiallisesti ja koeasetelmia toistetaan seurauksista riippumatta.

Novellissa Semplica-päiväkirjat Saunders rakentaa ihmiskokeen, jossa hän tarkastelee sitä, miten julmuus normalisoituu. Keskiluokkainen, naapureitaan vähävaraisempi perheenisä kertoo arkisesta elämästään, johon kuuluu kilpavarustelu lasten syntymäpäivien vietossa ja oman pihan tuunauksessa. Sekä miehelle että hänen vaimolleen on itsestään selvää, että äkillistä arpajaisvoittoa ei käytetä luottokorttivelkojen maksuun, vaan sillä juhlistetaan tyttären syntymäpäivää hankkimalla pihaan ST-ripustus eli ihmisteline, jossa kehitysmaista hankitut nuoret tytöt liehuvat valkoisine mekkoineen semplicatiehyen kautta vedetyssä siimassa. Kaikilla muillakin on ST-ripustus. Täytyyhän tyttären voida kokea olevansa samanlainen kuin toisetkin, jotta hän menestyisi ja pärjäisi koulussaan.

Harvoin, hyvin harvoin tulee vastaan teos, joka Joulukuun kymmenennen tavoin hiipii hermonpäihin kuin kuume. Sen luettuaan haukkoo hetken henkeään, alkaa kärsiä vieroitusoireista ja miettiä, koska viimeksi on lukenut kirjan, joka ravistelee niin.

Huvittuneena katselin myös, mitä kriitikot ovat teoksesta sanoneet. Kylmäksi kirja ei ole ketään jättänyt.

Jukka Petäjä, HS: ”Vuoden kirjallinen tapaus, parasta mitä Yhdysvaltain kirjallisuus tarjoaa juuri nyt.”

Pekka Jäntti, Savon Sanomat: ”Vähäveristä pinnistelyä ja kestovaippojen liotusta.”


Helmet-lukuhaasteen kohdaksi valitsen: 21. Sankaritarina :)






Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu