George Saunders: Joulukuun kymmenes. Suom. Markku Päkkilä
Joulukuun kymmenes sisältää kymmenen novellia, jotka on julkaistu vuosina 1995-2012 The New Yorkerissa ja Harper’sissa. Saunders on armoitettu satiirikko, joka repii aiheensa amerikkalaisten lähiöiden asujista ja ryömii syvälle henkilöidensä nahkoihin. Nautittavinta teoksessa on Saundersin laaja kielellinen rekisteri ja suhtautuminen tekstiin välineenä, jota voi käyttää säännöistä välittämättä. Jokaisella kertojalla on oma äänensä ja novellien kielessä soivat sekä slangi että uudissanat.
Saunders vetää mikrovaijerin aivojen läpi ohimosta ohimoon ja päästää lukijan henkilöidensä pään sisälle. Samassa novellissa saatetaan vaihtaa näkökulmaa ja kokea tapahtumat usean eri henkilön kautta. Näin esimerkiksi novelleissa Kunniakierros ja Pentu.
Lähiöiden asukeista kukaan ei ole menestyjä. Jotkut ovat virtuoosimaisen epätrendikkäitä. Kirjailija kuvaa heidän eksistentiaalista pahoinvointiaan sysimustan satiirin ja tarvittaessa dystopian keinoin, mutta kaiken pohjalla on kuitenkin usko ihmisen hyvyyteen. Jos henkilöt sortuvat vääriin tekoihin, se tapahtuu tyypillisesti sosiaalisen paineen vuoksi. Saunders törmäyttää kertomuksissaan henkilöidensä pyrkimykset ja yhteisölliset pakkopaidat. Hän tekee näkyviksi yhteisön valtarakenteet, arvot ja asenteet tragikoomisten kohtaamisten kautta.
Novellissa Pako hämähäkin sydämestä rikoksista tuomitut vangit ovat suostuneet ihmiskokeisiin, joissa heidän tunteitaan manipuloidaan kemiallisesti ja koeasetelmia toistetaan seurauksista riippumatta.
Novellissa Semplica-päiväkirjat Saunders rakentaa ihmiskokeen, jossa hän tarkastelee sitä, miten julmuus normalisoituu. Keskiluokkainen, naapureitaan vähävaraisempi perheenisä kertoo arkisesta elämästään, johon kuuluu kilpavarustelu lasten syntymäpäivien vietossa ja oman pihan tuunauksessa. Sekä miehelle että hänen vaimolleen on itsestään selvää, että äkillistä arpajaisvoittoa ei käytetä luottokorttivelkojen maksuun, vaan sillä juhlistetaan tyttären syntymäpäivää hankkimalla pihaan ST-ripustus eli ihmisteline, jossa kehitysmaista hankitut nuoret tytöt liehuvat valkoisine mekkoineen semplicatiehyen kautta vedetyssä siimassa. Kaikilla muillakin on ST-ripustus. Täytyyhän tyttären voida kokea olevansa samanlainen kuin toisetkin, jotta hän menestyisi ja pärjäisi koulussaan.
Harvoin, hyvin harvoin tulee vastaan teos, joka Joulukuun kymmenennen tavoin hiipii hermonpäihin kuin kuume. Sen luettuaan haukkoo hetken henkeään, alkaa kärsiä vieroitusoireista ja miettiä, koska viimeksi on lukenut kirjan, joka ravistelee niin.
Huvittuneena katselin myös, mitä kriitikot ovat teoksesta sanoneet. Kylmäksi kirja ei ole ketään jättänyt.
Jukka Petäjä, HS: ”Vuoden kirjallinen tapaus, parasta mitä Yhdysvaltain kirjallisuus tarjoaa juuri nyt.”
Pekka Jäntti, Savon Sanomat: ”Vähäveristä pinnistelyä ja kestovaippojen liotusta.”
Helmet-lukuhaasteen kohdaksi valitsen: 21. Sankaritarina :)
Saunders vetää mikrovaijerin aivojen läpi ohimosta ohimoon ja päästää lukijan henkilöidensä pään sisälle. Samassa novellissa saatetaan vaihtaa näkökulmaa ja kokea tapahtumat usean eri henkilön kautta. Näin esimerkiksi novelleissa Kunniakierros ja Pentu.
Lähiöiden asukeista kukaan ei ole menestyjä. Jotkut ovat virtuoosimaisen epätrendikkäitä. Kirjailija kuvaa heidän eksistentiaalista pahoinvointiaan sysimustan satiirin ja tarvittaessa dystopian keinoin, mutta kaiken pohjalla on kuitenkin usko ihmisen hyvyyteen. Jos henkilöt sortuvat vääriin tekoihin, se tapahtuu tyypillisesti sosiaalisen paineen vuoksi. Saunders törmäyttää kertomuksissaan henkilöidensä pyrkimykset ja yhteisölliset pakkopaidat. Hän tekee näkyviksi yhteisön valtarakenteet, arvot ja asenteet tragikoomisten kohtaamisten kautta.
Novellissa Pako hämähäkin sydämestä rikoksista tuomitut vangit ovat suostuneet ihmiskokeisiin, joissa heidän tunteitaan manipuloidaan kemiallisesti ja koeasetelmia toistetaan seurauksista riippumatta.
Novellissa Semplica-päiväkirjat Saunders rakentaa ihmiskokeen, jossa hän tarkastelee sitä, miten julmuus normalisoituu. Keskiluokkainen, naapureitaan vähävaraisempi perheenisä kertoo arkisesta elämästään, johon kuuluu kilpavarustelu lasten syntymäpäivien vietossa ja oman pihan tuunauksessa. Sekä miehelle että hänen vaimolleen on itsestään selvää, että äkillistä arpajaisvoittoa ei käytetä luottokorttivelkojen maksuun, vaan sillä juhlistetaan tyttären syntymäpäivää hankkimalla pihaan ST-ripustus eli ihmisteline, jossa kehitysmaista hankitut nuoret tytöt liehuvat valkoisine mekkoineen semplicatiehyen kautta vedetyssä siimassa. Kaikilla muillakin on ST-ripustus. Täytyyhän tyttären voida kokea olevansa samanlainen kuin toisetkin, jotta hän menestyisi ja pärjäisi koulussaan.
Harvoin, hyvin harvoin tulee vastaan teos, joka Joulukuun kymmenennen tavoin hiipii hermonpäihin kuin kuume. Sen luettuaan haukkoo hetken henkeään, alkaa kärsiä vieroitusoireista ja miettiä, koska viimeksi on lukenut kirjan, joka ravistelee niin.
Huvittuneena katselin myös, mitä kriitikot ovat teoksesta sanoneet. Kylmäksi kirja ei ole ketään jättänyt.
Jukka Petäjä, HS: ”Vuoden kirjallinen tapaus, parasta mitä Yhdysvaltain kirjallisuus tarjoaa juuri nyt.”
Pekka Jäntti, Savon Sanomat: ”Vähäveristä pinnistelyä ja kestovaippojen liotusta.”
Helmet-lukuhaasteen kohdaksi valitsen: 21. Sankaritarina :)