Kustantaja luonnehtii Jukka Laajarinteen Pinnan alla pimeää ”tiivistunnelmaiseksi psykologiseksi trilleriksi, joka yhdistää myytit ja arkkityypit aikamme suurimpiin uhkakuviin.”
Onhan se sellainenkin, mutta samalla teos on kiinnostava tieteenfilosofinen ajatuskoe. Millainen maailma olisi, jos materialismi olisi pelkkä anomalia ja skeptikot luvanneet huomattavia rahapalkintoja sille, joka pystyisi osoittamaan psyyken ulkopuolisen aineen tai muun objektiivisen todelliseksi? Jos parapsykologiset kenttäteoriat olisivat normaalia tiedettä ja Jungin ajatukset kollektiivisesta piilotajunnasta ja arkkityypeistä todellisuutta, jonka mukaan laaditaan lakeja ja hallintokäytäntöjä?
Laajarinne maalailee teoksessaan tällaisen maailman. Epidemiologian osasto ryhtyy toimenpiteisiin kun havaitaan oireita MPI:stä (Mass Psychogenic Illness). Alkoholin myyntiä vähennetään ja joukkotapahtumia rajoitetaan varsinkin myöhään illalla ja yöllä.
Teoksessa on useita kertojia. Tärkein näkökulmahenkilö on psykoanalyytikko ja terapeutti Kaarlo Nuorteva (vrt. Carl Jung). Tapahtumat alkavat, kun Nuortevan asiakas kertoo unesta, jossa Korkeasaaressa syttyy paniikki ja ihmisiä hukkuu mereen. Nuorteva on itse nähnyt samankaltaista unta edellisenä yönä. Korkeasaaressa tapahtuukin onnettomuus. Häkistään karannut tiikeri aiheuttaa joukkopaniikkia, ja ihmisiä putoaa laiturilta mereen. Unia hukkumisesta tai maaperän pettämisestä näkevät muutkin. Mielenterveysviraston epidemiologian osasto havaitsee mittauksillaan psyykkisen epidemian merkkejä.
Psyykkisen epidemian ajatus on kiehtova. Teoksen maailmassa epidemioilla selitetään sotia ja kansanmurhia. Nuorteva ja hänen nuoruudenrakastettunsa epidemiologi Doris yrittävät estää epidemian leviämisen ja joutuvat samalla luotaamaan suhdettaan ja sen myötä oman alitajuntansa syvyyksiä.
#konffi
Kiinnostuin teoksen maailmasta, mutta suurin osa kirjasta keskittyi Kaarlon ja Doriksen ihmissuhteeseen ja nuoruuden rakkaustarinaan. Melko hämäräksi jäi myös se, miten muinaiset myytit ja kollektiivinen piilotajunta vaikuttavat hiilikaivosonnettomuuksiin, ilmastonmuutokseen ja maanpintaan syntyviin kraattereihin, mutta tämä hämäryys on olemassa jo Jungin synkronistisuusajattelussa ja peräisin sieltä.Teoksen loppua olisi voinut kehittää uskottavammaksi. Philip K. Dickin Minority Report’issa on samantapainen vaihtoehtoinen todellisuus kaukokatsojineen, mutta Dick on rakentanut kertomuksensa juonikertomukseksi ja lukijalle on alusta lähtien selvää, että kerrotaan vaihtoehtoisesta todellisuudesta.
Jos Laajarinteen teoksen yrittää lukea realistisena ihmissuhderomaanina, hämmentyy. Jos sen yrittää lukea scifinä, hämmentyy yhtä lailla, koska jokapäiväinen arki teoksessa on samanlainen kuin nykypäivän Suomessa.
Teos kannattaa kuitenkin ehdottomasti lukea ja miettiä samalla, miten voi olla mahdollista kääntää maailmankäsitys ylösalaisin ja samalla kirjoittaa realistista proosaa!
Helmet-lukuhaaste kohta 14: Valitsin kirjan takakannen tekstin perusteella