Siirry pääsisältöön

Suzanne Collins: Balladi Laululinnuista ja käärmeistä

 Miksiköhän dystopiat ovat niin suosittuja nuortenkirjoja? Tässä taas uusi. Collinsin Balladi laululinnuista ja käärmeistä (suom. Helene Bützow) on jatkoa suositulle Nälkäpeli-sarjalle. Se kertoo ajasta, jolloin Panemin valtion sisällissota on vielä tuore ja Nälkäpeli vasta muotoutumassa. Päähenkilönä on tuleva presidentti Coriolanus Snow nuorena koulupoikana.

Collinsin luomassa maailmassa taistellaan niukoista resursseista ekokatastrofin jälkeen. Valtaapitävä pääkaupunki Capitol hallitsee julmasti maan muita vyöhykkeitä, joiden kapinaa ei unohdeta eikä anneta anteeksi. Kosto on jatkuvaa. Joka vuosi Elonkorjuu-päivänä jokaisen kahdentoista vyöhykkeen on pakko luovuttaa kaksi nuorta Capitoliin Nälkäpeliin, taistelemaan keskenään kuolemaan asti. Panem et circenses, leipää ja sirkushuveja.

Nälkäpeliä suunnittelee ja kehittää tohtori Gaul, etevä geeniteknikko. Kirjan teemana on vanha kysymys siitä, onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha, sivistynyt vai eläimellinen. Teema ilmenee esimerkiksi tohtori Gaulin geenimanipuloiduissa eläimissä sekä Gaulin vankassa mielipiteessä siitä, että ihminen on pohjimmiltaan paha ja eläimellinen ja saisi aikaan vain tuhoa ilman kontrollia. Tribuutteja kohdellaan kuin eläimiä ja heidän ihmisarvonsa kielletään. Eläimiä taas kohdellaan kuin hyödykkeitä ja niitä jalostetaan ja muunnellaan ihmiselle ja varsinkin vallanpitäjille käyttökelpoisemmiksi.

Kertomuksen vuonna nälkäpeliä on uudistettu. Tribuuttien lisäksi on valittu myös ohjaajat, kaksikymmentäneljä nuorta Capitolin valiokoulusta. Ohjaajien joukkoon valitaan myös Coriolanus Snow. Snow’n suku on vanhaa ja ylhäistä, mutta pahasti köyhtynyttä. Coriolanus ja hänen perheensä näkevät myös nälkää. Perheestä on hengissä enää Coriolanus, hänen serkkunsa Tigris ja molempien vanha isoäiti. 

Coriolanus ja 23 muuta luokkatoveria saavat kukin tribuutin ohjattavakseen. Coriolanuksen tribuutti on Lucy Gray -niminen tyttö vyöhykkeeltä 12. Lucy on pienikokoinen ja tyttö. Hänen voitonmahdollisuutensa ovat siis heikot, koska nälkäpelissä voitetaan voimalla. Lucylla on kuitenkin jotain, mitä muilla tribuuteilla ei ole – älyä, hieno lauluääni sekä esiintymistaitoa ja niiden myötä mahdollisuus voittaa yleisö puolelleen ja tukijakseen. Coriolanus on päättänyt hankkia tribuuttinsa voitolla myönteistä julkisuutta parantaakseen asemiaan yliopistostipendien jaossa. 

Collins käsittelee teemaa ihmisen hyvyydestä ennen kaikkea päähenkilönsä Coriolanuksen valintojen kautta. Coriolanuksen ystävä ja luokkatoveri on Sejanus, jonka roolifunktiona on peilata Coriolanusta. Sejanuksen varakas nousukasperhe on kotoisin vyöhykkeeltä kaksi. Capitoliin he ovat päässeet menestyvän liikeyrityksensä kautta. Sejanus on idealisti, joka uskoo ihmiseen ja ymmärtää, että vyöhykkeiden ihmisiä pitäisi auttaa ja kouluttaa eikä alistaa ja kontrolloida. Coriolanus on opportunisti. Pojilla on sama koulutus, mutta heidän valintansa ovat erilaisia. 

Coriolanus rakastuu tribuuttiinsa Lucyyn. Mihin hän on valmis tämän vuoksi? Vai pohjimmiltaan vain oman asemansa vuoksi, Lucya muiden ohella hyväksi käyttäen? Mitä Coriolanus valitsee, kun lopulta on tehtävä valinta oman uran edistämisen ja rakkauden välillä? 

Balladi laululinnuista ja käärmeistä ei liene viimeinen Panemin raakalaismaisesta yhteiskunnasta kertova teos, koska se päättyy cliffhangeriin, josta voisi jatkaa tarinaa useampaakin suuntaan.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Harry Salmenniemi: Uhrisyndrooma ja muita novelleja

Harry Salmenniemi on aloittanut kirjailijan uransa runoilijana. ”Virrata että”, ”Texas, sakset”. Useinkin proosaan siirtyessään runoilija saa aikaan kiinnostavaa jälkeä ja uudenlaista tekstipintaa. Runoilija kun rakastaa usein enemmän kieltä kuin kertomuskaavaa protagonisteineen ja antagonisteineen. Sellainen lähestymistapa vaatii lukijalta samaa asennetta. Moni lukija on tottunut juonivetoiseen kertomuskaavaan eikä aina ole valmis hyväksymään tekstiä, joka poikkeaa niin paljon odotetusta. Mutta eihän muusikkokaan aina käytä melodiaa ja toistuvia kertosäkeitä ja perusmelodian yksinkertaista transponointia. Musiikkia voi silti kuunnella ja siitä voi pitää tai ainakin saada kiinnostavia elämyksiä. Melodiaa ei ole, mutta sen sijaan soittajat improvisoivat ja kokeilevat. Pianisti kuuluu äkkiä ihastuvan johonkin kolmisointuun ja alkaa toistaa sitä. Tai saksofonisti puhaltaa ilmoille niin haikean sävelen, että muut soittimet ymmärtävät vaieta ja antaa sen soida. Kokeellista proosaa voi lukea...

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej...