Siirry pääsisältöön

Eino Santanen: Rakas kapitalismi, pilkku

 Palkittu runoilija Eino Santanen on kirjoittanut ihmeellisen teoksen, jonka lokerointi novellikokoelmaksi tai romaaniksi on vaikeaa, ellei mahdotonta. En malttanut laskea kirjaa käsistäni ennen kuin olin lukenut sen kannesta kanteen. 

Rakastin kirjaa! Ihastelin runoilijan tarkkoja havaintoja ja arvostin hyvin raastetun ajankuvan kevyttä pyöräyttämistä pannulla ja lempeän hapokasta pohdintaa valokuvaruumiiden oikeuksista ja hyväksikäytöstä somealustoilla. Innostuin teoksen terävästi viipaloiduista oivalluksista itse itsensä tuotteiksi ohjelmoivista elämystalouskuluttajista.

Kannatin myös runoilijan kapinaa proosateoksen kirjoittamista vastaan. Oikeastaan nimike ”proosateos” loukkaa kirjaa. Sen kun pyrkii olemaan antiproosaa, ja onnistuu siinä.

Tykkäsin teoksesta tekstinä, jota kapinoiva runoilija kieltäytyy vatkaamasta perinteiseksi kertomuskakkuseksi ja sen sijaan kuullottaa miedolla lämmöllä suorasukaisen rapsakat tuoreksensa, kokoaa ne annoksiksi ja valuttaa päälle mustana lainehtivaa vinoa huumoria ja autofiktioon karahtamatonta itseironiaa. 

Santasen yhteiskuntakritiikin pippurinen puraisu viimeisteli taideteoksen. Vain George Saunders on kyennyt samaan! Lyhytproosassa Trickle down chicken freelance ohjelmavälike-esiintyjä nokkii työkseen muruja, joita yritysten sidosryhmätilaisuuksissa pöydiltä tippuu. 

Se pysähdytti ja sai ajattelemaan, millaisessa yhteiskunnassa oikein elämme. Luovan työn osuus kaikesta työstä lisääntyy koko ajan, mutta työlainsäädäntö ja sopimuskäytännöt laahaavat jäljessä. Samalla freelancereiden hyväksikäyttö saa yhä uusia muotoja. Taiteilija ei selviydy ketjutettujen tuotantoyhtiötapahtumatuottajaohjelmavälikkeidensidosryhmätilaisuuksiinvärvääjä-menettelyiden viidakossa, josta lopulta vastuutahoa tai palkanmaksajaa ei löydy.

Kirjan luettuani ymmärsin, että minunkin olisi syytä pitäytyä pienten itsenäisten kustantamoiden käsityönä valmistetuissa ainutlaatuisissa tekstituotteissa, jotka on huolellisesti koottu valikoiduista raaka-aineista, jotta hengenravintoni ei olisi mitä tahansa tekstituotetta, vaan ravitsevampaa kulttuurista á la cartea. Olen kiitollinen entiselle opettajalleni Santaselle tästä tietämyksen jyväsestä.

Mutta koska loistavia kirjoja ei ilmesty aina edes yhtä vuodessa, joutunen edelleenkin tyytymään suurimmaksi osaksi kirjateollisuuden eineselämystuotteisiin ja nokkimaan niistä oivallusten ja omaperäisyyden murut henkeni pitimiksi?




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu