Siirry pääsisältöön

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Kaikki on mahdollista (suom. Kristiina Rikman) on Stroutin "Nimeni on Lucy Barton" -teoksen sisarteos tai jatko. Lucy Bartonin tarinaa käännellään eri näkökulmista. Teosta voi pitää novellikokoelmana, ketjunovellina tai mosaiikkiromaanina. Hyvä teksti ei helposti solahda luokitteluihin eikä sen tarvitsekaan.

Teos sisältää yhdeksän kertomusta Illinoisin Amgashin pikkukaupungin ja sen lähiympäristön ihmisistä. Lucyn veli ja sisko asuvat yhä siellä, samoin monet hänen koulutoverinsa. Bartonin perhe oli yhteisön pohjasakkaa, jota parempiosaiset väistelivät ja sanoivat tekevänsä sen hajun vuoksi. Lapsena Lucya ylenkatsottiin ja kiusattiin, mutta hänestä tuli kirjailija, joka antoi teoksillaan paljonkin ajateltavaa sekä kiusaajilleen että tukijoilleen.

Kaikki on mahdollista -kokoelman novelleissa Lucyn perheeseen tavalla tai toisella liittyvät päähenkilöt usein keskustelevat yhteisestä menneisyydestä. Henkilöiden kohtaamiset kuvastavat pikkukaupungin yhteisön erityistä tahmeutta hyvässä ja pahassa. Yhteisöön kiinnitytään ja se tuo turvaa, mutta samalla siihen voi juuttua kuin pieni kärpänen hunajaan. Kaikki tuntevat kaikki, ja ajan ja tilan lisäksi yhteisö jakaa sekä puhumattomuuden käytännöt että juorut. Juoruista on ajan kuluessa syntynyt yhteisön rakenteita, jotka määrittävät tapaa, jolla henkilöt toisiaan kohtelevat. Kiusaamisesta ja syrjinnästä tulee osa identiteettiä ja ihminen alkaa itsekin määritellä itsensä samoin kuin muut hänet määrittelevät. Häpeä sykkii, ja kasvaa.

Köyhyyden ja sotakokemusten traumat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Kaikki tietävät, mistä asioista jonkun kanssa ei pidä puhua. Muualta tulleiden kanssa näihin tarinoihin kuitenkin kajotaan ja niitä kerrotaan ja tulkitaan uudelleen. Huomataan, että eri ihmiset muistavat asiat eri tavoin. 

Novelleissa on usein kyse lasten ja vanhempien suhteista. Äidit ja tyttäret, sisaret ja veljet, naapurit ja sukulaiset muistelevat yhteistä menneisyyttä ja yllättyvät toisen tulkinnasta. Keskustelu haavoittaa ja käynnistää ihmisissä jotain, joka taas purkautuu toisessa tilanteessa toisten ihmisten kanssa. 

Miten käsitellä muistoja perheensä jättäneen äidin kanssa? Mitä pinnan alla kyteneet salaisuudet tai vanhempien hirmuteot saavat aikaan, kun ne tuodaan vuosia myöhemmin päivänvaloon? Käsittelemättömät traumat aiheuttavat paniikkihäiriöitä ja painajaisia vielä vuosia tapahtuneen jälkeen. Syrjäytyminen ei ole vain yhden sukupolven kokemus. Strout tutkii teoksessaan taitavasti amerikkalaista unelmaa. Kaikki on mahdollista kaikille – vai onko? Onko todella?

Kurjuus jättää jälkensä ja roskatynnyristä ruokansa syönyt lapsi kantaa sitä kokemusta mukanaan elämänsä loppuun saakka. Kuitenkin kirjasta jää päällimmäiseksi mieleen myötätunto ja lämpö, jolla Strout henkilöitään tarkastelee ja ymmärtää. 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Kazuo Ishiguro: Surullinen pianisti

Pieni kaupunki on kriittisessä tilanteessa ja odottaa pelastajaa. Kyse ei kuitenkaan ole esimerkiksi pandemiasta, vaan musiikista. Kaupunki ottaa taiteen vakavasti. Tilanteen pelastaja, kuuluisa pianisti Ryder, ei kuitenkaan ole tilanteen tasalla. Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti (suom. Helene Bützov)  muistuttaa rakenteeltaan musiikkia ja siten siihen onkin helpointa suhtautua. Samoja teemoja ja sävelkulkuja nousee esiin erilaisina muunnoksina. Teoksessa myös puhutaan paljon musiikista ja pienen kaupungin kulttuuripiirit suhtautuvat siihen melkein kuin uskontoon. Yhden onnistuneen konsertin katsotaan korjaavan kaiken. Mutta minkä kaiken, se jää lukijalle epäselväksi varsinkin, jos teokseen yrittää suhtautua romaanina. Juonikulkuja alkaa ja toistuu, mutta tapahtumien kulku noudattaa unen logiikkaa.  Pianistilla on vain yksi päivä ennen suurta ja tärkeää konserttia. Hän tapaa lukuisia ihmisiä, jotka kaikki haluavat häneltä jotakin heti hänen saavuttuaan hotelliin, ja jo...