Siirry pääsisältöön

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Kaikki on mahdollista (suom. Kristiina Rikman) on Stroutin "Nimeni on Lucy Barton" -teoksen sisarteos tai jatko. Lucy Bartonin tarinaa käännellään eri näkökulmista. Teosta voi pitää novellikokoelmana, ketjunovellina tai mosaiikkiromaanina. Hyvä teksti ei helposti solahda luokitteluihin eikä sen tarvitsekaan.

Teos sisältää yhdeksän kertomusta Illinoisin Amgashin pikkukaupungin ja sen lähiympäristön ihmisistä. Lucyn veli ja sisko asuvat yhä siellä, samoin monet hänen koulutoverinsa. Bartonin perhe oli yhteisön pohjasakkaa, jota parempiosaiset väistelivät ja sanoivat tekevänsä sen hajun vuoksi. Lapsena Lucya ylenkatsottiin ja kiusattiin, mutta hänestä tuli kirjailija, joka antoi teoksillaan paljonkin ajateltavaa sekä kiusaajilleen että tukijoilleen.

Kaikki on mahdollista -kokoelman novelleissa Lucyn perheeseen tavalla tai toisella liittyvät päähenkilöt usein keskustelevat yhteisestä menneisyydestä. Henkilöiden kohtaamiset kuvastavat pikkukaupungin yhteisön erityistä tahmeutta hyvässä ja pahassa. Yhteisöön kiinnitytään ja se tuo turvaa, mutta samalla siihen voi juuttua kuin pieni kärpänen hunajaan. Kaikki tuntevat kaikki, ja ajan ja tilan lisäksi yhteisö jakaa sekä puhumattomuuden käytännöt että juorut. Juoruista on ajan kuluessa syntynyt yhteisön rakenteita, jotka määrittävät tapaa, jolla henkilöt toisiaan kohtelevat. Kiusaamisesta ja syrjinnästä tulee osa identiteettiä ja ihminen alkaa itsekin määritellä itsensä samoin kuin muut hänet määrittelevät. Häpeä sykkii, ja kasvaa.

Köyhyyden ja sotakokemusten traumat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Kaikki tietävät, mistä asioista jonkun kanssa ei pidä puhua. Muualta tulleiden kanssa näihin tarinoihin kuitenkin kajotaan ja niitä kerrotaan ja tulkitaan uudelleen. Huomataan, että eri ihmiset muistavat asiat eri tavoin. 

Novelleissa on usein kyse lasten ja vanhempien suhteista. Äidit ja tyttäret, sisaret ja veljet, naapurit ja sukulaiset muistelevat yhteistä menneisyyttä ja yllättyvät toisen tulkinnasta. Keskustelu haavoittaa ja käynnistää ihmisissä jotain, joka taas purkautuu toisessa tilanteessa toisten ihmisten kanssa. 

Miten käsitellä muistoja perheensä jättäneen äidin kanssa? Mitä pinnan alla kyteneet salaisuudet tai vanhempien hirmuteot saavat aikaan, kun ne tuodaan vuosia myöhemmin päivänvaloon? Käsittelemättömät traumat aiheuttavat paniikkihäiriöitä ja painajaisia vielä vuosia tapahtuneen jälkeen. Syrjäytyminen ei ole vain yhden sukupolven kokemus. Strout tutkii teoksessaan taitavasti amerikkalaista unelmaa. Kaikki on mahdollista kaikille – vai onko? Onko todella?

Kurjuus jättää jälkensä ja roskatynnyristä ruokansa syönyt lapsi kantaa sitä kokemusta mukanaan elämänsä loppuun saakka. Kuitenkin kirjasta jää päällimmäiseksi mieleen myötätunto ja lämpö, jolla Strout henkilöitään tarkastelee ja ymmärtää. 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu