Teos sisältää yhdeksän kertomusta Illinoisin Amgashin pikkukaupungin ja sen lähiympäristön ihmisistä. Lucyn veli ja sisko asuvat yhä siellä, samoin monet hänen koulutoverinsa. Bartonin perhe oli yhteisön pohjasakkaa, jota parempiosaiset väistelivät ja sanoivat tekevänsä sen hajun vuoksi. Lapsena Lucya ylenkatsottiin ja kiusattiin, mutta hänestä tuli kirjailija, joka antoi teoksillaan paljonkin ajateltavaa sekä kiusaajilleen että tukijoilleen.
Kaikki on mahdollista -kokoelman novelleissa Lucyn perheeseen tavalla tai toisella liittyvät päähenkilöt usein keskustelevat yhteisestä menneisyydestä. Henkilöiden kohtaamiset kuvastavat pikkukaupungin yhteisön erityistä tahmeutta hyvässä ja pahassa. Yhteisöön kiinnitytään ja se tuo turvaa, mutta samalla siihen voi juuttua kuin pieni kärpänen hunajaan. Kaikki tuntevat kaikki, ja ajan ja tilan lisäksi yhteisö jakaa sekä puhumattomuuden käytännöt että juorut. Juoruista on ajan kuluessa syntynyt yhteisön rakenteita, jotka määrittävät tapaa, jolla henkilöt toisiaan kohtelevat. Kiusaamisesta ja syrjinnästä tulee osa identiteettiä ja ihminen alkaa itsekin määritellä itsensä samoin kuin muut hänet määrittelevät. Häpeä sykkii, ja kasvaa.
Köyhyyden ja sotakokemusten traumat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Kaikki tietävät, mistä asioista jonkun kanssa ei pidä puhua. Muualta tulleiden kanssa näihin tarinoihin kuitenkin kajotaan ja niitä kerrotaan ja tulkitaan uudelleen. Huomataan, että eri ihmiset muistavat asiat eri tavoin.
Novelleissa on usein kyse lasten ja vanhempien suhteista. Äidit ja tyttäret, sisaret ja veljet, naapurit ja sukulaiset muistelevat yhteistä menneisyyttä ja yllättyvät toisen tulkinnasta. Keskustelu haavoittaa ja käynnistää ihmisissä jotain, joka taas purkautuu toisessa tilanteessa toisten ihmisten kanssa.
Miten käsitellä muistoja perheensä jättäneen äidin kanssa? Mitä pinnan alla kyteneet salaisuudet tai vanhempien hirmuteot saavat aikaan, kun ne tuodaan vuosia myöhemmin päivänvaloon? Käsittelemättömät traumat aiheuttavat paniikkihäiriöitä ja painajaisia vielä vuosia tapahtuneen jälkeen. Syrjäytyminen ei ole vain yhden sukupolven kokemus. Strout tutkii teoksessaan taitavasti amerikkalaista unelmaa. Kaikki on mahdollista kaikille – vai onko? Onko todella?
Kurjuus jättää jälkensä ja roskatynnyristä ruokansa syönyt lapsi kantaa sitä kokemusta mukanaan elämänsä loppuun saakka. Kuitenkin kirjasta jää päällimmäiseksi mieleen myötätunto ja lämpö, jolla Strout henkilöitään tarkastelee ja ymmärtää.