Siirry pääsisältöön

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt

Richard jää eläkkeelle klassisten kielten professorin virastaan ja hänen päivänsä ovat tyhjää täynnä. Liikaa aikaa, liian vähän merkityksellistä tekemistä. Vaimo kuollut, rakastajatar jättänyt.

Samaan aikaan afrikkalaisten pakolaisten virta Libyasta Välimeren yli Eurooppaan kasvaa. Saksaan asti selvinneiden pakolaisten päivät pakolaiskeskuksissa ovat tyhjää täynnä. Liikaa aikaa ja byrokratia tekee mielekkään työnteon mahdottomaksi. Saksan kielen opetusta sentään saa. Geben, ging, gegangen. Mennä, meni, mennyt. 

Berlin Alexzanderplatzille kokoontuu joukko pakolaisia, majoittuu mielenosoituksena telttoihin ja aloittaa nälkälakon, jotta heidät edes huomattaisiin. Tehdäkseen hätänsä näkyväksi. He päätyvät uutislähetykseen, ja uutisia katsoessaan Richard alkaa ihmetellä, miksi hän ei nähnyt pakolaisia Aleksanderplatzilla samana päivänä sitä kautta kulkiessaan. Lievä syyllisyys saa hänet lukemaan tarkemmin pikku-uutisia ja lopulta hakeutumaan pakolaisten valtaamaan Kreutzbergin keksityn haastattelututkimuksen varjolla. Hän päätyy opettamaan pakolaisille saksaa ja Saksaa ja auttamaan heitä byrokratian oravanpyörässä minkä voi. Se on liian vähän. Pakolaiset eivät halua kertoa edes nimiään, jotta heitä ei voi merkitä karkotettavien listoihin. 

Erpenbeck aloittaa tarinan vähäeleisesti, maalailee sitä kevein, etäännytetyin vedoin. Vähitellen itäsaksalaisen eläkeläisprofessorin arki kietoutuu yhä tiheämmin pakolaisten julmiin elämäntarinoihin ja tulee yhä enemmän lukijankin iholle. 

Teoksessa rinnastuvat hienosti henkilöiden kautta viileä pohjoiseurooppalainen arki ja afrikkalainen värikäs inhimillisyys.

Entisenä DDR:n kansalaisena elänyt Richard tietää, millaista on herätä eräänä aamuna vieraassa maassa ja huomata, etteivät omat kokemukset ja klassinen oppineisuus auta luovimaan vieraassa kulttuurissa. Sivistyksensä ansiosta hän kuitenkin kykenee ymmärtämään laajasti Euroopan ja Afrikan kulttuureita. 

Media ja sosiaalinen media tulvivat mielipiteitä pakolaisista. Usein toistuu myös ajatus, että afrikkalaisten ongelmat pitäisi ratkaista Afrikassa. Richard miettii, mitä hänen omassa ratkaistavien ongelmien listassaan lukisi:

  • soita astianpesukoneen korjaajalle
  • varaa aika urologille
  • lue mittari

Sen sijaan hänen uuden pakolaistuttavansa Karonin listassa lukisi:

  • poista korruptio, nepotismi ja lapsityö Ghanasta

ja lukutaidottoman Hermeksen listassa:

  • varmista, että asetoimitukset loppuvat Tsadiin (USA ja Kiina)
  • kiellä öljyn poraaminen ja maastavienti (USA ja Kiina)

ToDo-listoilla Erpenbeck nostaa hienosti esiin yksilön voimattomuuden valtavien rakenteellisten ongelmien edessä. Yksilöiden hyväntekeväisyydellä ei niitä ratkaista, mutta sen ymmärtäessään yksilö voi joko lamaantua ongelmien suuruudesta tai tehdä kuten Richard, tehdä edes jotakin. Richard saa myös ystävänsä auttamaan pakolaisia ja tarjoamaan heille työtä. Hyväntekeväisyys ei yksin auta, mutta kun kyllin moni ihminen muuttaa asennettaan ja mielipidettään pakolaisista, on lainsäätäjienkin pakko ennen pitkää käsitellä ongelmaa.


Teoksen on suomentanut Jukka-Pekka Pajunen 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Harry Salmenniemi: Uhrisyndrooma ja muita novelleja

Harry Salmenniemi on aloittanut kirjailijan uransa runoilijana. ”Virrata että”, ”Texas, sakset”. Useinkin proosaan siirtyessään runoilija saa aikaan kiinnostavaa jälkeä ja uudenlaista tekstipintaa. Runoilija kun rakastaa usein enemmän kieltä kuin kertomuskaavaa protagonisteineen ja antagonisteineen. Sellainen lähestymistapa vaatii lukijalta samaa asennetta. Moni lukija on tottunut juonivetoiseen kertomuskaavaan eikä aina ole valmis hyväksymään tekstiä, joka poikkeaa niin paljon odotetusta. Mutta eihän muusikkokaan aina käytä melodiaa ja toistuvia kertosäkeitä ja perusmelodian yksinkertaista transponointia. Musiikkia voi silti kuunnella ja siitä voi pitää tai ainakin saada kiinnostavia elämyksiä. Melodiaa ei ole, mutta sen sijaan soittajat improvisoivat ja kokeilevat. Pianisti kuuluu äkkiä ihastuvan johonkin kolmisointuun ja alkaa toistaa sitä. Tai saksofonisti puhaltaa ilmoille niin haikean sävelen, että muut soittimet ymmärtävät vaieta ja antaa sen soida. Kokeellista proosaa voi lukea...

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej...