Siirry pääsisältöön

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Stroutin romaanissa minäkertoja Lucy Barton joutuu viettämään sairaalassa monta viikkoa kaivaten lapsiaan ja aviomiestään. Yllätys on suuri, kun eräänä päivänä Lucyn äiti tulee käymään ja viettää sairaalassa tyttärensä luona viisi päivää.

Nimeni on Lucy Barton (suom. Kristina Rikman) on kaunis kertomus äidin ja tyttären suhteesta ja elämästä, jossa mikään ei ole itsestään selvää. Lucy on perheensä ensimmäinen ja ainoa korkeakoulun käynyt ja New Yorkiin muuttanut. Pieni Illinoisin maalaiskylä ja köyhä koti eivät juuri ole antaneet eväitä maailmalla selviytymiseen, mutta Lucy on lahjakas ja oppivainen. Sosiaaliset tilanteet ovat joskus hänelle vaikeita. Miten pysyä mukana keskustelussa vanhoista tv-sarjoista, kun lapsuudenkoti oli autotalli eikä televisiota ollut? Lucy on kiltti ja avoin ja valmis rakastamaan jokaista, joka osoittaa hänelle ystävällisyyttä. Huomaavaista lääkäriä. Kohteliasta naapuria. 

Sosiaalinen nousu on merkinnyt vieraantumista perheestä. Vieraantuminen ei ole ollut Lucyn toive, mutta hän on lakannut yrittämästäkään pitää yhteyttä, koska kirjeisiin tai vastapuheluihin ei vastata. Perheen vahva puhumattomuuden kulttuuri on jättänyt paljon kysymyksiä vailla vastausta. Vastauksia ei ehkä edes ole. Sairaalasängyn vieressä Lucyn äiti kertoo kuulumisia kotikylästä ja tulee samalla kertoneeksi vinosti omista tunteistaan ja ajatuksistaan, kerrottavansa valitsemalla. Lucy alkaa ymmärtää, että puhumattomuus on ollut paitsi osaamattomuutta, myös suojelunhalua. Äidin ja tyttären suhde kipukohtien kiertämisineen on kuvattu herkästi ja taidokkaasti.

Kerronta polveilee muistosta ja dialogista toiseen ja valottaa tarkasti, mutta pehmeällä valolla henkilöiden luonnetta, arvoja ja kokemuksia. Lucyn tie kirjailijaksi on pitkä ja mutkainen, mutta hän pääsee perille. Koko teoksen teemana onkin muisti ja muistojen pysyvyys tai muuntuvuus. Tekstipinta polveilee lyhyinä lukuina asiasta ja assosiaatiosta toiseen. Aikatasot limittyvät ja jokainen uusi kertomus, jokainen muisto tuo jotakin lisää ja samalla muuntaa hiukan lukijan vähitellen rakentuvaa käsitystä Lucysta. 

Lucyn tarina jatkuu teoksessa Kaikki on mahdollista




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu