Siirry pääsisältöön

Haudattu jättiläinen

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen, suom Helene Bützow

Haudattu jättiläinen kertoo unohduksen sumusta. Millaista on elää, jos ei muista muuta kuin aivan viimeaikaisimmat tapahtumat? Mitä se merkitsee yksilölle? Pariskunnalle? Kansakunnalle?

Kirja on kerrottu muinaistarun tai fantasiakertomuksen tapaan. Se voisi tapahtua missä tahansa, mutta Ishiguro on valinnut kertomuksen ajaksi ja paikaksi muinaisen Britannian, jossa kelttien ja saksien sodat ovat raadelleet maata. Kuningas Arthurin ajat muistetaan vai muistetaanko? Kansa, joka ei muista historiaansa, on onnellinen kansa silloin kun jättiläiset, demonit tai muut maagiset olennot antavat ihmisten olla rauhassa.

Kukaan ei ehkä muistaisi edes omaa perhettään ellei perhettä kohtaisi joka päivä. Pienen kelttikylän vanha pariskunta Axl ja Beatrice ei muista poikaansa koska tämä ei asu samassa kylässä. Välillä kylään ilmestyy kulkijoita. Eräs harhaileva leskivaimo saa Beatricen muistamaan pojan, ja pariskunta päättää lähteä pojan kylään nähdäkseen hänet vielä.

Haudattu jättiläinen on kertomus Axln ja Beatricen matkasta. Matkalla on tarkoitus, ja matkan varrella pariskunta kohtaa esteitä, auttajia ja vastustajia ja uusia tarkoituksia, joita kohtaamiset saavat aikaan.

He kohtaavat soutajan, joka on Tuonelan lautturin kaltainen ja soutaa ihmiset viimeiselle matkalleen saareen, jossa kaikki elävät yksin. Vain läpi elämänsä toisiaan rakastaneet parit saavat elää yhdessä myös siinä seuraavassa elämässä.

Tämä kohtaaminen antaa Beatricelle uuden päämäärän. Sumun poistuminen ja yhteisten muistojen palaaminen tulee yhtä tärkeäksi kuin pojan löytäminen.

He kohtaavat parantajan, joka tutkii Beatricen kipuja ja kertoo vielä paremmasta parantajasta, munkista vuoren luostarissa. Tämä kohtaaminen antaa Axl:lle uuden päämäärän. Beatricen parantumisesta tulee yhtä tärkeää kuin pojan löytymisestä. Mitä tahansa Axl ja Beatrice kohtaavatkin, he valitsevat aina toisensa.

Matkatovereikseen he saavat lohikäärmeen puremaan sairastuneen saksipojan Edwinin, saksisoturi Wistanin ja vanhan Arthurin ritarin Gawainin. He saavat selville myös, että lohikäärme Querigin hengitys vie unohduksen sumun. Gawainin tehtävä on lohikäärmeen tappaminen. Samoin Wistanin. Uusi ja vanha aika kohtaavat ritarissa ja soturissa, jotka palvelevat eri vallanpitäjiä.

Kaikkitietävä tarunkertoja väistyy välillä ja puheenvuoron saavat Edwin ja Gawain. Gawain on ehtinyt vuosien varrella pohtia tehtäväänsä. Onko unohdus hyväksi vai pahaksi? Eikö se saa aikaan myös rauhan kelttien ja saksien välille? Sodan hirmuteot sekä suru, viha ja kostonhalu unohtuvat. Gawainin alkuperäinen tehtävä onkin vuosien varrella muuttunut lohikäärmeen suojelemiseksi.

Axln ja Beatricen rakkaustarina on lumoavan kaunis ja saa lukijankin pohtimaan kysymystä onko  todella niin, että onnellisilla ihmisillä, pariskunnilla ja kansakunnilla ei ole historiaa? Kirjan teema voisi olla myös anteeksianto. Haudattu jättiläinen onkin hieno romaani, joka avautuu monenlaisille tulkinnoille.

Kazuo Ishigurolta myös:

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Luonnosta lautaselle - parhaat villikasvisreseptit

Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley: Luonnosta lautaselle / Parhaat villikasvisreseptit Suom. Jenna Pahlman Villikasvisreseptit ovat olleet parin viime vuoden ajan hyvin trendikkäitä. Mikäs siinä. Jotain hyötyä rikkaruohoistakin. Ja onhan hauskaa liikkua luonnossa. Teos on alun perin norjalainen, joten kasvisto on tuttu skandinaavinen. Reseptit eivät ole vain vegaanisia. Monissa ruoissa villikasvit eivät ole pääasiallinen ainesosa, vaan niitä on käytetty mausteena, koristeena tai lisäkkeenä. Jos ei ole varma kasvintunnistustaidoistaan, kannattaa ottaa kasvio tai edes älypuhelin mukaan keruumatkoilleen. Luontoportin kuvat ja kuvaukset auttavat pitkälle - jos ei ole niin syvällä erämaassa, että kenttää ei ole :) Kirja on upea keittokirja, ja siitä on iloa myös talvisaikaan, sillä mukana on reseptejä myös marjoista ja sienistä. Ehkä en kuitenkaan anna jauhosavikka- tai nokkoskasvustojen levitä pihalla voidakseni käyttää niitä keittiössä. Helmet-lukuhaaste, kohta 5...

Oscar Wilde: Naamioiden totuus & Thomas Bernhard: Hakkuu

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn...