Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina, suom. Helene Bützow
Spoilausvaroitus: Jos aiot lukea kirjan, kannattaa lopettaa tämän tekstin lukeminen tähän. Tämä ei ole kirja-arvostelu, vaan pikemminkin lukupiirin tapaista teoksen rakenteen ja teemojen pohdintaa. Ishiguron teos saattaa kuitenkin toimia parhaiten, kun lukija ei tiedä, mistä on kyse.
Kirjan nimi on peräisin iskelmästä, jota päähenkilö Kathy teini-iässä kuuntelee ja rakastaa. Kathy on teoksen minäkertoja, joka kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kathyn kerronnassa on aina kaksi aikatasoa: kerronnan nykyhetki, jossa Kathy kertoo tehtävästään valvojana sekä Kathyn lapsuuden ja nuoruuden muistot. Näiden limittymisestä syntyy jännite. Kertoja tietää jo asioita, joita hän ei tiennyt kokijana.
Näkökulma on koko ajan minäkertojan rajoitettu näkökulma, ja siitä syntyy teoksen voima. Nuori tyttö kuvaa lapsuusvuosiaan Hailshamin sisäoppilaitoksessa Englannissa. Nuoret kiistelevät keskenään, ja teinien tapaan tekevät pienistä erimielisyyksistä suurta draamaa ja vatvovat loputtomiin sitä, mikä joku sanoi tai teki ja miksi sanoi tai teki ja mitä joku toinen siitä ajatteli.
Tässä kohdassa lukija miettii, että Ole luonani aina on ihmissuhderomaani. Onhan se sitäkin.
Suuri osa teoksesta on kolmiodraama-asetelman selvittelyä. Kathyn paras ystävä on Ruth. Toisaalta hän pitää paljon Tommystakin, jota toiset pojat kiusaavat, koska Tommy ei osaa tai halua tehdä taidetta, jota koulussa pidetään äärimmäisen tärkeänä. Maalausten, veistosten tai kirjallisten teosten tekeminen on tärkeintä, mitä voi oppia. Parhaat teokset voivat päästä ”galleriaan”, jonne ”Madame” niitä pari kertaa vuodessa hakee.
Tässä kohdassa lukija arvelee, että teos voisi olla myös taiteilijaromaani tai ehkä teemana on kulttuurin merkitys ihmiselle ja yhteiskunnalle. Sitäkin se on.
Mutta mitä ovat ”luovutukset” jotka esitetään lasten elämäntehtävänä? Ja miksi koulussa on kasvattajia eikä opettajia? Lasten vanhemmatkin loistavat poissaolollaan. Lapset hakevat kasvattajilta kiintymystä enemmän kuin koulun arjessa on tapana. Lapset ovat orpoja, mutta miksi Madame katsoo heitä peläten kuin hämähäkkejä tai käärmeitä?
Lukijalle selviää, että lapset ovatkin klooneja. Koulu ei ole ihan normaali koulu. Lasten vaatteet ja tavaratkin ovat peräisin kirpputoreilta ja ehjä paita tai uusi penaali on toisten kateuden kohde. Millaisessa yhteiskunnassa nämä pienet hylkiöt oikein elävät, kysyy lukija, mutta sitä hänelle ei kerrota. Kathyn näkökulmasta kun Hailsham on ainoa mahdollinen maailma.
Teini-iässä nuoret alkavat harrastaa seksiä. Se on heille luvallista, ellei jopa kasvattajien suosittelemaa, koska he eivät voi saada lapsia. Teini-iän kuohuvista tunteista keskustellaan paljon. Ruth ja Tommy alkavat seurustella, ja Kathy hyväksyy sen, koska Ruth on hänelle niin tärkeä ystävä. Koulun jälkeen nuoret päätyvät alkeellisin ja talvella kylmiin ”Mökkeihin”. Käyttäytymisen mallit haetaan televisiosta tai kirjoista, haaveet mainoksista. Hellä on vielä toisensa, mutta vähitellen kaikki päätyvät tehtävään, johon heidät on kasvatettu. Seurustelusuhteita syntyy, ja nuorten keskuudessa leviää myös huhu, jonka mukaan aidosti ja syvästi rakastuneet parit voivat saada lykkäystä luovutuksista, kolme vuotta omaa aikaa. Mutta kukaan ei tiedä, miten pitäisi toimia ja miten sen lykkäyksen saisi.
Teos on vaikuttava ja karmea dystopia yhteiskunnasta, jossa narkkareista, prostituoiduista ja kerjäläisistä tehdään klooneja, jotka kasvatetaan laitoksissa hyväosaisten vara-osiksi. Kloonien ainoa tehtävä on luovuttaa elimensä. Valvojien tehtävä on tukea klooneja toipumisessa.
Ole luonani aina on myös teos kasvatuksen ja koulutuksen voimasta. Nuoret kasvatetaan hyväksymään osansa varaosina. Se esitetään heille sekä ainoana että eettisesti hyväksyttävänä vaihtoehtona. Kukaan kirjan henkilöistä ei tehtävää kyseenalaista. Nuoren kertojan kertomus on liikuttava juuri siksi että hän ja hänen toverinsa hyväksyvät osansa. Joitakin toiveita paremmasta viriää. Taideteosten avulla todistettava syvä rakastuminen ja mahdollinen lykkäys sen vuoksi on oljenkorsi, johon halutaan takertua. Mutta lopulta teuraskarja vain nöyrästi tottelee ja alistuu osaansa. Hyvä elämä, ja sitten ”pääsee päätökseen”, kuka toisessa luovutuksessa kuin vahingossa, kuka neljännessä. Lääketieteelliset yksityiskohdat siitä, mitä missäkin vaiheessa luovutetaan, jää lukijan mielikuvituksen varaan, ja sekin on ratkaisuna tehokas. Kuviteltu on aina vaikuttavampaa kuin yksityiskohtaisesti kuvailtu.
Teos on kuitenkin enemmän kuin dystopia. Sen maailma on meidän maailmamme ja ratkaisut meidän ratkaisujamme. Kun kohdataan eettisesti hankalia, mutta hyötyä tuottavia tekoja, katsotaan pois ja paikataan tunnontuskia antamalla yhden Summerhill-tyyppisen koulun aatteellisten kasvattajien hoitaa edes yksi kasvattamo inhimillisemmin.
Kirjan nimi on peräisin iskelmästä, jota päähenkilö Kathy teini-iässä kuuntelee ja rakastaa. Kathy on teoksen minäkertoja, joka kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kathyn kerronnassa on aina kaksi aikatasoa: kerronnan nykyhetki, jossa Kathy kertoo tehtävästään valvojana sekä Kathyn lapsuuden ja nuoruuden muistot. Näiden limittymisestä syntyy jännite. Kertoja tietää jo asioita, joita hän ei tiennyt kokijana.
Näkökulma on koko ajan minäkertojan rajoitettu näkökulma, ja siitä syntyy teoksen voima. Nuori tyttö kuvaa lapsuusvuosiaan Hailshamin sisäoppilaitoksessa Englannissa. Nuoret kiistelevät keskenään, ja teinien tapaan tekevät pienistä erimielisyyksistä suurta draamaa ja vatvovat loputtomiin sitä, mikä joku sanoi tai teki ja miksi sanoi tai teki ja mitä joku toinen siitä ajatteli.
Tässä kohdassa lukija miettii, että Ole luonani aina on ihmissuhderomaani. Onhan se sitäkin.
Suuri osa teoksesta on kolmiodraama-asetelman selvittelyä. Kathyn paras ystävä on Ruth. Toisaalta hän pitää paljon Tommystakin, jota toiset pojat kiusaavat, koska Tommy ei osaa tai halua tehdä taidetta, jota koulussa pidetään äärimmäisen tärkeänä. Maalausten, veistosten tai kirjallisten teosten tekeminen on tärkeintä, mitä voi oppia. Parhaat teokset voivat päästä ”galleriaan”, jonne ”Madame” niitä pari kertaa vuodessa hakee.
Tässä kohdassa lukija arvelee, että teos voisi olla myös taiteilijaromaani tai ehkä teemana on kulttuurin merkitys ihmiselle ja yhteiskunnalle. Sitäkin se on.
Mutta mitä ovat ”luovutukset” jotka esitetään lasten elämäntehtävänä? Ja miksi koulussa on kasvattajia eikä opettajia? Lasten vanhemmatkin loistavat poissaolollaan. Lapset hakevat kasvattajilta kiintymystä enemmän kuin koulun arjessa on tapana. Lapset ovat orpoja, mutta miksi Madame katsoo heitä peläten kuin hämähäkkejä tai käärmeitä?
Lukijalle selviää, että lapset ovatkin klooneja. Koulu ei ole ihan normaali koulu. Lasten vaatteet ja tavaratkin ovat peräisin kirpputoreilta ja ehjä paita tai uusi penaali on toisten kateuden kohde. Millaisessa yhteiskunnassa nämä pienet hylkiöt oikein elävät, kysyy lukija, mutta sitä hänelle ei kerrota. Kathyn näkökulmasta kun Hailsham on ainoa mahdollinen maailma.
Teini-iässä nuoret alkavat harrastaa seksiä. Se on heille luvallista, ellei jopa kasvattajien suosittelemaa, koska he eivät voi saada lapsia. Teini-iän kuohuvista tunteista keskustellaan paljon. Ruth ja Tommy alkavat seurustella, ja Kathy hyväksyy sen, koska Ruth on hänelle niin tärkeä ystävä. Koulun jälkeen nuoret päätyvät alkeellisin ja talvella kylmiin ”Mökkeihin”. Käyttäytymisen mallit haetaan televisiosta tai kirjoista, haaveet mainoksista. Hellä on vielä toisensa, mutta vähitellen kaikki päätyvät tehtävään, johon heidät on kasvatettu. Seurustelusuhteita syntyy, ja nuorten keskuudessa leviää myös huhu, jonka mukaan aidosti ja syvästi rakastuneet parit voivat saada lykkäystä luovutuksista, kolme vuotta omaa aikaa. Mutta kukaan ei tiedä, miten pitäisi toimia ja miten sen lykkäyksen saisi.
Teos on vaikuttava ja karmea dystopia yhteiskunnasta, jossa narkkareista, prostituoiduista ja kerjäläisistä tehdään klooneja, jotka kasvatetaan laitoksissa hyväosaisten vara-osiksi. Kloonien ainoa tehtävä on luovuttaa elimensä. Valvojien tehtävä on tukea klooneja toipumisessa.
Ole luonani aina on myös teos kasvatuksen ja koulutuksen voimasta. Nuoret kasvatetaan hyväksymään osansa varaosina. Se esitetään heille sekä ainoana että eettisesti hyväksyttävänä vaihtoehtona. Kukaan kirjan henkilöistä ei tehtävää kyseenalaista. Nuoren kertojan kertomus on liikuttava juuri siksi että hän ja hänen toverinsa hyväksyvät osansa. Joitakin toiveita paremmasta viriää. Taideteosten avulla todistettava syvä rakastuminen ja mahdollinen lykkäys sen vuoksi on oljenkorsi, johon halutaan takertua. Mutta lopulta teuraskarja vain nöyrästi tottelee ja alistuu osaansa. Hyvä elämä, ja sitten ”pääsee päätökseen”, kuka toisessa luovutuksessa kuin vahingossa, kuka neljännessä. Lääketieteelliset yksityiskohdat siitä, mitä missäkin vaiheessa luovutetaan, jää lukijan mielikuvituksen varaan, ja sekin on ratkaisuna tehokas. Kuviteltu on aina vaikuttavampaa kuin yksityiskohtaisesti kuvailtu.
Teos on kuitenkin enemmän kuin dystopia. Sen maailma on meidän maailmamme ja ratkaisut meidän ratkaisujamme. Kun kohdataan eettisesti hankalia, mutta hyötyä tuottavia tekoja, katsotaan pois ja paikataan tunnontuskia antamalla yhden Summerhill-tyyppisen koulun aatteellisten kasvattajien hoitaa edes yksi kasvattamo inhimillisemmin.
Kazuo Ishigurolta myös: