Siirry pääsisältöön

Joyce Carol Oates: Elämäni rottana

 

Joyce Carol Oatesin romaani Elämäni rottana (suom. Kira Poutanen) on äärimmäisen ajankohtainen. Se tarjoaa näkökulmia sekä USA:n Black Lives Matter - liikkeeseen että Suomessa käytävään kouluväkivaltakeskusteluun.

Teos on herkkä, mutta vivahteissaan viiltävä kuvaus nuoren tytön elämästä, jonka veljien teko muuttaa ikiajoiksi. Violet Rue Kerrigan kasvaa ison irlantilaissyntyisen perheen kuopuksena ja lemmikkinä Niagara Fallsin pikkukaupungissa. Perhettä hallitsee itsevaltiaasti isä, Jerome Kerrigan, Vietnamin veteraani. Oatesin aiemmissakin romaaneissa perhe on usein yhteiskunnan pienoiskuva, ja sen toiminta heijastaa yhteiskunnan arvoja, tapoja ja kulttuuria. Perhe sulkeutuu sisäänpäin, kuten USA:kin viimeisinä vuosina. Perheen asioista ei puhuta ulkopuolisille. 

Sitten Violet Ruen isoveljet pahoinpitelevät kuoliaaksi samaa koulua käyneen mustan pojan, Hadrian Johnsonin. 12-vuotias Violet näkee yöllä veljiensä puhdistavan veristä baseball-mailaa. 

Salaisuus painaa häntä raskaasti ja lopulta hän pelkää henkensä edestä veljiensä kostoa. Opettaja ja terveydenhoitaja pääsevät salaisuudesta perille, ja poliisi löytää mailan. Sen jälkeen Violet on ikuisesti perheensä hylkiö, kantelija, rotta, halveksittava petturi, jota vanhemmat eivät halua nähdä enää koskaan.

Violet on aivan yksin. 

Pikkukaupunki jakautuu kahtia. Valkoisten poikien jengi pahoinpiteli ja tappoi mustan pojan. Kerriganit näkevät poikansa vain uhreina ja moni jakaa heidän näkökantansa ja uskoo, että Kerriganin poikia syytetään vain, koska he ovat valkoisia. Musta väestö alkaa pelätä väkivaltaa, ja niin valkoisetkin. 

Violet otetaan huostaan, ja hän päätyy äitinsä lapsettoman sisaren kotiin. Romaani on lohduton kertomus hylätystä lapsesta, joka uskoo perheensä näkökulman itsestään syyllisenä, ja yrittää löytää hyväksyntää, mistä ikinä sitä voisikaan löytää. Kertojanääni on Violetin itsensä. Välillä minäkertoja puhuttelee itseään sinämuodossa. Vanhempi Violet puhuttelee nuorempaa, yrittää saada järjellä käsiteltäväksi surulliset muistonsa ja siten selviytyä niistä.

Joyce Carol Oatesin romaanit ovat aina vahvasti yhteiskunnallisia. Myös Violet Kerrigan on naispäähenkilö, joka kärsii ja yrittää selviytyä ja kasvaa aikuiseksi, vaikka lähipiirin asenteet hänen identiteettiään musertavatkin. Haavoittunut ja rakkautta kipeästi kaipaava Violet päätyy myös saalistavien miesten uhriksi. Hyväksikäyttäjien joukkoon mahtuu natseja ihannoiva pedofiiliopettaja, tädin aviomies ja opiskeluaikojen ensimmäisen työpaikan miesasiakas. Violet on helppo saalis, koska hän syyttää vain itseään eikä kerro kokemastaan. Pahoinpitelijästä kertominen kun jätti ikuisen trauman lapsen mieleen.

Turvapaikkaa ei löydy. Vanhin veli kuolee vankilassa, mutta toinen veli vapautuu ja kostoa pelkäävä Violet joutuu alituisesti keskeyttämään opintonsa jatkuvan muuttamisen vuoksi.

Lopussa sentään on toivoa paremmasta. Pinnallisempi kertomus tekisi Violetista sankarin, joka jollakin sankariteollaan voittaisi taas perheensä ja yhteisönsä hyväksynnän uhriutumatta. Oates ei kuitenkaan sorru helppoon ratkaisuun. Eihän elämäkään niin mene, vaikka elämää tarinallistettaisiin sankarillisia ratkaisuvaiheita korostamalla ja pitkät kärsimysten vuodet häivyttämällä. Oates näyttää päähenkilönsä perheen ja pikkukaupunkiyhteisön kautta, miten muodostuvat yhteenkietoutuneet tavat, tottumukset ja asenteet, jotka taas muokkaavat seuraavan sukupolven asenteita ja toimintaa vuosiksi eteenpäin.  

Rasismin ja vallan väärinkäytön kulttuuri ja syvään juurtuneet ajatusmallit eivät muutu helposti ja nopeasti eivätkä yksilön teoista, vaan hitaasti, ajatusmalleja ja yhteisöjen rakenteita muuttamalla. 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu