Gileadin valtion historiaa tarkastellaan taas historiantutkijoiden symposiumissa jälkeen jääneiden asiakirjojen perusteella. Kahden todistajan lausunnosta sekä Ardua Hallista löytyneestä käsikirjoituksesta teokseen saadaan kolme erilaista minäkertojaa, jotka käsittelevät tapahtumia kukin omasta näkökulmastaan. Gileadilaisia kertojia ovat Lydia-täti ja komentaja Kylen tytär Agnes sekä kolmantena Kanadassa kasvava Daisy.
Miesten hallitseman teokratian uskonnollinen hirmuvalta Gileadissa on entisellään, mutta joitakin rappion merkkejä kuten korruptiota ja raakaa valtataistelua on jo näkyvissä. Yhteiskuntaan kuuluu edelleen alistettuja ja etuoikeutettuja, mutta toiset ovat vielä etuoikeutetumpia kuin toiset.
Agnes kasvaa rooliinsa sen kummemmin osaansa kyseenalaistamatta. Komentajan tyttärenä hän pääsee kouluun oppimaan koruompelua ja muita nuorelle etuoikeutetulle naiselle sopivaksi katsottuja taitoja. Lukeminen ei niihin kuulu. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat edelleenkin vain miehille kuuluva taitoja, ja kirjallisuus kielletty. Muutoksen hänen elämäänsä tuo äidin kuolema ja isän uusi vaimo, joka haluaa päästä tytärpuolestaan eroon. Agneksella on valittavana joko pakkoavioliitto tai kapina, avoin vastarinta ja toisenlainen kutsumus. Agnes valitsee mieluummin Ardua Hallin luostarinkaltaisen elämän ja opiskelun orjattaria kouluttavaksi ja sukujen risteytymistä avioliittojen kautta huolehtivaksi ”tädiksi”.
Daisy saa kasvaa vapaasti Kanadassa, käydä koulua ja elää melko samanlaista elämää kuin muutkin ikäisensä nuoret. Gilead on hänelle tuttu vain uutisten ja mielenosoitusten kautta. Joitakin rajoituksia kasvattivanhemmat hänelle asettavat, turvallisuussyistä. Turvallisuudesta huolehditaan enemmän kuin kaverien perheissä, ja kun Daisy täyttää kuusitoista vuotta, hänelle selviää ikävällä tavalla, miksi. Kasvattivanhemmat kuolevat autopommin räjähdyksessä, ja siitä alkaa tapahtumaketju, jonka seurauksena Daisy päätyy Gileadiin salaista tehtävää suorittamaan.
Agnesin ja Daisyn tiet kohtaavat Ardua Hallissa Lydia-tädin tahdosta, monimutkaiseksi punotun juonen seurauksena. Orjattaresi-teoksessa Lydia-täti toimi lähinnä ankarana kiduttajana. Testamenteissa hänen persoonansa saa uusia sävyjä. Salaisessa käsikirjoituksessa hän kertoo taustastaan lainoppineena perheoikeuden tuomarina ennen Gileadin valtion syntyä. Pakon edessä, kidutuksen jälkeen hänen oli valittava joko teloitetuksi tuleminen tai täydellinen takinkääntö ja tärkeimmistä arvoistaan luopuminen. Teokratia tarvitsi jonkun, jolla oli kokemusta tekojen punnitsemisesta yhteisön lakeja ja sääntöjä vasten. Komentajat arvioivat häntä omien motiiviensa mukaan ja olettivat hänen hyötyvän kylliksi ollakseen lojaali komentajille ja heidän vallalleen. Luotetun ja ankaraksi tunnetun tädin roolissa Lydia saa tietoonsa Gileadin komentajista paljon sellaista, mitä komentajat eivät haluaisi päivänvaloon. Hän kerää todisteita väärinkäytöksistä, korruptiosta, jopa murhista sellaisen määrän, että tietojen julki tuleminen romahduttaisi koko Gileadin hallinnon. Käsikirjoituksensa hän piilottaa ontoksi koverretun kielletyn kirjan sisäpuolelle syvälle kielletyn maailmankirjallisuuden osastolle.
Pidän erityisesti siitä, miten taitavasti teos on rakennettu. Orjattaresi-teoksen Junen hahmo ja hänen tekonsa ovat myös Testamenteissa läsnä, tapahtumien taustalla vaikuttavina voimina. Tässä teoksessa päästään kuitenkin tarkastelemaan paremmin Gileadin valtion alistavia rakenteita ja niiden taustavaikuttajia. Atwood tekee sen mestarillisesti kolmella epäluotettavalla kertojalla: epäoikeudenmukaisuuksiin osallinen, niihin viaton sekä ulkopuolinen kertovat kukin tarinansa. Loppuluvussa kirjailija vielä antaa lukijalle välineitä arvioida itse näiden narratiivien luotettavuutta asettamalla ne fiktiivisten historiantutkijoiden lähdekritiikin kohteiksi.