Siirry pääsisältöön

Margaret Atwood: Testamentit

Testamentit (suom. Hilkka Pekkanen) palaa Atwoodin Orjattaresi-teoksen maailmaan kuusitoista vuotta sen tapahtumien jälkeen.

Gileadin valtion historiaa tarkastellaan taas historiantutkijoiden symposiumissa jälkeen jääneiden asiakirjojen perusteella. Kahden todistajan lausunnosta sekä Ardua Hallista löytyneestä käsikirjoituksesta  teokseen saadaan kolme erilaista minäkertojaa, jotka käsittelevät tapahtumia kukin omasta näkökulmastaan. Gileadilaisia kertojia ovat Lydia-täti ja komentaja Kylen tytär Agnes sekä kolmantena Kanadassa kasvava Daisy.

Miesten hallitseman teokratian uskonnollinen hirmuvalta Gileadissa on entisellään, mutta joitakin rappion merkkejä kuten korruptiota ja raakaa valtataistelua on jo näkyvissä. Yhteiskuntaan kuuluu edelleen alistettuja ja etuoikeutettuja, mutta toiset ovat vielä etuoikeutetumpia kuin toiset.

Agnes kasvaa rooliinsa sen kummemmin osaansa kyseenalaistamatta. Komentajan tyttärenä hän pääsee kouluun oppimaan koruompelua ja muita nuorelle etuoikeutetulle naiselle sopivaksi katsottuja taitoja. Lukeminen ei niihin kuulu. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat edelleenkin vain miehille kuuluva taitoja, ja kirjallisuus kielletty. Muutoksen hänen elämäänsä tuo äidin kuolema ja isän uusi vaimo, joka haluaa päästä tytärpuolestaan eroon. Agneksella on valittavana joko pakkoavioliitto tai kapina, avoin vastarinta ja toisenlainen kutsumus. Agnes valitsee mieluummin Ardua Hallin luostarinkaltaisen elämän ja opiskelun orjattaria kouluttavaksi ja sukujen risteytymistä avioliittojen kautta huolehtivaksi ”tädiksi”.

Daisy saa kasvaa vapaasti Kanadassa, käydä koulua ja elää melko samanlaista elämää kuin muutkin ikäisensä nuoret. Gilead on hänelle tuttu vain uutisten ja mielenosoitusten kautta. Joitakin rajoituksia kasvattivanhemmat hänelle asettavat, turvallisuussyistä. Turvallisuudesta huolehditaan enemmän kuin kaverien perheissä, ja kun Daisy täyttää kuusitoista vuotta, hänelle selviää ikävällä tavalla, miksi. Kasvattivanhemmat kuolevat autopommin räjähdyksessä, ja siitä alkaa tapahtumaketju, jonka seurauksena Daisy päätyy Gileadiin salaista tehtävää suorittamaan.

Agnesin ja Daisyn tiet kohtaavat Ardua Hallissa Lydia-tädin tahdosta, monimutkaiseksi punotun juonen seurauksena. Orjattaresi-teoksessa Lydia-täti toimi lähinnä ankarana kiduttajana. Testamenteissa hänen persoonansa saa uusia sävyjä. Salaisessa käsikirjoituksessa hän kertoo taustastaan lainoppineena perheoikeuden tuomarina ennen Gileadin valtion syntyä. Pakon edessä, kidutuksen jälkeen hänen oli valittava joko teloitetuksi tuleminen tai täydellinen takinkääntö ja tärkeimmistä arvoistaan luopuminen. Teokratia tarvitsi jonkun, jolla oli kokemusta tekojen punnitsemisesta yhteisön lakeja ja sääntöjä vasten. Komentajat arvioivat häntä omien motiiviensa mukaan ja olettivat hänen hyötyvän kylliksi ollakseen lojaali komentajille ja heidän vallalleen. Luotetun ja ankaraksi tunnetun tädin roolissa Lydia saa tietoonsa Gileadin komentajista paljon sellaista, mitä komentajat eivät haluaisi päivänvaloon. Hän kerää todisteita väärinkäytöksistä, korruptiosta, jopa murhista sellaisen määrän, että tietojen julki tuleminen romahduttaisi koko Gileadin hallinnon. Käsikirjoituksensa hän piilottaa ontoksi koverretun kielletyn kirjan sisäpuolelle syvälle kielletyn maailmankirjallisuuden osastolle.

Pidän erityisesti siitä, miten taitavasti teos on rakennettu. Orjattaresi-teoksen Junen hahmo ja hänen tekonsa ovat myös Testamenteissa läsnä, tapahtumien taustalla vaikuttavina voimina. Tässä teoksessa päästään kuitenkin tarkastelemaan paremmin Gileadin valtion alistavia rakenteita ja niiden taustavaikuttajia. Atwood tekee sen mestarillisesti kolmella epäluotettavalla kertojalla: epäoikeudenmukaisuuksiin osallinen, niihin viaton sekä ulkopuolinen kertovat kukin tarinansa. Loppuluvussa kirjailija vielä antaa lukijalle välineitä arvioida itse näiden narratiivien luotettavuutta asettamalla ne fiktiivisten historiantutkijoiden lähdekritiikin kohteiksi.


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu