Siirry pääsisältöön

Orjattaresi

Margaret Atwood: Orjattaresi, suom. Matti Kannosto

Orjattaresi on dystopia. Tapahtumat sijoittuvat epämääräiseen tulevaisuuteen Pohjois-Amerikkaan, Gileadin valtioon. Gilead on syntynyt fundamentalistikristittyjen vallankaappauksesta. Se on miesten hallitsema teokratia, diktatuuri, totalitaarinen valtio. Kirja käsittelee uskontoa, mutta vielä enemmän se käsittelee sitä, miten uskontoa käytetään vallan välineenä. Gileadissa:
  • salaisella poliisilla on laajat valtuudet puuttua epäiltyjen toisinajattelijoiden henkilöön tai omaisuuteen
  • sananvapautta rajoitetaan rajusti: joukkoviestimet ovat vallanpitäjien hallussa ja niissä esitetään valikoituja totuuksia ja propagandaa. Kaikki kirjallisuus on kielletty. Varsinkaan naiset eivät saa lukea. Tekstiä ei käytetä edes kauppojen nimikylteissä, kuvia vain.
  • tapahtuu joukkoteloituksia (pelastajaisia)
  • ihmisten kuuluminen ryhmiin, luokkiin, kasteihin merkitään ulkoisilla tunnusmerkeillä (vaatteilla)
  • lapset otetaan vallanpitäjien haltuun ja annetaan valikoitujen ihmisten kasvatettaviksi
  • omistusoikeutta rajoitetaan rajusti. Naiset eivät saa omistaa mitään ja valtion syntyessä heidän pankkitilinsä tyhjennetään valtion kassaan.
  • yksilönvapautta ei ole - esimerkiksi naiset eivät saa itse päättää edes ruumiistaan ja raskauksistaan.

Onko yllä olevassa listassa jotain tuttua? Margaret Atwood onkin sanonut, ettei halunnut sisällyttää kirjaan mitään, mitä ei olisi jo olemassa 1980-luvulla tai tapahtunut maailmassa ennen sitä.

Gileadissa ylin ohjenuora on pyhä kirja - Lähi-idässä patriarkaalisessa kulttuurissa syntynyt teos. Ei koraani, vaan raamattu. Hedelmällisiä naisia on tapahtuma-aikaan yhä vähemmän ympäristökatastrofien, saasteiden ja kulkutautien vuoksi, ja lapsen syntymä on arvokas ja harvinainen tapaus. Arvokas ja harvinainen on yläluokan yksinoikeus, ja siksi hedelmälliset naiset on varattu ja koulittu yläluokkalaisten miesten eli komentajien lasten synnyttäjiksi.

Ylinnä Gileadin hierarkiassa ovat komentajat ja heidän vaimonsa. Vaimoja ei valita hedelmällisyysperustein, ja siksi tavallinen tapa komentajien lisääntymiselle on orjattaren hankkiminen vanhan testamentin malliin. Vaimon orjattaren lapsi kuuluu vaimolle, ei orjattarelle. Orjattaren omistaminen on korkean statuksen merkki, mutta jyrkän uskonnollisessa yhteiskunnassa orjattaret ovat yksinomaan hyödyllisiä biologisia käyttöesineitä, eivät suinkaan haareminaisia. Heidän asemansa yhteiskunnassa on tiukasti säädelty ja he ovat koskemattomia, komentajien omaisuutta. Heiltä on riistetty oma nimi ja heitä kutsutaan vain komentajan nimellä. ”Of Fred”, ”Of Warren”.

Naisten kastijako noudattelee kotitalouden tehtäviä ja kastit erottaa jo pukeutumisesta. Orjattaria kouluttavat Tädit käyttävät ruskeaa, kotitaloustehtävistä huolehtivat Martat pukeutuvat vihreään, vaimot siniseen, työläisnaiset sinivihreäraidallisiin pukuihin ja orjattaret punaisiin pukuihin.

Teoksen päähenkilö on Offred, suomennoksessa frediläinen, oikealta nimeltään June. Hän muistaa elämän ennen Gileadin alkua. Menneessä maailmassa hänellä oli aviomies ja tytär. Gileadin syntyvaiheessa lapset otettiin äideiltään ja annettiin adoptoitavaksi. Äidit sijoitettiin valtion laitoksiin kuuliaisuutta oppimaan ja odottamaan sijoitusta komentajien perheisiin. He eivät saaneet koskaan tietää, minne lapset vietiin. Orjattarilla on kuitenkin keinonsa viestiä salassa toisilleen ja kuljettaa viestejä suusta suuhun kunnes löytyy joku, joka on kuullut jostakusta, joka tietää jotakin lapsesta. Mutta keneenkään ei voi luottaa.

Orjattaresi ilmestyi ensimmäisen kerran 1985. Kirjasta on otettu lukuisia painoksia ja siitä on tehty elokuva 1990. Tekeillä on myös TV-sarja. Trumpin valtaannousun seurauksena kirjan on sanottu olevan ajankohtaisempi kuin koskaan.


Helmet-lukuhaaste, kohta 44: Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Kazuo Ishiguro: Surullinen pianisti

Pieni kaupunki on kriittisessä tilanteessa ja odottaa pelastajaa. Kyse ei kuitenkaan ole esimerkiksi pandemiasta, vaan musiikista. Kaupunki ottaa taiteen vakavasti. Tilanteen pelastaja, kuuluisa pianisti Ryder, ei kuitenkaan ole tilanteen tasalla. Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti (suom. Helene Bützov)  muistuttaa rakenteeltaan musiikkia ja siten siihen onkin helpointa suhtautua. Samoja teemoja ja sävelkulkuja nousee esiin erilaisina muunnoksina. Teoksessa myös puhutaan paljon musiikista ja pienen kaupungin kulttuuripiirit suhtautuvat siihen melkein kuin uskontoon. Yhden onnistuneen konsertin katsotaan korjaavan kaiken. Mutta minkä kaiken, se jää lukijalle epäselväksi varsinkin, jos teokseen yrittää suhtautua romaanina. Juonikulkuja alkaa ja toistuu, mutta tapahtumien kulku noudattaa unen logiikkaa.  Pianistilla on vain yksi päivä ennen suurta ja tärkeää konserttia. Hän tapaa lukuisia ihmisiä, jotka kaikki haluavat häneltä jotakin heti hänen saavuttuaan hotelliin, ja jo...