Siirry pääsisältöön

Sotapuiston perikato

George Saunders: Sotapuiston perikato, suom. Markku Päkkilä

Sotapuiston perikato on Saundersin esikoisteos. Se sisältää viisi novellia ja pienoisromaanin ”Runsaudenmaa”. Kertomukset on kirjoitettu vuosina 1992–1995.

Kokoelmanakin teos on hyvin rakennettu. Niminovelli Sotapuiston perikato esittelee teeman, jota muut kertomukset varioivat. Useimmat tarinat sijoittuvat teemapuistoihin, joissa päähenkilöt työskentelevät, yleensä hanttihommissa. Saundersin USA on teemapuisto, avoimen kaupallinen maailma, jossa elämän tarkoitus on viihtyminen ja menestyminen. Päähenkilöille se vain ei onnistu.

Niminovellin Sotapuisto on sisällissodan ajan teemapuisto. Puistolla ei mene hyvin. Nuorisojengit hajottavat ja sotkevat ja myös ahdistelevat kävijöitä. Tarinan päähenkilö on vastuussa ja hänellä on paljon menetettävää. Ongelmaa ratkaisemaan palkataan uusi työntekijä, jolla on sotilaskokemusta Vietnamissa. Jotain hämärää hänen taustassaan on, liiallista väkivallan käyttöä. Hänellä onkin taipumus löytää nuoriso-ongelmaan lopullisia ratkaisuja. Saunders järjestää henkilönsä tilanteiden armoille. Jos jokin alkaa huonosti, se päättyy vielä huonommin, kun tilanteet riistäytyvät käsistä. Satiiri on niin mustaa ja kuivaa, että lukijan nauru takertuu kurkkuun.

Sotapuiston perikato ilmestyi 1996, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Sotapuiston perikadon jälkeen on kirjoitettu paljon dystopioita, joissa on samoja piirteitä:
  • vahvasti menestyjiin ja osattomiin jakautunut yhteiskunta
  • avoin kaupallisuus ja hyötyajattelu
  • virtuaalitodellisuudet ja elämystehtailu
Saundersille armoton satiiri on hänelle keino tutkia yhteiskunnan rakenteita ja näyttää, miten perusteellisesti kaikki voi mennä pieleen, vaikka henkilöt toimivat vain yhteisten arvojen mukaisesti. Siten hän kyseenalaistaa vallitsevat arvot ja näyttää, miten se vaikuttaa toisten armoilla oleviin ihmisiin. Hän tekee sen vähintään yhtä vakuuttavasti kuin Steinbeck vuonna 1939 romaanissaan Vihan hedelmät.

Viimeisessä kertomus, pienoisdystopia Runsaudenmaassa geenimanipulaatiosta alkunsa saanut ekokatastrofi on saanut ihmiset säätämään lakeja, joiden mukaan geenivirheiden saastuttamat ”vialliset” ovat toisen luokan kansalaisia, jotka saa myydä orjiksi ja joilla ei ole ihmisoikeuksia. Minäkertojan vika on koppurajalat, ja ne määrittävät hänen mahdollisuutensa ja tulevaisuutensa. Kaikilla menee niin huonosti, että viallisetkin riistävät toisiaan. Maailma on lohduton, ja pieni toivon häivä temmataan kerta toisensa jälkeen päähenkilön ulottuvilta. Kuitenkin Saunders päättää kertomuksen toivoon. Hän kirjoittaa mitä mustinta satiiria, mutta uskoo kuitenkin ihmiseen. Kaikilla päähenkilöillä on pyrkimys hyvään, mutta Saunders näyttää koskettavalla tavalla, miksi se ei toteudu.


Helmet-lukuhaaste, kohta 42: Esikoisteos




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...

Tässä on valo

Johanna Venho: Tässä on valo Tässä on valo on Johanna Venhon neljäs runokokoelma. Kokoelman kantavana teemana on äidin ja lapsen suhde. Venhon teksti liikkuu luontevasti näkökulmasta toiseen, katsoo luontoa ja olemista välillä äidin huolehtivin, välillä lapsen ihmettelevin silmin. Runoilija maalaa sanoillaan herkästi luonnon kauneutta. Mutta luonnosta on tullut hiukan vaarallinen, koska runoilijan ja luonnon välissä on nyt lapsi, taaperoikäinen. Läpinäkyvä lapsi, kuultava ja ikkunainen, joka hyppii sirkkahyppyjä, mutkii takaperin, uskoo, ei pelkää, vaikka kaikki paha maailmassa sattuu lapsille. Venho keittelee hurmaavan sopan puurosta ja rännästä, valosta ja kuurasta, röpöläisestä rannikosta ja pienen lapsen pehmeistä käsistä äidin kaulalla. Iloisesti, mielikuvia ja tunteita herättävästi hän rappaa yhteen arkiset muistot ja ainutlaatuiset kauneuden kokemukset. Runoja luetaan aivan liian vähän. Myönnän, että minäkin luen niitä liian vähän, mutta varmasti käyn etsimässä Venhon...

Susanin vaikutus

 Peter Hoeg: Susanin vaikutus Susanin vaikutus on dystopia, kertomus nyky-Tanskasta, jonka vallanpitäjät hankkivat paratiisisaaren, jonne parhaat ja lahjakkaimmat voisivat paeta ympäristökatastrofin uhatessa. Kansalle ei tietenkään kerrota, että tällaista suunnitellaan. Päätöksenteko siitä, keitä mukaan valitaan, ei sekään ole läpinäkyvää. Pieni vallanpitäjien joukko päättää, kuka säästetään ja kenet uhrataan. Salaisuutta varjellaan voimakeinoin, jos tarpeen. Trilleri voisi käydä yhteiskuntakritiikistä, jos mukana ei olisi niin paljon scifikuvastoa. Päähenkilö Susanilla on kummallinen vaikutus ihmisiin. Hän herättää heissä vilpittömyyttä, tarpeen ryhtyä tilittämään, halun kertoa sellaistakin, mistä muuten visusti vaikenee. Hänen miehellään on sama vaikutus. Kyky on periytynyt myös heidän lapsilleen. Susan ja hänen perheensä luovat ympärilleen kentän, joka vaikuttaa muiden tietoisuuteen. Kyse ei ole biologiasta eikä sosiaalipsykologiasta, vaan selitykset haetaan fysiikasta. ...