Konfiguraatio

Pimeyden vasen käsi (suom. Kalevi Nyytäjä) on kaunis kertomus erilaisuuden hyväksymisestä. Ursula K. LeGuin kirjoittaa scifiä antropologin näkökulmasta. Tarinan sijoittaminen toiselle planeetalle on hänelle keino tutkia kysymystä "Mitä jos?".  Mitä jos ihmisillä ei olisikaan sukupuolia? Mitä tapahtuisi yhteiskunnalle, jossa kuka tahansa voisi sekä synnyttää että siittää lapsia ja lisääntymisvietti heräisi jokaisella kerran kuussa, kestäisi viikon eikä muuna aikana olisi millään lailla läsnä teoissa eikä ajatuksissa? Gethen-planeetalla tämä on normaalia ja maan ihmisten jatkuvaa sukupuolista aktiivisuutta pidetään perverssinä. Gethen on ilmastoltaan ankara, talvi pitkä ja kesä lyhyt. Lumi ja pakkanen ovat läsnä suurimman osan vuotta koko planeetalla, mutta toisin kuin Maa-planeetan kylmillä seuduilla, valon määrä ei talvisin juurikaan vähene.  Ekumeeni on ihmisten asuttamien maailmojen koordinaatiokeskus. Se on lähettänyt Getheniin "ensimmäisen mobiilin" eli ensimmäi

Colson Whiteheadin Maanalainen rautatie (suom. Markku Päkkilä) on kiitetty ja palkittu romaani. Hyvästä syystä. Pulitzer-palkinnonkin saanut teos kertoo orjuuden ajasta Yhdysvalloissa vaihtoehtoista historiaa lavealla pensselillä ja verenpunaisella värillä maalaten. Lähtökohta on hyvin samanlainen kuin vuonna 2020 suomennetussa Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssijassa - päähenkilönä karkaava orja ja teemana nuoren ihmisen kasvutarina. Alkuteos Underground Railroad on kuitenkin ilmestynyt jo 2016, Coatesin The Water Dancer 2019.  Maanalaisella rautatiellä tarkoitettiin 1700-1800 -luvuilla toiminutta vapaaehtoisten salaisten avustajien ja turvatalojen verkostoa, joka auttoi orjia pakenemaan etelästä pohjoiseen, orjuudesta vapauteen. Whitehead on kirjoittanut vaihtoehtoisen historian, jossa paetaan todellisella maan alla kulkevalla junalla. Asemat on piilotettu talojen ja vajojen lattialuukkujen alle ja höyryjunaa kuljettavat ja pitävät kunnossa vapaaehtoiset. Kukaan ei tunne kaikkia reittejä

Ta-Nehisi Coatesin esikoisteos Vesitanssija (suom. Einari Aaltonen) on yhteiskunnallisuudessaan ajankohtainen romaani, vaikka se kertookin siitä surullisesta ajasta, jolloin ihmiskauppa oli yleisesti hyväksyttyä ja sen vastustajat vähemmistö, jonka piti tasa-arvoaatteineen vaieta ja toimia paremman maailman hyväksi salassa. Teos on paenneen orjan kasvutarina pojasta oman sisäisen voimansa tuntevaksi mieheksi. Kertojan tarinaan sisältyy samalla koko orjuuden kipeä historia.   Minäkertoja Hiram Walker on plantaasinomistajan ja orjanaisen poika 1800-luvun alun Virginiassa. Tarina alkaa hetkestä, jolloin Hiram on kyytimässä humalaista valkoista velipuoltaan Maynardia kärryillä kotiin. Jokea ylittäessä kärryt suistuvat sillalta veteen, veli hukkuu, mutta Hiram selviytyy. Hän näkee unenomaisen näyn ja herää rannalla muistamatta, miten pelastui kosken kuohuista.  Hiramin synnyinplantaasi Virginiassa on 1800-luvun alussa taantumassa kukoistuksesta köyhyyteen. Tupakan viljely ei enää takaa toi

Pieni kaupunki on kriittisessä tilanteessa ja odottaa pelastajaa. Kyse ei kuitenkaan ole esimerkiksi pandemiasta, vaan musiikista. Kaupunki ottaa taiteen vakavasti. Tilanteen pelastaja, kuuluisa pianisti Ryder, ei kuitenkaan ole tilanteen tasalla. Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti (suom. Helene Bützov)  muistuttaa rakenteeltaan musiikkia ja siten siihen onkin helpointa suhtautua. Samoja teemoja ja sävelkulkuja nousee esiin erilaisina muunnoksina. Teoksessa myös puhutaan paljon musiikista ja pienen kaupungin kulttuuripiirit suhtautuvat siihen melkein kuin uskontoon. Yhden onnistuneen konsertin katsotaan korjaavan kaiken. Mutta minkä kaiken, se jää lukijalle epäselväksi varsinkin, jos teokseen yrittää suhtautua romaanina. Juonikulkuja alkaa ja toistuu, mutta tapahtumien kulku noudattaa unen logiikkaa.  Pianistilla on vain yksi päivä ennen suurta ja tärkeää konserttia. Hän tapaa lukuisia ihmisiä, jotka kaikki haluavat häneltä jotakin heti hänen saavuttuaan hotelliin, ja joiden pyyntöihi

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu

Normaaleja ihmisiä (suom. Kaijamari Sivill) on paitsi kahden nuoren aikuisen, Mariannen ja Connellin kasvutarina, myös yhteiskunnallinen romaani. Epävarmat nuoret kaipaavat muiden hyväksyntää parisuhteisiinsa, ja ovat herkkiä näkymättömille sosiaalisille normeille. Normeista poikkeaminen vaikuttaa myös omaan asemaan yhteisössä. Rooney käyttää näkökulmatekniikkaa ja tarkastelee Mariannen ja Connellin elämää ja piiloteltua on-off -suhdetta kummankin kautta. Henkilökuvaus ja dialogi on raikasta ja tarkkaa, ja samalla Rooney tekee taitavasti henkilöidensä elämän kautta näkyviksi käyttäytymistä ohjaavat luokkayhteiskunnan rakenteet. Perinteiseen rooliin luontevasti sujahtavaa poikaa suositaan ja ihaillaan kouluaikoina Irlannin maaseudulla. Perinteisestä naisen roolista poikkeavaa Mariannea taas hyljeksitään. Connell ja Marianne ihastuvat ja tuntevat toisiinsa vahvaa vetoa, mutta Connell haluaa salata heidän suhteensa. Yhteiskunnan rakenteiden lisäksi Mariannen ja Connellin elämässä vai