Siirry pääsisältöön

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon.

Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete.

Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visuaalisesti, ladottu polveileviksi ja mutkitteleviksi riveiksi.

Jolie, Robert ja Lanny ovat muuttaneet kylään rauhallisen, luonnonläheisen elämän toivossa. Vastatulleita vähän vieroksutaan. He eivät vielä ole kylän tuttu, turvallinen ja luotettu osa. Jolie on ollut näyttelijä, mutta nyt hän kirjoittaa raakaa rikosromaania. Kylä sijaitsee työmatkan päähän Lontoosta, ja Robert käykin päivittäin Lontoossa töissä. Pete on taiteilija, jota kylässä vieroksutaan toisaalta homoseksuaalisuuden, toisaalta hänen taiteensa vuoksi.

Entä Lanny? Lanny on keijumainen pieni poika, luova lapsi, jolla on omat salaperäiset ja aikuisille käsittämättömät puuhansa ja liverryksensä. Maailma on Lannylle läpinäkyvä kuten isä Suomukka-vainaallekin. On asioita, jotka Lanny tietämättään tietää ja Lanny on enemmän osa luontoa kuin ihmisyhteisöä, vaikka hänellä ei olekaan sammaleisia käsivarsia, vaan untuvaiset pienen pojan polvet.

Äidille poika on kaikki kaikessa, isälle vähän vaikeampi pala. Isä puhuisi poikansa kanssa mieluummin jalkapallosta kuin lehtimajan rakentamisesta metsään. Jolie pyytää Peteä antamaan Lannylle taidetunteja, koska tunnistaa hänessä lahjakkuuden. Pete ja Lanny kiintyvät toisiinsa ja ymmärtävät toisiaan.

Sitten Lanny katoaa ja koko kylä on valmis uskomaan pahinta. Paitsi Jolie, kapinallisen arkkityyppi, joka uskoo enemmän omaan totuuteensa kuin yhteisön mielipiteeseen.

Kirjan toisessa osassa minäkertojat katoavat näkymättömiin ja osa rakentuu kokonaan yhteisökertojan varaan. Tekstinä yhteisön tajunta näyttäytyy nimettömien huomautusten listoina. Katkelmissa on kommentteja ja ajatuksia uhrin säälimisestä syyllisen etsimiseen, vanhempien paheksumisesta Peten mustamaalaukseen ja oikeutuksen hakemiseen kollektiiviselle vihalle ja raivolle.

Kolmannessa osassa kaikkitietävä isä Suomukka-vainaa puuttuu peliin. Jolie, Robert ja Pete saavat kutsun kylätalolle, ja siellä ikivanha luonnonhenki näyttää ihmisille heidän näkökulmiensa ja valintojensa seurauksia. Loppuratkaisu houkuttaa lukijaa pohtimaan, miksi ihmiset etsivät vastakkainasetteluja ja viholliskuvia toisistaan, kun loppujen lopuksi tärkeintä elämän ylläpitämisessä ei ole ihmisten suhde toisiinsa, vaan ihmisen suhde luontoon.

Ehkä lumoavinta Max Porterin teoksessa on sen runollinen kieli, jonka Irmeli Ruuska on taidolla sommitellut myös suomenkielisen lukijan ihmeteltäväksi. Teos huokuu ja helmeilee rakkautta luontoon ja lapsiin - noihin iätöntä viisautta ja kultaisena kuplivaa naurua pirskahteleviin nuppuihin, joiden erilaisia näkökulmia ja pienellä äänellä esitettyjä pysähdyttäviä kysymyksiä aikuisyhteisöissäkin siedetään hymyillen. 




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

Colson Whiteheadin Maanalainen rautatie (suom. Markku Päkkilä) on kiitetty ja palkittu romaani. Hyvästä syystä. Pulitzer-palkinnonkin saanut teos kertoo orjuuden ajasta Yhdysvalloissa vaihtoehtoista historiaa lavealla pensselillä ja verenpunaisella värillä maalaten. Lähtökohta on hyvin samanlainen kuin vuonna 2020 suomennetussa Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssijassa - päähenkilönä karkaava orja ja teemana nuoren ihmisen kasvutarina. Alkuteos Underground Railroad on kuitenkin ilmestynyt jo 2016, Coatesin The Water Dancer 2019.  Maanalaisella rautatiellä tarkoitettiin 1700-1800 -luvuilla toiminutta vapaaehtoisten salaisten avustajien ja turvatalojen verkostoa, joka auttoi orjia pakenemaan etelästä pohjoiseen, orjuudesta vapauteen. Whitehead on kirjoittanut vaihtoehtoisen historian, jossa paetaan todellisella maan alla kulkevalla junalla. Asemat on piilotettu talojen ja vajojen lattialuukkujen alle ja höyryjunaa kuljettavat ja pitävät kunnossa vapaaehtoiset. Kukaan ei tunne kaikkia reittejä

Pinnan alla pimeä

Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä Kustantaja luonnehtii Jukka Laajarinteen Pinnan alla pimeää ”tiivistunnelmaiseksi psykologiseksi trilleriksi, joka yhdistää myytit ja arkkityypit aikamme suurimpiin uhkakuviin.” Onhan se sellainenkin, mutta samalla teos on kiinnostava tieteenfilosofinen ajatuskoe. Millainen maailma olisi, jos materialismi olisi pelkkä anomalia ja skeptikot luvanneet huomattavia rahapalkintoja sille, joka pystyisi osoittamaan psyyken ulkopuolisen aineen tai muun objektiivisen todelliseksi? Jos parapsykologiset kenttäteoriat olisivat normaalia tiedettä ja Jungin ajatukset kollektiivisesta piilotajunnasta ja arkkityypeistä todellisuutta, jonka mukaan laaditaan lakeja ja hallintokäytäntöjä? Laajarinne maalailee teoksessaan tällaisen maailman. Epidemiologian osasto ryhtyy toimenpiteisiin kun havaitaan oireita MPI:stä (Mass Psychogenic Illness). Alkoholin myyntiä vähennetään ja joukkotapahtumia rajoitetaan varsinkin myöhään illalla ja yöllä. Teoksessa on useita k

Kaikki se, mitä en muista

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se, mitä en muista Jonas Hassen Khemiri on paljon palkittu ruotsalainen nykykirjailija. Kaikki se mitä en muista on hänen neljäs romaaninsa. Se kertoo nuorena auto-onnettomuudessa kuolleesta Samuelista. Mosaiikkiromaaniksikin teosta on kutsuttu, mutta ei se ole staattinen kuten mosaiikki, se on pikemminkin tila-aika –taidetta, monessa vierekkäisessä ruudussa yhtä aikaa tapahtuva teos. Jos katsot läheltä, näet vain rakeisen, pikselöidyn värisotkun. Jos katsot kauempaa, kuva elää, liikkuu ja muuttuu. Tähänkin kirjaan oli taas helmetin pitkät jonot, mutta odotus kannatti. Teos on moniääninen romaani parhaimmillaan. Päähenkilö on Samuel, mutta  häntä katsotaan vain ystävien ja tuttavien silmin ja hänestä kerrotaan vain heidän suullaan. Yksi monista minäkertojista on taustahahmoksi jäävä kirjailija, joka on ottanut tehtäväkseen etsiä totuutta Samuelista. Muut minäkertojat ovat ihmisiä, jotka ovat tunteneet Samuelin. Teos rakentuu Samuelin ystävien haastat