Siirry pääsisältöön

Ta-Nehisi Coates: Vesitanssija

Ta-Nehisi Coatesin esikoisteos Vesitanssija (suom. Einari Aaltonen) on yhteiskunnallisuudessaan ajankohtainen romaani, vaikka se kertookin siitä surullisesta ajasta, jolloin ihmiskauppa oli yleisesti hyväksyttyä ja sen vastustajat vähemmistö, jonka piti tasa-arvoaatteineen vaieta ja toimia paremman maailman hyväksi salassa. Teos on paenneen orjan kasvutarina pojasta oman sisäisen voimansa tuntevaksi mieheksi. Kertojan tarinaan sisältyy samalla koko orjuuden kipeä historia.  

Minäkertoja Hiram Walker on plantaasinomistajan ja orjanaisen poika 1800-luvun alun Virginiassa. Tarina alkaa hetkestä, jolloin Hiram on kyytimässä humalaista valkoista velipuoltaan Maynardia kärryillä kotiin. Jokea ylittäessä kärryt suistuvat sillalta veteen, veli hukkuu, mutta Hiram selviytyy. Hän näkee unenomaisen näyn ja herää rannalla muistamatta, miten pelastui kosken kuohuista. 

Hiramin synnyinplantaasi Virginiassa on 1800-luvun alussa taantumassa kukoistuksesta köyhyyteen. Tupakan viljely ei enää takaa toimeentuloa, koska yhden ja saman satokasvin viljely vuosikausia on ollut aikoinaan hedelmälliselle maaperälle liikaa.  Omistaja hoitaa velkojaan realisoimalla omaisuuttaan eli myymällä orjia. Hiramin äiti myytiin jo pojan ollessa pieni. Hiram hakee turvaa tylyltä orjanaiselta Thenalta, joka myös on menettänyt kaikki läheisensä. Nämä kaksi ymmärtävät toisiaan jollakin syvällä ja kipeällä tavalla.  

Ero äidistä on jättänyt sellaisen trauman, että  Hiram ei muista äidistään mitään, vaikka muuten hänen muistinsa on ilmiömäinen. Hukkumisen hetkellä joen kuohuissa nähty näky äidistä, vesitanssijasta, on herättänyt Hiramissa jotain, jonka kypsymiseen vaaditaan pitkä tie. 

Hiram on kahden maailman välissä. Hän on älykäs ja hyvämuistinen ja oppii helposti lukemaan ja kirjoittamaan, vaikka niitä taitoja ei orjille sallittaisi. Talossa hän huvittaa isän vieraita hyvää muistia vaativilla tempuilla. Mutta ainoa mahdollinen asema siellä hänelle on velipuolensa palvelijaksi päätyminen.

Läheisten menettäminen vallanpitäjän oikusta on yksi romaanin kantavista teemoista. Läheiset voidaan koska tahansa viedä, mutta tarinoita ei. Afroamerikkalainen henkinen perintö kulkee kaikkien mukana muistissa, kertojalta toiselle. 

Hiramilla on muistiin perustuva, esiäideiltä peritty yliluonnollinen voima, jonka veden läheisyys virittää ja jota hän vähitellen oppii käyttämään. Hänen heimonsa kutsuu voimaa kanavoinniksi. Voiman avulla hän voi siirtyä ajassa ja paikassa toiseen ja kuljettaa muitakin mukanaan. 

Velipuolen hukkumisen jälkeen Hiram päättää paeta. Hän on kuullut "maanalaisesta rautatiestä", turvatalojen ja salaisten väylien verkostosta, jonka tuntevat vain harvat ja valitut luotetut. Mukaansa hän ottaa rakastettunsa Sophien, mutta pakomatka epäonnistuu ja sekä Hiram että Sophie päätyvät karanneiden orjien metsästäjien käsiin. Karanneille orjille ei ole luvassa armoa. Hiramkin joutuu kokemaan raakaa väkivaltaa.

Ystävien avulla hän onnistuu lopulta pääsemään Philadelphiaan. Siellä hän alkaa toimia orjien vapautusliikkeen salaisena virkailijana. Maanalaisen liikkeen johtohahmolla, Moosekseksi kutsutulla Harrietilla on myös kanavoinnin kyky, ja hänestä tulee Hiramin mentori. 

Mutta kanavoinnin oppiminen on pitkä ja uuvuttava tie. Ihmeellisellä kyvyllä on hintansa. Siihen ryhtyminen herättää myös kipeimmät muistot, surun ja menetyksen ja saa siksi aikaan tuskaa ja uupumusta. Hiramin on opittava käsittelemään tuskallista menneisyyttä ennen kuin hän voi käyttää voimaansa, liittyä heimonsa kollektiiviseen muistiin kadottamatta itseään ja auttaa muita pakenemaan orjuudesta.  

Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija on yhteiskunnallinen romaani, vahva kannanotto ihmisten yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta, mutta samalla loistava lukuromaani. Kertomuksissa on voimaa.

Katso myös: Colson Whitehead - Maanalainen rautatie




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa

- Olen tulossa työhaastatteluun, Franz sanoi ja puristi kädessään nahkaisen salkkunsa kahvaa. Harmikseen Franzilla oli vessahätä. Hiki oli alkanut valua jo metrossa. Nainen kampesi itsensä ylös toimistotuolista, sulki lasikoppinsa, lätkäisi luukulle lapun, jossa luki ”Palaan, jos palaan”, ja käski Franzin seuraamaan häntä. Franz on saanut potkut työpaikastaan autokoulunopettajana, ja päätynyt tavarataloon työharjoittelijaksi 37-vuotiaana. Vakinaisen paikan voisi saada vasta, kun on vuoden kiertänyt eri osastoja ja selviytynyt niistä. Tavaratalolla ei mene hyvin. Asiakkaat ovat siirtyneet verkkokauppoihin. Super-päivätkään eivät enää kannata kuten ennen, ja niin tavaratalon johto päättää siirtää painopistettä paremman asiakaskokemuksen kehittämiseen ja ryhtyä myymään elämyksiä samalla kuin tavaroitakin. Konsultit keksivät, että henkilökunta tulee osallistaa kehittämiseen. Virallisissa puheissa henkilökunta on tavaratalon tulevaisuus, joka elämykset luo. Todellisuudessa päivät ovat

Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani

Turtleksi kutsuttu Julie Alveston on neljätoistavuotias. Hänen äitinsä on kuollut, ja hän asuu isänsä kanssa Pohjois-Kaliforniassa syrjäisessä metsään rakennetussa talossa. Koulu ei suju hyvin. Turtle on liian erilainen kuin muut eikä itsekään arvosta itseään. Hänellä ei ole kavereita. Isä Martin ei niitä kuitenkaan hyväksyisi. Isän valta on Turtlen elämässä läsnä kaikkialla, ja hän katsoo elämäänsä ja itseäänkin isänsä silmin. Epäonnistuja. Surkea ämmä. Surkea pikku pelkuriämmä. Turtle osaa kyllä ampua. Hän osaa ampua jäniksen ja teurastaa ja nylkeä sen. Hän osaa purkaa ja koota ja huoltaa aseita, hiipiä äänettömästi, käytellä puukkoa, suunnistaa metsissä ja sukeltaa syvyyksiin simpukoita ja ankeriaita etsimään. Aseenkäyttötaidot hän on oppinut sekä isältään että ukiltaan, joka on Korean ja Vietnamin sodan veteraani. Minun ikioma kultani (suom. Arto Schroderus) on kirjoitettu ulkopuolisen kertojan kertomana. Kertoja fokalisoi hyvin läheltä päähenkilöä ja hänen kokemuksiaan ja m