Siirry pääsisältöön

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

Normaaleja ihmisiä (suom. Kaijamari Sivill) on paitsi kahden nuoren aikuisen, Mariannen ja Connellin kasvutarina, myös yhteiskunnallinen romaani. Epävarmat nuoret kaipaavat muiden hyväksyntää parisuhteisiinsa, ja ovat herkkiä näkymättömille sosiaalisille normeille. Normeista poikkeaminen vaikuttaa myös omaan asemaan yhteisössä.

Rooney käyttää näkökulmatekniikkaa ja tarkastelee Mariannen ja Connellin elämää ja piiloteltua on-off -suhdetta kummankin kautta. Henkilökuvaus ja dialogi on raikasta ja tarkkaa, ja samalla Rooney tekee taitavasti henkilöidensä elämän kautta näkyviksi käyttäytymistä ohjaavat luokkayhteiskunnan rakenteet. Perinteiseen rooliin luontevasti sujahtavaa poikaa suositaan ja ihaillaan kouluaikoina Irlannin maaseudulla. Perinteisestä naisen roolista poikkeavaa Mariannea taas hyljeksitään. Connell ja Marianne ihastuvat ja tuntevat toisiinsa vahvaa vetoa, mutta Connell haluaa salata heidän suhteensa.

Yhteiskunnan rakenteiden lisäksi Mariannen ja Connellin elämässä vaikuttaa vahvasti sattuma, kuten nuoruudessa usein. Yksi valinta vaikuttaa toiseen ja ohjaa elämää vuosiksi eteenpäin. Sattumalta kohdatuilla ihmisillä voi olla suuri merkitys.

Mariannen ja Connellin elämää seurataan neljä vuotta. Molemmat hakeutuvat samaan yliopistoon Dubliniin ja siinä yhteisössä painaakin perhetausta ja varakkuus. Marianne on varakkaasta perheestä, Connellin tausta on työväenluokkainen. Rooney tuo näkökulmatekniikalla tyylikkäästi esiin sen, miten erilainen päähenkilöiden sisäinen maailma on verrattuna siihen, miten muut heidät näkevät ja mitä he toisensa ajatuksista ja tunteistakin ymmärtävät.

Romaanissa seurataan päähenkilöiden kasvua ja kehitystä. Heillä on yhdessä hyvä olla ja he tuntevat toisiinsa aina vahvaa vetoa, mutta parisuhde ei vastaa kummankaan käsitystä normaalista, yhteisön hyväksymästä parisuhteesta. Parisuhdetta ei voi pitää yllä ilman suhteita muihin ihmisiin. Nuoren ihmisen kasvu ja kehitys ei tapahdu tyhjiössä vaan aina suhteessa muihin, ja ehkä päähenkilöiden pitää ensin yrittää elää muiden odotusten mukaisesti tunteakseen itsensä paremmin ja huomatakseen, että he eivät mahdu siihen rooliin. Ulkoisesti hyvältä näyttävät parisuhteet muihin tekevät kummankin vain onnettomiksi, jopa itsetuhoisiksi.

Rakkaus ei katoa, vaikka se muuntuu ja kehittyy. 



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Harry Salmenniemi: Uhrisyndrooma ja muita novelleja

Harry Salmenniemi on aloittanut kirjailijan uransa runoilijana. ”Virrata että”, ”Texas, sakset”. Useinkin proosaan siirtyessään runoilija saa aikaan kiinnostavaa jälkeä ja uudenlaista tekstipintaa. Runoilija kun rakastaa usein enemmän kieltä kuin kertomuskaavaa protagonisteineen ja antagonisteineen. Sellainen lähestymistapa vaatii lukijalta samaa asennetta. Moni lukija on tottunut juonivetoiseen kertomuskaavaan eikä aina ole valmis hyväksymään tekstiä, joka poikkeaa niin paljon odotetusta. Mutta eihän muusikkokaan aina käytä melodiaa ja toistuvia kertosäkeitä ja perusmelodian yksinkertaista transponointia. Musiikkia voi silti kuunnella ja siitä voi pitää tai ainakin saada kiinnostavia elämyksiä. Melodiaa ei ole, mutta sen sijaan soittajat improvisoivat ja kokeilevat. Pianisti kuuluu äkkiä ihastuvan johonkin kolmisointuun ja alkaa toistaa sitä. Tai saksofonisti puhaltaa ilmoille niin haikean sävelen, että muut soittimet ymmärtävät vaieta ja antaa sen soida. Kokeellista proosaa voi lukea...

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej...