Siirry pääsisältöön

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

Normaaleja ihmisiä (suom. Kaijamari Sivill) on paitsi kahden nuoren aikuisen, Mariannen ja Connellin kasvutarina, myös yhteiskunnallinen romaani. Epävarmat nuoret kaipaavat muiden hyväksyntää parisuhteisiinsa, ja ovat herkkiä näkymättömille sosiaalisille normeille. Normeista poikkeaminen vaikuttaa myös omaan asemaan yhteisössä.

Rooney käyttää näkökulmatekniikkaa ja tarkastelee Mariannen ja Connellin elämää ja piiloteltua on-off -suhdetta kummankin kautta. Henkilökuvaus ja dialogi on raikasta ja tarkkaa, ja samalla Rooney tekee taitavasti henkilöidensä elämän kautta näkyviksi käyttäytymistä ohjaavat luokkayhteiskunnan rakenteet. Perinteiseen rooliin luontevasti sujahtavaa poikaa suositaan ja ihaillaan kouluaikoina Irlannin maaseudulla. Perinteisestä naisen roolista poikkeavaa Mariannea taas hyljeksitään. Connell ja Marianne ihastuvat ja tuntevat toisiinsa vahvaa vetoa, mutta Connell haluaa salata heidän suhteensa.

Yhteiskunnan rakenteiden lisäksi Mariannen ja Connellin elämässä vaikuttaa vahvasti sattuma, kuten nuoruudessa usein. Yksi valinta vaikuttaa toiseen ja ohjaa elämää vuosiksi eteenpäin. Sattumalta kohdatuilla ihmisillä voi olla suuri merkitys.

Mariannen ja Connellin elämää seurataan neljä vuotta. Molemmat hakeutuvat samaan yliopistoon Dubliniin ja siinä yhteisössä painaakin perhetausta ja varakkuus. Marianne on varakkaasta perheestä, Connellin tausta on työväenluokkainen. Rooney tuo näkökulmatekniikalla tyylikkäästi esiin sen, miten erilainen päähenkilöiden sisäinen maailma on verrattuna siihen, miten muut heidät näkevät ja mitä he toisensa ajatuksista ja tunteistakin ymmärtävät.

Romaanissa seurataan päähenkilöiden kasvua ja kehitystä. Heillä on yhdessä hyvä olla ja he tuntevat toisiinsa aina vahvaa vetoa, mutta parisuhde ei vastaa kummankaan käsitystä normaalista, yhteisön hyväksymästä parisuhteesta. Parisuhdetta ei voi pitää yllä ilman suhteita muihin ihmisiin. Nuoren ihmisen kasvu ja kehitys ei tapahdu tyhjiössä vaan aina suhteessa muihin, ja ehkä päähenkilöiden pitää ensin yrittää elää muiden odotusten mukaisesti tunteakseen itsensä paremmin ja huomatakseen, että he eivät mahdu siihen rooliin. Ulkoisesti hyvältä näyttävät parisuhteet muihin tekevät kummankin vain onnettomiksi, jopa itsetuhoisiksi.

Rakkaus ei katoa, vaikka se muuntuu ja kehittyy. 



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Kazuo Ishiguro: Surullinen pianisti

Pieni kaupunki on kriittisessä tilanteessa ja odottaa pelastajaa. Kyse ei kuitenkaan ole esimerkiksi pandemiasta, vaan musiikista. Kaupunki ottaa taiteen vakavasti. Tilanteen pelastaja, kuuluisa pianisti Ryder, ei kuitenkaan ole tilanteen tasalla. Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti (suom. Helene Bützov)  muistuttaa rakenteeltaan musiikkia ja siten siihen onkin helpointa suhtautua. Samoja teemoja ja sävelkulkuja nousee esiin erilaisina muunnoksina. Teoksessa myös puhutaan paljon musiikista ja pienen kaupungin kulttuuripiirit suhtautuvat siihen melkein kuin uskontoon. Yhden onnistuneen konsertin katsotaan korjaavan kaiken. Mutta minkä kaiken, se jää lukijalle epäselväksi varsinkin, jos teokseen yrittää suhtautua romaanina. Juonikulkuja alkaa ja toistuu, mutta tapahtumien kulku noudattaa unen logiikkaa.  Pianistilla on vain yksi päivä ennen suurta ja tärkeää konserttia. Hän tapaa lukuisia ihmisiä, jotka kaikki haluavat häneltä jotakin heti hänen saavuttuaan hotelliin, ja jo...