Siirry pääsisältöön

Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

Colson Whiteheadin Maanalainen rautatie (suom. Markku Päkkilä) on kiitetty ja palkittu romaani. Hyvästä syystä. Pulitzer-palkinnonkin saanut teos kertoo orjuuden ajasta Yhdysvalloissa vaihtoehtoista historiaa lavealla pensselillä ja verenpunaisella värillä maalaten. Lähtökohta on hyvin samanlainen kuin vuonna 2020 suomennetussa Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssijassa - päähenkilönä karkaava orja ja teemana nuoren ihmisen kasvutarina. Alkuteos Underground Railroad on kuitenkin ilmestynyt jo 2016, Coatesin The Water Dancer 2019. 

Maanalaisella rautatiellä tarkoitettiin 1700-1800 -luvuilla toiminutta vapaaehtoisten salaisten avustajien ja turvatalojen verkostoa, joka auttoi orjia pakenemaan etelästä pohjoiseen, orjuudesta vapauteen. Whitehead on kirjoittanut vaihtoehtoisen historian, jossa paetaan todellisella maan alla kulkevalla junalla. Asemat on piilotettu talojen ja vajojen lattialuukkujen alle ja höyryjunaa kuljettavat ja pitävät kunnossa vapaaehtoiset. Kukaan ei tunne kaikkia reittejä ja asemia, jotta ne pysyisivät salassa.

Päähenkilö on Cora, joka syntyy orjan tyttäreksi puuvillaplantaasille Georgiassa. Cora on vasta 10-vuotias, kun hänen äitinsä hylkää hänet ja karkaa. Mabel on ainoa plantaasilta onnistuneesti paennut orja. 

Coran huonot olosuhteet käyvät yhä huonommiksi, kun plantaasin isäntä kuolee ja hänen julma veljensä ottaa plantaasin haltuun. Kukaan ei huolehdi lapsesta ja kasvaessaan Cora kokee raakaa väkivaltaa sekä orjien että isäntien taholta. Tulevaisuus ei lupaa mitään parempaa. Hänen ystävänsä Ceasar houkuttelee hänet mukanaan karkaamaan, maanalaisen rautatien avulla. 

Matka kohti pohjoista ja vapautta on vaarallinen ja vaikea. Karanneita orjia jäljitetään järjestelmällisesti ja kiinni saadut palautetaan isännilleen, useinkin kuolemaan mahdollisimman raa'alla tavalla varoittavaksi esimerkiksi muille orjille. Orjanmetsästäjä Ridgeway etsii erityisesti Coraa, koska kokee tämän äidin onnistuneen paon nöyryyttävänä, henkilökohtaisena tappionaan. 

Tunnelin päässä on kuitenkin valoa. Rautatien ensimmäinen etappi on plantaasiin verrattuna paratiisi. Cora saa asunnon, työtä ja opetusta ja kaikki vaikuttaa olevan hyvin, kunnes hänelle paljastuu turvatalon asukkaiden hyväksikäyttö lääketieteellisiin tutkimustarkoituksiin rodunjalostuperiaatteiden vuoksi. Mustat naiset halutaan sterilisoida. Cora selviää uhasta ja Ridgewayn kiinniottoyrityksestä edelleen maanalaisen rautatien avulla, Caesar ei.

Whitehead kuvaa onnistuneesti eri osavaltioiden eroja suhteessa orjuuteen. Coran seuraava pakopaikka on vaarallinen loukku. Hän päätyy kaupunkiin, jossa juhlitaan säännöllisesti tummaihoisten hirttäjäisiä. Rautatien salainen asiamies piilottelee Coraa talonsa ullakolla oman henkensä ja perheensä hengen uhalla. 

Colson Whiteheadin teos marssittaa lukijan silmien eteen vääryyden ja väkivallanteon toisensa jälkeen ja kysyy, mitä vapaus oikeastaan tarkoittaa. Se ei ole joko-tai eikä välttämättä pysyvä olotila. Valkoisetkaan eivät voi vapaasti toimia omatuntonsa mukaan. Menneisyys on monelle kahle. Hengen vapaus ja ajattelun vapaus voi olla mahdollinen silloinkin, kun ihmiskeho on kauppatavaraa. 

Päähenkilön matkan ja kokemusten kautta teoksessa tarkastellaan rasismin ja vastakkainasettelujen syitä, jotka yhä vaikuttavat nykypäivänkin Yhdysvalloissa. Coran elämä sivuaa orjuutta, vapautettujen orjien vaikeaa ja uhanalaista elämää sekä alkuperäiskansojen menetyksiä. Rasismin, rakenteellisen väkivallan ja epätasa-arvon teemat ovat vieläkin ajankohtaisia, kaksisataa vuotta Coran kokemusten jälkeen.

Katso myös: Ta-Nehisi Coates - Vesitanssija


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pinnan alla pimeä

Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä Kustantaja luonnehtii Jukka Laajarinteen Pinnan alla pimeää ”tiivistunnelmaiseksi psykologiseksi trilleriksi, joka yhdistää myytit ja arkkityypit aikamme suurimpiin uhkakuviin.” Onhan se sellainenkin, mutta samalla teos on kiinnostava tieteenfilosofinen ajatuskoe. Millainen maailma olisi, jos materialismi olisi pelkkä anomalia ja skeptikot luvanneet huomattavia rahapalkintoja sille, joka pystyisi osoittamaan psyyken ulkopuolisen aineen tai muun objektiivisen todelliseksi? Jos parapsykologiset kenttäteoriat olisivat normaalia tiedettä ja Jungin ajatukset kollektiivisesta piilotajunnasta ja arkkityypeistä todellisuutta, jonka mukaan laaditaan lakeja ja hallintokäytäntöjä? Laajarinne maalailee teoksessaan tällaisen maailman. Epidemiologian osasto ryhtyy toimenpiteisiin kun havaitaan oireita MPI:stä (Mass Psychogenic Illness). Alkoholin myyntiä vähennetään ja joukkotapahtumia rajoitetaan varsinkin myöhään illalla ja yöllä. Teoksessa on useita k

Kaikki se, mitä en muista

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se, mitä en muista Jonas Hassen Khemiri on paljon palkittu ruotsalainen nykykirjailija. Kaikki se mitä en muista on hänen neljäs romaaninsa. Se kertoo nuorena auto-onnettomuudessa kuolleesta Samuelista. Mosaiikkiromaaniksikin teosta on kutsuttu, mutta ei se ole staattinen kuten mosaiikki, se on pikemminkin tila-aika –taidetta, monessa vierekkäisessä ruudussa yhtä aikaa tapahtuva teos. Jos katsot läheltä, näet vain rakeisen, pikselöidyn värisotkun. Jos katsot kauempaa, kuva elää, liikkuu ja muuttuu. Tähänkin kirjaan oli taas helmetin pitkät jonot, mutta odotus kannatti. Teos on moniääninen romaani parhaimmillaan. Päähenkilö on Samuel, mutta  häntä katsotaan vain ystävien ja tuttavien silmin ja hänestä kerrotaan vain heidän suullaan. Yksi monista minäkertojista on taustahahmoksi jäävä kirjailija, joka on ottanut tehtäväkseen etsiä totuutta Samuelista. Muut minäkertojat ovat ihmisiä, jotka ovat tunteneet Samuelin. Teos rakentuu Samuelin ystävien haastat