Siirry pääsisältöön

Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

Colson Whiteheadin Maanalainen rautatie (suom. Markku Päkkilä) on kiitetty ja palkittu romaani. Hyvästä syystä. Pulitzer-palkinnonkin saanut teos kertoo orjuuden ajasta Yhdysvalloissa vaihtoehtoista historiaa lavealla pensselillä ja verenpunaisella värillä maalaten. Lähtökohta on hyvin samanlainen kuin vuonna 2020 suomennetussa Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssijassa - päähenkilönä karkaava orja ja teemana nuoren ihmisen kasvutarina. Alkuteos Underground Railroad on kuitenkin ilmestynyt jo 2016, Coatesin The Water Dancer 2019. 

Maanalaisella rautatiellä tarkoitettiin 1700-1800 -luvuilla toiminutta vapaaehtoisten salaisten avustajien ja turvatalojen verkostoa, joka auttoi orjia pakenemaan etelästä pohjoiseen, orjuudesta vapauteen. Whitehead on kirjoittanut vaihtoehtoisen historian, jossa paetaan todellisella maan alla kulkevalla junalla. Asemat on piilotettu talojen ja vajojen lattialuukkujen alle ja höyryjunaa kuljettavat ja pitävät kunnossa vapaaehtoiset. Kukaan ei tunne kaikkia reittejä ja asemia, jotta ne pysyisivät salassa.

Päähenkilö on Cora, joka syntyy orjan tyttäreksi puuvillaplantaasille Georgiassa. Cora on vasta 10-vuotias, kun hänen äitinsä hylkää hänet ja karkaa. Mabel on ainoa plantaasilta onnistuneesti paennut orja. 

Coran huonot olosuhteet käyvät yhä huonommiksi, kun plantaasin isäntä kuolee ja hänen julma veljensä ottaa plantaasin haltuun. Kukaan ei huolehdi lapsesta ja kasvaessaan Cora kokee raakaa väkivaltaa sekä orjien että isäntien taholta. Tulevaisuus ei lupaa mitään parempaa. Hänen ystävänsä Ceasar houkuttelee hänet mukanaan karkaamaan, maanalaisen rautatien avulla. 

Matka kohti pohjoista ja vapautta on vaarallinen ja vaikea. Karanneita orjia jäljitetään järjestelmällisesti ja kiinni saadut palautetaan isännilleen, useinkin kuolemaan mahdollisimman raa'alla tavalla varoittavaksi esimerkiksi muille orjille. Orjanmetsästäjä Ridgeway etsii erityisesti Coraa, koska kokee tämän äidin onnistuneen paon nöyryyttävänä, henkilökohtaisena tappionaan. 

Tunnelin päässä on kuitenkin valoa. Rautatien ensimmäinen etappi on plantaasiin verrattuna paratiisi. Cora saa asunnon, työtä ja opetusta ja kaikki vaikuttaa olevan hyvin, kunnes hänelle paljastuu turvatalon asukkaiden hyväksikäyttö lääketieteellisiin tutkimustarkoituksiin rodunjalostuperiaatteiden vuoksi. Mustat naiset halutaan sterilisoida. Cora selviää uhasta ja Ridgewayn kiinniottoyrityksestä edelleen maanalaisen rautatien avulla, Caesar ei.

Whitehead kuvaa onnistuneesti eri osavaltioiden eroja suhteessa orjuuteen. Coran seuraava pakopaikka on vaarallinen loukku. Hän päätyy kaupunkiin, jossa juhlitaan säännöllisesti tummaihoisten hirttäjäisiä. Rautatien salainen asiamies piilottelee Coraa talonsa ullakolla oman henkensä ja perheensä hengen uhalla. 

Colson Whiteheadin teos marssittaa lukijan silmien eteen vääryyden ja väkivallanteon toisensa jälkeen ja kysyy, mitä vapaus oikeastaan tarkoittaa. Se ei ole joko-tai eikä välttämättä pysyvä olotila. Valkoisetkaan eivät voi vapaasti toimia omatuntonsa mukaan. Menneisyys on monelle kahle. Hengen vapaus ja ajattelun vapaus voi olla mahdollinen silloinkin, kun ihmiskeho on kauppatavaraa. 

Päähenkilön matkan ja kokemusten kautta teoksessa tarkastellaan rasismin ja vastakkainasettelujen syitä, jotka yhä vaikuttavat nykypäivänkin Yhdysvalloissa. Coran elämä sivuaa orjuutta, vapautettujen orjien vaikeaa ja uhanalaista elämää sekä alkuperäiskansojen menetyksiä. Rasismin, rakenteellisen väkivallan ja epätasa-arvon teemat ovat vieläkin ajankohtaisia, kaksisataa vuotta Coran kokemusten jälkeen.

Katso myös: Ta-Nehisi Coates - Vesitanssija


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej

Suomen lasten historia

Jussi Kaakinen, Juha Kuisma, Kirsti Manninen: Suomen lasten historia  Suomen lasten historia on lapsille kirjoitettu historiateos. Suomen historia käsitellään tarinoina, joiden päähenkilöt ovat lapsia ja nuoria. Tarinoiden jälkeen on tietoaukeama, jossa esitellään ajankohtaan liittyvä fakta-aineisto, jossa ajalle keskeisiä tapahtumia tai ilmiöitä nostetaan esiin. Tarinoiden dramaturgia on hyvä. Jokainen kertomus sisältää jonkin tilanteen, joka koskettaa nuoria päähenkilöitä. Suurin kertomuksista on myös enemmän sosiaali- ja taloushistoriaa kuin poliittista historiaa. Menneiden aikojen arki on vahvasti läsnä. Tarinoissa on käytetty kolmannen persoonan kertojaa. Kieli on selkeää yleiskieltä. Vasta viimeisissä lähihistoriaa käsittelevissä tarinoissa käytetään enemmän puhekieltä. Kaiken kaikkiaan teos on paitsi pätevä oppikirja,myös mahdollinen iltasatukirja. Alakoululaiset löytävät tietoaukeamista paljon materiaalia hissantuntien projekteihin ja esitelmiin. Jussi Kaakisen kuvitu