Siirry pääsisältöön

Tove Jansson: Taikatalvi


Muumit nukkuvat talviunta marraskuusta huhtikuuhun. Mikä ihana ajatus. Kunpa mekin voisimme! Kerran kuitenkin Muumipeikko herää yksinään hiljaisessa, hämärässä muumitalossa keskellä talvea, vähän uuden vuoden jälkeen.

Hän näkee ja kokee talven ensi kerran. Pimeys, kylmyys ja yksinäisyys pelottaa. Ja on noloa olla ensikertalainen omassa laaksossaan, joka onkin muuttunut vieraaksi ja vaikeaksi. Ensikertalainen ei tiedä, mitä on lumi ja mistä se tulee.

Uusi tuttavuus Tuu-Tikki ei paljon tukea tarjoa. Hänelle asiat ovat liiankin itsestään selviä. Aurinko palaa vähitellen, kuinkas muutenkaan. Elämä on epävarmaa. Se ajatus tekee levolliseksi, kun sen hyväksyy. Se ajatus on Muumipeikolle käsittämätön, mutta sen oppii samalla kun oppii selviytymään omin päin.

Sosiaaliset tilanteet maahanmuuttajien eli kotoaan ravinnon puutteessa lähteneiden ötököiden kanssa ovat vaikeita. Muumipeikko joutuu valitsemaan varjellako perheen omaisuutta vai huolehtiako hädänalaisista. Esi-isän tapaaminen kertoo hänelle paljon myös hänestä itsestään ja muumien suvun varhaisista selviytymisen keinoista.

Parhaissa lastenkirjoissa on taso aikuisiakin varten. Taikatalvessa on myös ehkä kaunein lukemani kuvaus kevään tulosta.

”Nyt tuli salaperäinen kuukausi mukanaan kaikenlaista: uhkeita auringonlaskuja, tuulta ja kiitäviä pilviä, vettä noruvia räystäitä ja kirpeän kylmiä öitä, kuutamoa ja hankiaisia. – Halkovajan eteläpuolella alkoi maa jo paljastua. koivut olivat saaneet hienon, punertavan värisävyn, mutta sen saattoi nähdä vain matkan päästä. Aurinko oli paistanut suoraan kinoksiin, jotka olivat muuttuneet hauraiksi ja rapeiksi kuin lasi. Ja jää oli tumma aivan kuin meri olisi näkynyt sen läpi.”


Tove Jansson: Taikatalvi

Helmet-lukuhaaste, kohta 29: Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia (Tuu-Tikki: Silleen Jättäminen)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Luonnosta lautaselle - parhaat villikasvisreseptit

Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley: Luonnosta lautaselle / Parhaat villikasvisreseptit Suom. Jenna Pahlman Villikasvisreseptit ovat olleet parin viime vuoden ajan hyvin trendikkäitä. Mikäs siinä. Jotain hyötyä rikkaruohoistakin. Ja onhan hauskaa liikkua luonnossa. Teos on alun perin norjalainen, joten kasvisto on tuttu skandinaavinen. Reseptit eivät ole vain vegaanisia. Monissa ruoissa villikasvit eivät ole pääasiallinen ainesosa, vaan niitä on käytetty mausteena, koristeena tai lisäkkeenä. Jos ei ole varma kasvintunnistustaidoistaan, kannattaa ottaa kasvio tai edes älypuhelin mukaan keruumatkoilleen. Luontoportin kuvat ja kuvaukset auttavat pitkälle - jos ei ole niin syvällä erämaassa, että kenttää ei ole :) Kirja on upea keittokirja, ja siitä on iloa myös talvisaikaan, sillä mukana on reseptejä myös marjoista ja sienistä. Ehkä en kuitenkaan anna jauhosavikka- tai nokkoskasvustojen levitä pihalla voidakseni käyttää niitä keittiössä. Helmet-lukuhaaste, kohta 5...

Oscar Wilde: Naamioiden totuus & Thomas Bernhard: Hakkuu

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn...