Siirry pääsisältöön

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus


Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen.

Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu.

Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme.

#anythingforinstafeed

Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella?

Valtava halli täynnä paketteja ja kuorma-autoja niitä kuljettamassa. Verkkokaupan ostoja ja palautuksia. Osa paketeista sisältää tavarapalautuksia tavaroista, joita ei ole aiottukaan ostaa. Niitä on käytetty vain lavasteena, kun on otettu selfie päivän asusta, kalliista merkkivaatteesta tai muusta merkkituotteesta.

Vapaus valita

Elämä on yhä useammille epäaito näytelmä taas kerran eikä vain 1940-luvulla, jolloin Sartre kirjoitti Inhonsa. Ihminen luo itseään toisten katseen kautta. Sisäinen ja ulkoinen minä eivät kohtaa. Laajarinne poimii teokseensa esimerkkejä Muumien maailmasta ja tekee rinnastuksia Sartren, Heideggerin, Kierkegaardin, Camus’n ja Beauvoirin kirjoituksiin oivaltavasti ja hauskasti.

Eksistentialismissa päästään aina lopulta kysymykseen vapaudesta. Olemme sitä, mitä valitsemme. Olemme vapaita valitsemaan vähintäänkin sen, minkä merkityksen itse annamme teoillemme. Kuten huvipuiston pikku hemuli Näkymättömässä lapsessa. Hän rakastaa hiljaisuutta ja inhoaa työtään lippujen rei’ittäjänä, koska se on ulkopuolelta asetettu vaatimus. Lopulta hän kuitenkin päätyy taas huvipuiston pitäjäksi. Työ on ulkonaisesti samaa, mutta merkitys hänelle itselleen aivan eri. Hän tekee sen omasta valinnastaan, lapsia ilahduttaakseen, ei sosiaalisesta pakosta.

”Ristiriitaista kyllä, me olemme päättäväisimmillämme, vahvimmillamme ja omimmillamme silloin, kun emme ajattele itseämme. Emme kysele, millaisia olemme toisille tai millaisia meidän pitäisi olla, tai mikä on elämämme tarkoitus. Sillä juuri nuo kysymykset ovat niitä tarttumapintoja, joihin Toiseuden voimat voivat tarttua. Juuri noiden kysymysten kautta me menetämme itsemme ja alamme esittää rooleja, jotka ovat jotakin muuta kuin me itse. (Muumit ja olemisen arvoitus, s. 226-227)”

Näinhän se on. On tärkeää oppia Silleen Jättäminen, epävarmuuden ja epätäydellisyyden hyväksyminen. Niinpä minäkin nyt jätän Helmet-lukuhaasteen tähän, ja ensi vuonna olen vapaa lukemaan ja kirjoittamaan mitä tahansa. :)

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Helmet-lukuhaaste, mutta mikä kolmesta jäljelläolevasta kohdasta? Sitä voi miettiä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Luonnosta lautaselle - parhaat villikasvisreseptit

Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley: Luonnosta lautaselle / Parhaat villikasvisreseptit Suom. Jenna Pahlman Villikasvisreseptit ovat olleet parin viime vuoden ajan hyvin trendikkäitä. Mikäs siinä. Jotain hyötyä rikkaruohoistakin. Ja onhan hauskaa liikkua luonnossa. Teos on alun perin norjalainen, joten kasvisto on tuttu skandinaavinen. Reseptit eivät ole vain vegaanisia. Monissa ruoissa villikasvit eivät ole pääasiallinen ainesosa, vaan niitä on käytetty mausteena, koristeena tai lisäkkeenä. Jos ei ole varma kasvintunnistustaidoistaan, kannattaa ottaa kasvio tai edes älypuhelin mukaan keruumatkoilleen. Luontoportin kuvat ja kuvaukset auttavat pitkälle - jos ei ole niin syvällä erämaassa, että kenttää ei ole :) Kirja on upea keittokirja, ja siitä on iloa myös talvisaikaan, sillä mukana on reseptejä myös marjoista ja sienistä. Ehkä en kuitenkaan anna jauhosavikka- tai nokkoskasvustojen levitä pihalla voidakseni käyttää niitä keittiössä. Helmet-lukuhaaste, kohta 5...

Oscar Wilde: Naamioiden totuus & Thomas Bernhard: Hakkuu

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn...