Konfiguraatio

Lóri ja Ulisses tapaavat toisensa sattumalta. Molemmat ovat opettajia - Lóri alakoulussa, Ulisses yliopistossa. Kumpikin tunnistaa toisessa jotakin ohittamatonta, mutta kumpikin myös tajuaa, että heidän välillään voisi olla niin syvä yhteys, että he eivät ole siihen valmiita. Alkaa hidas oppiaika, jonka päämääränä on löytää tila, jossa ruumis ja sielu kohtaavat. Prosessin aikana Lórin on opittava ensin olemaan itse yhteydessä sekä omaan itseensä että maailmaan. Clarice Lispectorin romaani Oppiaika (suom. Tarja Härkönen) kuvaa Lórin henkistä kasvua kilvoittelijan ja mystikon polkuna, jossa  nautinnon kokeminen on maailman kokemista kaikilla aisteilla – meren suolaisen painon, omenan makeuden ja kirpeyden, kalatorin tuoksun, jossa leijuu kalojen kuolemanjälkeinen sielu. Lispector valitsi päähenkilöksi teokseensa opettajan. Tai ehkä hän ei valinnut, ehkä henkilö vain syntyi kuten henkilöillä on tapana. Mutta kokeneena kirjailijana hän olisi ehkä kuitenkin vaihtanut henkilön ammat

Noidan sikiö (suom. Kristiina Drews) on Margaret Atwoodin pastissi Shakespearen Myrsky-näytelmästä. Hogarth Press -kustantamo tilasi kahdeksalta kirjailijalta romaanisovitukset Shakespearen klassikkonäytelmistä. Noidan sikiö on sarjan kolmas suomennos. Ensimmäinen oli Anne Tylerin tulkinta Äkäpussi , toinen Jo Nesbøn Macbeth. Shakespearen näytelmässä Milanon karkotettu hallitsija Prospero elää tyttärensä Mirandan kanssa autiolla saarella. Atwoodin romaanissa Prosperon roolin saa Felix, Makeshivegin teatterifestivaalin taiteellinen johtaja. Felix on omapäinen taiteilijaluonne, jonka railakkaissa Shakespeare-tulkinnoissa mikään ei ole pyhää. Hänen vaimonsa kuolee synnytykseen. Tytär menehtyy kolmivuotiaana. Felix paneutuu siksi työhönsä kuumeisen epätoivon vimmalla ja haluaa tehdä Shakespearen Myrskystä suurimman taiteellisen voittonsa kuolleen tyttären muistoksi. Mutta Felix ei koskaan ohjaa Myrskyä teatterifestivaaleille. Kun taiteilija työstää suruaan, jälki on kaikkea muuta ku

Juuli Puronen on kahden pienen pojan äiti. Mies on työmatkalla Etelä-Amerikassa koko heinäkuun, ja Juuli yksin lasten kanssa yksin kotona. Juulin arjessa tapahtuu vain vähän. Hänen äidinrakkautensa on syvää, mutta elämän esittäminen turhauttaa. Varsinkin sellaisen elämän, jonka kanssa ei ole oikein sinut. Nuori äiti uudella rivitaloalueella valkoseinäisessä uudessa asunnossa on rooli, johon Juuli ei oikein sovi. Hän yrittää suorittaa elämäänsä siten kuin ympäristön paineet vaativat, mutta hänen elämässään on olemassa yhtä aikaa lapsijuuli, teinijuuli ja äitijuuli. Juuli juo paljon kahvia. Se tuo elämään lisää aikaa. Omaa aikaa ei ole, ellei sitä ota yön tunneista. Yön tunteina tai pienimmän päiväunien aikana voi myös katsella Doctor Who:ta. Intertekstuaalisilla viittauksilla Doctor Who-sarjaan teos kommentoi aikaa, ajan kerrostumia ja aikakäsitystä. Kertoja on kaikkitietävä kolmannen persoonan kertoja, mutta välillä kertoja ottaa tehtävänsä vakavasti ja puhuttelee Juulia suoraan.

Beckettin klassikkonäytelmässä En Attendant Godot ( Godota odottaessa , suom. Arto af Hällström) kaksi rähjäistä mieshahmoa odottaa. Vladimir ja Estragon eivät enää edes tiedä, miksi odottavat, mutta odottaminen on heidän olemassaolonsa kulmakivi. Sitä ei voi lopettaa. Sovitulta paikalta ei voi poistua. Saattaisihan Godot sillä aikaa tulla. Näyttämöllä on kaksi miestä ja puu. Tila on avoin ja kaikki näytelmässä on avointa tulkinnalle. Näytelmää onkin tulkittu muun muassa poliittisten metaforien, toisen maailmansodan hävityksen ja tuhon, uskonnollisen symboliikan tai eksistentialististen filosofioiden kautta. Onpa se nähty jopa teatterintekijöiden sisäpiirin vitsinä yleisön odotuksista esitystä kohtaan. Yleisö odottaa jotakin tapahtuvaksi eikä voi lähteä, koska jotain mielenkiintoista saattaisi kohta tapahtuakin. Vladimir ja Estragon ovat vanhoja miehiä. He kärsivät. Vatsakivut, virtsavaivat ja kipeät jalat painavat. Muisti ei ulotu edes edelliseen päivään asti. Mutta he eivät voi

Jeffrey Eugenidesin novellikokoelma Oikukkaat puutarhat (suom. Arto Schroderus) sisältää kymmenen 1980-2010-luvuilla kirjoitettua novellia. Yhteisenä teemana kautta kokoelman ovat tavallisten ihmisten kohtaamat tilanteet, sattumat ja hankaluudet, jotka pakottavat heitä tekemään valintoja. Jos amerikkalaisen elokuvan valtavirtaa ovat mielikuvitukselliset sankaritarinat, niin amerikkalaisen proosan valtavirtaa puolestaan on arki ja sen kohtaaminen. Hyvinvoivat keskiluokkalaiset ihmiset kohtaavat arkea hiertäviä hankaluuksia. Taitava kirjailija tekee mieleenjääviä ja puhuttelevia tarinoita näinkin vähäisistä draaman aineksista. Eugenides on taitava. Hienovarainen psykologinen kuvaus tuo tarinoiden päähenkilöt lähelle lukijaa. Varsinkin viimeisimmissä novellissa Eugenides käyttää moninäkökulmaisia ratkaisuja fokalisoimalla kerronnan vuoroin useamman henkilön ajatuksiin ja tilanteeseen ja törmäyttää näin henkilöiden ristiriitaiset tavoitteet toisiinsa selittämättä, antamalla lukijan it

Islantilainen kirjailija Sjon leikittelee tekstissään kertojalla, kerronnalla ja lukijalla. Teoksen Sinun silmäsi näkivät minut kerronnassa on monta herkullisesti toisiinsa kietoutuvaa ja lomittuvaa tasoa. Kertoja on hyvin näkyvä, ja hänen yleisönsä / lukijansa myös. Molemmat kommentoivat aika ajoin kertomuksen tapahtumia, henkilöitä ja kerrontaa. Kertoja myös irvailee itseironisesti postmodernin kerronnan keinoille kuten intertekstuaalisille viittauksille. Kertoja esimerkiksi esittää pätkän Kafkan Muodonmuutoksesta. Lukija kyllästyy toisinaan sivukerrontaan ja yrittää palauttaa kertojan pääjuonen pariin: ”Ei enää enempää tarinoita!” ”Mutta tämä on kirjallisuusviite!” ”Entä sitten?” ”Se syventää Marie-Sophien ja miesparan, minun isäni, tarinaa, ja saa aikaan dialogin sen ja maailmankirjallisuuden välille.” Kertoja kertoo äitinsä ja isänsä kohtaamisesta ja omasta syntymästään. Mutta kertomuksessa ei ole mitään tavanomaista. Majatalon palvelijatar Marie-Sophie joutuu vahtimaan y

Ian McEwan käyttää ehkä tunnetuimassa romaanissaan Sovitus vahvasti hyväksi kertojan ja lukijan suhdetta. Kerronnassa kaikki ainekset ovat koossa jo ensimmäisessä luvussa loppuratkaisua varten, mutta lukijan mielessä ne yhdistyvät vasta viimeisissä luvuissa. Useinhan lukija suorastaan toivoo itseään hämättävän ja ilahtuu yllätyksistä, mutta Sovituksen viimeinen luku horjuttaa lukijan muodostamaa suhdetta kirjan henkilöihin melkeinpä julmalla tavalla. Kertoja on paitsi kaikkitietävä, myös kaikkivaltias. Sitä korostaa jo ensimmäisen luvun ensimmäisenä esitelty päähenkilö varhaisteini-ikäinen Briony, joka kirjoittaa. Ensimmäisen luvun vuoden 1935 hehkuvan ja hikisen hellepäivän aikana McEwan esittelee henkilönsä ja punoo kokoon tilanteen, joka vaikuttaa kaikkiin henkilöihin heidän loppuelämänsä ajan. Briony erehtyy. Hän tulkitsee väärin näkemänsä kohtauksen isosiskonsa Cecilian ja talon siivoojan pojan Robbien välillä. Muiden vieraiden ristiriitaiset pyrkimykset ja salatut toiveet t

Yasunari Kawabatan Lumen maa (suom. Yrjö Kivimies) on kaunis ja vähän hämmentäväkin teos. Kawabata kuvaa omaa kulttuuriaan niin hienovireisesti, että länsimaisen lukijan on vaikeaa täysin ymmärtää sen teemoja. Päähenkilöt ovat tokiolainen Shimamura, lumisen vuoristoseudun kylpylään aika ajoin matkustava mies sekä Komako, vuoristoseudulla syntynyt tyttö, yksi kylpylän geishoista. Kolmannen persoonan kertoja näkee Shimamuran ajatuksiin, mutta Komakosta kerrotaan vain vuorosanat ja häntä katsotaan ulkoapäin. Komako on elämänläheinen ja intohimoinen, hänessä ilmenevät luonnonläheisyys ja perinteinen japanilainen estetiikka. Tokiolainen Shimamura puolestaan on syventynyt länsimaiseen kulttuuriin, varsinkin esittävään estetiikkaan kuten teatteriin ja tanssiin. Hän etsii kylpylästä elämyksiä ja ihailua kaupunkielämään ja perheeseensä kyllästyttyään. Henkilöt ja heidän vuorovaikutuksensa siis edustavat myös perinteisen japanilaisen kulttuurin ja länsimaisen kulttuurin kohtaamista ja kultt

Lastenkirjailija Gillian Rubinstein kirjoitti nimimerkillä Lian Hearn fantasiatrilogian Otorin klaanin tarina: Satakielilattia Nurmi vuoteenaan Kuun kirkkaus. Jaakko Kankaanpään suomentama trilogia on hyvä vaihtoehto, jos haluaa joskus uppoutua tarinaan päiväkausiksi ja samalla tehdä mielikuvitusmatkan keskiaikaiseen Japaniin. Kyse on tosiaan kuin matkasta, sillä kerronta katsoo Japania ja japanilaista kulttuuria turistin silmin. Mukana ovat feodaalisen Japanin samurait (tarinassa soturiklaani), ninjat (Heimo) mystisine taitoineen kuten näkymättömäksi muuttuminen sekä salamurhaajien vuoksi rakennetut satakielilattiat. Minäkertoja Takeo ja hänen rakastettunsa Kaede ovat ajatusmaailmaltaan nykyaikaisia ja länsimaisiakin teinejä. Kerrontakin noudattelee eurooppalaista kerronnan perinnettä. Japanilaisempi tapa kertoa olisi jättää enemmän lukijan pääteltäväksi, kertoa vain ehdottoman välttämätön ja haikai-perinteen tapaan antaa kaiken muun syntyä lukijan mielessä. Fantasiakir

Sekä Emmanuel Carrèren teoksella Viikset että Ian McEwanin teoksella Ikuinen rakkaus on sanottavaa totuudenjälkeisen ajan ihmisille. Teoksissa näytetään lukijalle, kuinka ihmisen todellisuus voi olla hänen aivoissaan, pään sisäinen kupla eikä mitään muuta. Ja kuinka se kupla rakentuu ja vahvistuu kun ihminen tulkitsee havaintojaan toiveidensa ja pelkojensa mukaan. Emmanuel Carrère: Viikset; suom. Kristiina Haataja ”Mitä sanoisit, jos ajaisin viikset pois?” kysyy mies teoksen alussa. Mies ei teoksessa saa koskaan edes nimeä, vaikka kertoja pysyttelee hänen lähellään ja kertoo lukijalle kaiken hänen ajatuksistaan ja havainnoistaan. Mies ajaa viiksensä pois kylvyssä, ja odottaa, mitä vaimo sanoo. Vaimo ei sano mitään, ei ole huomaavinaankaan. Lopulta kun mies kysyy asiaa vaimolta, on vaimo vakaasti sitä mieltä, ettei miehellä ole koskaan ollutkaan viiksiä. Mies olettaa vaimon pilailevan. Mutta työtoveritkaan eivät sano mitään muuttuneesta ulkonäöstä. Olisiko vaimo voinut mennä ni

Puolalainen, juutalaistaustainen Bruno Shultz on tsekkiläisen Kafkan veroinen klassikko, vaikka Suomessa melko tuntematon. Hänen tuotantonsa jäi suppeaksi, ja kaikki tärkeimmät kertomukset ovat ilmestyneet valikoimassa Kanelipuodit ja muita kertomuksia (2013) Tapani Kärkkäisen loistavana suomennoksena. Shultzin teksti tekee vaikutuksen runsaudellaan ja voimakkaalla aistillisuudellaan. Lukijan pitää myös varautua yllätyksiin, sillä kertomukset eivät useinkaan pysyttele kiinteästi tavanomaisessa todellisuudessa kiinni, vaan kiemurtelevat yllättäen omaan maagiseen todellisuuteensa, joihin lukija ensin eksyy ja sitten halukkaasti vaeltaa yhä syvemmälle esineiden, värien, tuoksujen ja tuntojen salaperäisiin labyrintteihin, joissa aika etenee syklisesti tai alkaa muodostaa omia sivujuonteitaan kuin kuukauteen ilmestyisi lisää päiviä tai vuoteen ylimääräinen kuukausi. Keskeisenä teemana Shultzin kertomuksissa on luovuus. Hänen kykynsä kuvata maailmaa herättää lukijassa ihmetystä ja kunn

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn

Byattin Pieni musta kirja (suom. Kersti Juva) on viiden novellin kokoelma. Moni kertomus irtautuu kevyesti arjesta, karistelee todellisuuden turhan painolastin irti, ja pujahtaa sadunomaiseen maailmaan, maagisen realismin puolelle. Tarinoiden teemoiksi löytyy usein taide ja taiteilijan työ. Esimerkiksi tarinassa Kehotaidetta taideopiskelija Daisy tekee installaatioita kaikesta, mikä irti lähtee ja varsinkin omasta elämästään ja naisenkehonsa karuista kokemuksista. Kertomuksessa Kivinainen taas äitinsä kuolemaa surevassa Inesissä käynnistyy muutos, jonka jälkeen taiteilija kuuluu eri maailmaan kuin ennen. Byatt kuvaa kauniisti kehon kukkimista kivenä. Ihona basaltti, vuorisuola, gneissi, liuske, kvartsi, alabasteri, peridotiitti, opaali, karneoli, meripihka; suonissa sula laava. Myös kertomus Materiaalia käsittelee taidetta ja taiteilijan työtä. Kirjoittajakurssin uusi opiskelija, hento vanha nainen Cicely Fox on joutsen ankkojen keskellä. Hän on loistava, koska hän osaa kuvata ar

”Kosto – rakkaustarina” (suom. Kaijamari Sivill) on kertomus rikoksesta, jonka uhri ei saa tukea eikä oikeutta. Joyce Carol Oates kuvaa oivaltavasti pikkukaupungin yhteisöä, jota julma joukkoraiskaus repii kahtia. Kertojakokeiluillaan hän tuo rikoksen lähelle lukijaa, liiankin lähelle. Valitsin tämän teoksen analysoitavaksi, koska se on erinomainen näyte tarinan vaikuttavuudesta. Sitä voisi käyttää jopa testinä mielipidevaikuttamisesta. Oletko sitä mieltä, että oman käden oikeus on väärin? Hyvä. Lue sitten Joyce Carol Oatesin ”Kosto -rakkaustarina” ja vastaa kysymykseen uudelleen. Onko mielipiteesi muuttunut, vaihtanut aavistuksen suuntaa tai onko se vähemmän voimakas kuin ennen? Miten Oates sen tekee? Taitava tarinankertoja on vahva vaikuttaja. Tiedostamattomilta vaikutuksilta voi välttyä ja pitää mielensä vapaana valitsemaan, jos oppii kriittisen lukutaidon perusasiat ja tarkastelee tarinaa tarinana. Ensiksikin tarinankertoja vakuuttaa kuulijansa tai lukijansa luomalla luotta