Konfiguraatio

Daniel Handler eli Lemony Snicket: Surkeiden sattumusten sarja; kuvittanut Brett Helquist; suom. Marja Helanen-Ahtola Miten saada lapsi lukemaan, jos lapsivakuutus ei korvaa älypuhelimen irrottamista lapsen kädestä kirurgisin toimenpitein? Surkeiden sattumusten sarjaa (A Series of Unfortunate Events) kannattaa kokeilla, varsinkin jos itse rakastaa kirjoja. Sarjassa on 13 osaa. Teokset toimivat myös ääneen luettuna, ja se kertoo tekstin tasosta paljon. Hyvää tekstiä rakastava vanhempi ehkä kiemurtelee vaivaantuneena Harry Potteria lukiessaan. Tämän sarjan kanssa sitä ongelmaa ei ole. Teoksissa leikitellään suvereenisti sekä kertojaratkaisuilla, tekstillä että kielellä. Käännös on loistava ja saa lukijan usein hykertelemään. Kääntäjän se on ehkä saanut hikoilemaan, mutta lopputulos kummallisten kirjainyhdistelmien merkitystenkin suomennoksissa toimii oikein hyvin. Kirjassa 8 ”Painajaisten parantola” vanhempi pääsee ihastelemaan myös intertekstuaalisia viittauksia ja vaivaamaan

Rakel Liehu: Helene Päivälehden museossa Ludviginkadulla on marraskuussa näytteillä vain kaksi viikkoa suppea näyttely suomalaista arvotaidetta. Mukana on myös Helene Schjerfbeckin Suru, jonka vuoksi museoon poikkesin. Voiko Schjerfbeckiä nähdä liikaa? Sitä vaaraa ei ole. Tauluja on näytteillä aivan liian harvoin. Suru-teoksen syntytarinan kerratakseni luin sitten uudelleen Rakel Liehun romaanin Helene. Ensilukemalla 2003 sen mielsi elämäkerraksi, koska muutakaan elämäkertaa ei ollut lukenut. Mutta romaanihan se on. Liehu on poiminut ja valikoinut elämäkertatiedoista aineksia, joista romaani on syntynyt. Romaani alkaa siitä, kun taidekauppias Stenman toimittaa 82-vuotiaan Schjerfbeckin sotaa pakoon Ruotsiin Mariefredin parantolaan. Helene on itse teoksen minäkertojana ja kertoo tarinaansa muistoina, takaumina ja ikään kuin kirjeinä läheisilleen. Teoksen kronologia on vain viitteellinen. Kaikki muistot limittyvät toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa kuten todelliset muistot. Teo

Leena Luoto, Tiina Klemettilä, Heikki Luoto: Puutarhurin syksy ja talvi Tämän puutarhakirjan näkökulma on epätavallinen, mutta onnistunut. Kasvukauden sijaan se keskittyy syksyyn ja talveen. Vaikka valo on matalaa ja kiiruhtaa nopeasti ohi, puutarhurilla riittää tekemistä. Syys-lokakuussa puut luovuttavat lehtensä ja talventörröttäjät tummuvat. Puutarhuri voi kerätä siemeniä, koota kransseja, valaista pimenevää pihaa. Kukkasipulit istutetaan ja ruukkuihin sommitellaan kylmää kestävät koristekasvit. Syystöiden aikataulu on laadittu kirjaan asiantuntevasti. Se noudattaa luonnon aikatauluja, ja niin pitääkin, koska syyssää on joka vuosi erilainen ja maan etelä- ja pohjoisosissa työt tehdään eri kalenteriaikoihin. Mitä pitää tehdä ennen kuin maa jäätyy? Mitä voi tehdä sen jälkeen? Keskitalvella voi suunnitella puutarhaa, askarrella koristeita, tarkkailla luonnon eläimiä ja tapahtumia. Ja sitten kun päivä pitenee, puutarhuri saa taas laittaa kätensä multaan, kylvää, koulia ja hoitaa

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen, suom Helene Bützow Haudattu jättiläinen kertoo unohduksen sumusta. Millaista on elää, jos ei muista muuta kuin aivan viimeaikaisimmat tapahtumat? Mitä se merkitsee yksilölle? Pariskunnalle? Kansakunnalle? Kirja on kerrottu muinaistarun tai fantasiakertomuksen tapaan. Se voisi tapahtua missä tahansa, mutta Ishiguro on valinnut kertomuksen ajaksi ja paikaksi muinaisen Britannian, jossa kelttien ja saksien sodat ovat raadelleet maata. Kuningas Arthurin ajat muistetaan vai muistetaanko? Kansa, joka ei muista historiaansa, on onnellinen kansa silloin kun jättiläiset, demonit tai muut maagiset olennot antavat ihmisten olla rauhassa. Kukaan ei ehkä muistaisi edes omaa perhettään ellei perhettä kohtaisi joka päivä. Pienen kelttikylän vanha pariskunta Axl ja Beatrice ei muista poikaansa koska tämä ei asu samassa kylässä. Välillä kylään ilmestyy kulkijoita. Eräs harhaileva leskivaimo saa Beatricen muistamaan pojan, ja pariskunta päättää lähteä pojan

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina, suom. Helene Bützow Spoilausvaroitus: Jos aiot lukea kirjan, kannattaa lopettaa tämän tekstin lukeminen tähän. Tämä ei ole kirja-arvostelu, vaan pikemminkin lukupiirin tapaista teoksen rakenteen ja teemojen pohdintaa. Ishiguron teos saattaa kuitenkin toimia parhaiten, kun lukija ei tiedä, mistä on kyse. Kirjan nimi on peräisin iskelmästä, jota päähenkilö Kathy teini-iässä kuuntelee ja rakastaa. Kathy on teoksen minäkertoja, joka kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kathyn kerronnassa on aina kaksi aikatasoa: kerronnan nykyhetki, jossa Kathy kertoo tehtävästään valvojana sekä Kathyn lapsuuden ja nuoruuden muistot. Näiden limittymisestä syntyy jännite. Kertoja tietää jo asioita, joita hän ei tiennyt kokijana. Näkökulma on koko ajan minäkertojan rajoitettu näkökulma, ja siitä syntyy teoksen voima. Nuori tyttö kuvaa lapsuusvuosiaan Hailshamin sisäoppilaitoksessa Englannissa. Nuoret kiistelevät keskenään, ja teinien tapaan tekevät pienistä erimiel