Siirry pääsisältöön

Intian viidakoista 1-2

Rudyard Kipling: Indian viidakoista 1-2.; suom. Helmi Krohn ja Otto Manninen (runot)


Minulla oli hyllyssäni muutamakin kirja vastauksena Helmet-lukuhaasteen kohtaan 33: Kirja, joka kertoo Intiasta. Valitsin nämä käsissä kuluneet perintöteokset, jotka olen lukenut viimeksi lapsena. On aina jännittävää lukea aikuisen silmin kirja, josta on lapsena pitänyt.
Kiplingin Viidakkokirjan tarinat ilmestyivät alun perin aikakauslehdissä vuosina 1893-94. Kirjat sisältävät monia tarinoita. Muistan pitäneeni eniten Rikki-Tikki-Tavista. Tunnetuin on toki susien kasvattaman viidakkopojan Mowglin tarina, josta ensimmäisessä kirjassa kerrotaan kolmessa tarinassa, toisessa viidessä.. Lapsilukija koki Mowglin tarinan lopun surulliseksi, koska Mowgli on niin yksin. Hän ei kuulu oikein viidakkoon mutta ei ihmisten joukkoonkaan.

Aikuislukija löytää kirjoista monia muitakin teemoja. Susilapsen tarinan kautta Kipling tutkii yhteisön jäseneksi kasvamista. Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Voiko ihminen olla ihminen vain yhteisössä? Entä jos se kasvattava yhteisö koostuukin eläimistä? Kipling ei vie ”jalon villin” myyttiä yhtä pitkälle kuin esimerkiksi Edgar Rice Burroughs Tarzan-tarinoissaan, mutta molempien tekstistä paistaa kyseenalaistamaton vankka usko eurooppalaisen ihmisen ylivertaisuuteen ja imperialismin oikeutukseen.

Pitää muistaa, että teosten syntyaikaan suurin osa Eurooppaakin eli agraariyhteiskunnassa, jossa luonto nähtiin vain hyödyn lähteenä ihmiselle, ja kiertävillä markkinoilla naurettiin kummajaisille ja luonnonoikuille, jollainen viidakossa kasvanut poikakin olisi ollut. Tätä taustaa vasten Kiplingin teokset olivat aikanaan ennenkuulumattoman humaaneja ja moderneja.

Tätä päivää kirjoissa on esimerkiksi luonnon arvostaminen ja luonnon olemassaolon oikeutus ilman hyötynäkökulmaa. Moni sukupolvi onkin Viidakkokirjasta oppinut luonnonsuojelun arvot, ja Kiplingin teoksilla on siten ollut suuri vaikutus. Kipling kuvasi ihmistä myös ymmärtämättömänä tuhoajana, jonka arvot ja tavat ovat luontonäkökulmasta käsittämättömiä. Eläin tappaa syödäkseen, ihminen huvikseen. Mutta ihmisen teoista ei lopulta jää paljon jäljelle, kun viidakko valtaa alaa ja peittää rauniokaupungit.

Helmet-lukuhaaste, kohdat 33. Kirja kertoo Intiasta; 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt & 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej

Suomen lasten historia

Jussi Kaakinen, Juha Kuisma, Kirsti Manninen: Suomen lasten historia  Suomen lasten historia on lapsille kirjoitettu historiateos. Suomen historia käsitellään tarinoina, joiden päähenkilöt ovat lapsia ja nuoria. Tarinoiden jälkeen on tietoaukeama, jossa esitellään ajankohtaan liittyvä fakta-aineisto, jossa ajalle keskeisiä tapahtumia tai ilmiöitä nostetaan esiin. Tarinoiden dramaturgia on hyvä. Jokainen kertomus sisältää jonkin tilanteen, joka koskettaa nuoria päähenkilöitä. Suurin kertomuksista on myös enemmän sosiaali- ja taloushistoriaa kuin poliittista historiaa. Menneiden aikojen arki on vahvasti läsnä. Tarinoissa on käytetty kolmannen persoonan kertojaa. Kieli on selkeää yleiskieltä. Vasta viimeisissä lähihistoriaa käsittelevissä tarinoissa käytetään enemmän puhekieltä. Kaiken kaikkiaan teos on paitsi pätevä oppikirja,myös mahdollinen iltasatukirja. Alakoululaiset löytävät tietoaukeamista paljon materiaalia hissantuntien projekteihin ja esitelmiin. Jussi Kaakisen kuvitu