Siirry pääsisältöön

John Steinbeck: Oikutteleva bussi


Olen lukenut Oikuttelevan bussin ainakin kolme kertaa ennen tätä. Ensimmäisen kerran joskus kuusitoistavuotiaana. Muistan, etten silloin pitänyt kirjasta yhtä paljon kuin esimerkiksi Steinbeckin Cannery Row -veijariromaanisarjasta. Myöhemmin pidin paljonkin.

Ja taas. Blogin ja lukuhaasteen vuoksi sitä lukee kaikenlaista. Voi miten ihanaa on lukea kirjaa, josta ei löydä yhtäkään vikaa, pelkkiä hyviä puolia vain. Kirjaa, johon voi uppoutua tosissaan, ihmetellä ja ihailla kirjailijan taitoa, maistella lauseita ja pysähtyä tutkailemaan rakenteita ja kertomisen keinoja. Olin ajatellut lukaista tämän nopeasti saadakseni kuitatuksi yhdenpäivänromaani-kohdan, mutta ei sellaista voi tehdä. Olisi suorastaan rikollista ukea tämä kirja nopeasti pysähtelemättä ajattelemaan.

Miksi olen ennen lukenut sen vain taitavana kertomuksena erilaisista ihmisistä ja voimista, jotka heitä liikuttavat suuntaan tai toiseen? Miksi en ole huomannut, että tarinaan valittu kööri edustaa myös aikansa Amerikkaa? Edustettuina ovat erilaiset yhteiskuntaluokat, ja myös erilaiset kansallisuudet. Henkilöiden myötä Steinbeck tuo tarinaan maansa poliittisen ilmapiirin kommunistivainoineen, erilaiset elinkeinot, aikakauden ilmiöt sankarinpalvontoineen sekä naisen aseman muutostilassa.

Steinbeck törmäyttää toisiinsa ihmiset, jotka elävät omassa kuplassaan samanlaisten ihmisten, elämäntapojen ja mielipiteiden ympäröimänä ja katsoo, mitä yhteentörmäysten seurauksena heidän suhteissaan tapahtuu ja miten se heihin vaikuttaa. Hän tekee sen satiirisella huumorilla ja lempeällä myötätunnolla. Hänen luomansa maailma ei ole koskaan mustavalkoinen. Mukana on yksi mustavalkoinenkin ihminen, Alice Chicoy. Hänelle ei tarinassa käy hyvin, ja siitä lukija tietää, mitä kirjailija halusi sanoa.

John Steinbeck: Oikutteleva bussi, suom. Alex Matson

Helmet-lukuhaaste, kohta 19: Yhdenpäivänromaani

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...

Suomen lasten historia

Jussi Kaakinen, Juha Kuisma, Kirsti Manninen: Suomen lasten historia  Suomen lasten historia on lapsille kirjoitettu historiateos. Suomen historia käsitellään tarinoina, joiden päähenkilöt ovat lapsia ja nuoria. Tarinoiden jälkeen on tietoaukeama, jossa esitellään ajankohtaan liittyvä fakta-aineisto, jossa ajalle keskeisiä tapahtumia tai ilmiöitä nostetaan esiin. Tarinoiden dramaturgia on hyvä. Jokainen kertomus sisältää jonkin tilanteen, joka koskettaa nuoria päähenkilöitä. Suurin kertomuksista on myös enemmän sosiaali- ja taloushistoriaa kuin poliittista historiaa. Menneiden aikojen arki on vahvasti läsnä. Tarinoissa on käytetty kolmannen persoonan kertojaa. Kieli on selkeää yleiskieltä. Vasta viimeisissä lähihistoriaa käsittelevissä tarinoissa käytetään enemmän puhekieltä. Kaiken kaikkiaan teos on paitsi pätevä oppikirja,myös mahdollinen iltasatukirja. Alakoululaiset löytävät tietoaukeamista paljon materiaalia hissantuntien projekteihin ja esitelmiin. Jussi Kaakisen ku...