Siirry pääsisältöön

A.S.Byatt: Pieni musta kirja

Byattin Pieni musta kirja (suom. Kersti Juva) on viiden novellin kokoelma. Moni kertomus irtautuu kevyesti arjesta, karistelee todellisuuden turhan painolastin irti, ja pujahtaa sadunomaiseen maailmaan, maagisen realismin puolelle. Tarinoiden teemoiksi löytyy usein taide ja taiteilijan työ.

Esimerkiksi tarinassa Kehotaidetta taideopiskelija Daisy tekee installaatioita kaikesta, mikä irti lähtee ja varsinkin omasta elämästään ja naisenkehonsa karuista kokemuksista. Kertomuksessa Kivinainen taas äitinsä kuolemaa surevassa Inesissä käynnistyy muutos, jonka jälkeen taiteilija kuuluu eri maailmaan kuin ennen. Byatt kuvaa kauniisti kehon kukkimista kivenä. Ihona basaltti, vuorisuola, gneissi, liuske, kvartsi, alabasteri, peridotiitti, opaali, karneoli, meripihka; suonissa sula laava.

Myös kertomus Materiaalia käsittelee taidetta ja taiteilijan työtä. Kirjoittajakurssin uusi opiskelija, hento vanha nainen Cicely Fox on joutsen ankkojen keskellä. Hän on loistava, koska hän osaa kuvata arjen tapahtumat mielenkiintoisina, symbolisina, kuin ensi kertaa koettuina. Mutta hän kuolee, muiden kynäilijöiden väkivaltainen viihdekirjallisuus jää. Hänen elämänsä jäi vaille merkitystä, mutta kuolemasta saa hyvää materiaalia muiden teksteihin.

Ensimmäinen tarinoista, Olio metsässä, on puhdas kasvutarina lapsista tuntemattoman äärellä ja lapsuuden lopusta. Viimeiseen kertomukseen Pinkki nauha Byatt taas verrattomalla taidollaan kirjoittaa kokonaisen elämän ja sen lohduttoman lopun. Näin teos sulkeutuu kauniisti samaan teemaan, mistä alkoikin. Tuntematon, vaarallinen lapsuuden metsä - välissä taiteilijan koko elämä - lopuksi taas tuntemattoman pelko, sillä vaarallisimmat asiat piilevät ihmisessä itsessään.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Luonnosta lautaselle - parhaat villikasvisreseptit

Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley: Luonnosta lautaselle / Parhaat villikasvisreseptit Suom. Jenna Pahlman Villikasvisreseptit ovat olleet parin viime vuoden ajan hyvin trendikkäitä. Mikäs siinä. Jotain hyötyä rikkaruohoistakin. Ja onhan hauskaa liikkua luonnossa. Teos on alun perin norjalainen, joten kasvisto on tuttu skandinaavinen. Reseptit eivät ole vain vegaanisia. Monissa ruoissa villikasvit eivät ole pääasiallinen ainesosa, vaan niitä on käytetty mausteena, koristeena tai lisäkkeenä. Jos ei ole varma kasvintunnistustaidoistaan, kannattaa ottaa kasvio tai edes älypuhelin mukaan keruumatkoilleen. Luontoportin kuvat ja kuvaukset auttavat pitkälle - jos ei ole niin syvällä erämaassa, että kenttää ei ole :) Kirja on upea keittokirja, ja siitä on iloa myös talvisaikaan, sillä mukana on reseptejä myös marjoista ja sienistä. Ehkä en kuitenkaan anna jauhosavikka- tai nokkoskasvustojen levitä pihalla voidakseni käyttää niitä keittiössä. Helmet-lukuhaaste, kohta 5...

Oscar Wilde: Naamioiden totuus & Thomas Bernhard: Hakkuu

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn...