Siirry pääsisältöön

Marguerite Duras: Siniset silmät musta tukka


Duras’n teoksen teemoja ovat ulkopuolisuus sekä katseen kohteena oleminen ja sen vaikutus ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Teemaa toistetaan eri yhteyksissä. Miltä asiat näyttävät? Miten ne todella ovat?

Alkukohtauksessa kesäkaupungin hotellin hallissa kohtaavat nuori ulkomaalainen mies sekä nainen, joilla molemmilla on siniset silmät musta tukka. Nuorta ulkomaalaista katsoo myös epätoivoinen mies, joka ei koskaan unohda näkemäänsä. Ensisilmäystään, joka oli samalla viimeinen.

Mies palkkaa naisen nukkumaan luonaan häivyttääkseen epätoivoista ulkopuolisuuden kokemustaan ja säilyttääkseen muiston nuoresta ulkomaalaisesta miehestä.

Nainen saapuu, ottaa lakanat, vie ne huoneen pimeään osaan. Kietoutuu niihin kokonaan ja käy makuulle seinän viereen, lattialle. Aina yhtä uupuneena ja väsyneenä.

Mies tarkkailee, miten nainen tekee samat liikkeet, saman erehdyksen. Antaa naisen erehtyä. Vasta myöhemmin, sitten kun nainen on nukahtanut, mies sanoo sen.

Menee naisen luo, avaa lakanat, löytää naisen sisältä lämpimänä unessa. Sanoo vasta silloin että naisen pitää tulla valoon huoneen keskelle. Ehkä nainen luulee, että mies haluaa hänen ensiksi erehtyvän. Päästäkseen muistuttamaan, mitä naisen tulee tehdä.
Duras kuvaa miehen ja naisen kehittyvää vuorovaikutusta. Mies vain katsoo naista ja ajattelee toista miestä. Naisessa herää tunteita miestä kohtaan, vaikka rakkaus on mahdoton. Keskustelu on ensin hapuilevaa, arkisiin tosiseikkoihin keskittyvää. Kertoja tekee samalla tarkkoja havaintoja ihmisten ilmeistä ja eleistä. Teos rakentuu sekä dialogille että epäsuoralle esitykselle, jossa sekoittuvat kertojan ja päähenkilöiden näkökulmat ja sanat. Se tekee kerronnasta herkästi henkilöiden vaihtuvia mielenliikkeitä heijastelevaa ja tuo heidät lähelle lukijaa.

Kertojan ja henkilön diskurssi on Marguerite Duras’n tyypillinen tyylikeino. Välillä henkilö on suorapuheinen, sanoo ääneen vaikeitakin tunteita. Sitten kertoja vie taas kertomusta eteenpäin sanoittamalla henkilön tekoja tai tekemällä ympäristöstä aistihavaintoja, jotka nekin ovat vuorovaikutuksessa henkilöiden ajatusten ja tunteiden kanssa. Maailma ja ihminen ovat yhtä ja kantavat samoja merkityksiä.

Välillä Duras rakentaa näyttämön ja tuo sillä tarinaan tarinan. Näyttelijä lukee ääneen kirjaa, jossa on mies ja nainen ja heidän kehittyvä suhteensa yleisön katseiden kohteena. Mahdoton rakkaus, joka sisältää enemmän tuskaa kuin iloa.

Kesä loppuu. Kesäkaupunki tyhjenee. Viimeisessä kohtauksessa jähmettyvät sekä katselijat että näyttelijät kääntävät katseensa pois.

Marguerite Duras: Siniset silmät musta tukka, suom. Annikki Suni



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu