Siirry pääsisältöön

Marguerite Duras: Siniset silmät musta tukka


Duras’n teoksen teemoja ovat ulkopuolisuus sekä katseen kohteena oleminen ja sen vaikutus ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Teemaa toistetaan eri yhteyksissä. Miltä asiat näyttävät? Miten ne todella ovat?

Alkukohtauksessa kesäkaupungin hotellin hallissa kohtaavat nuori ulkomaalainen mies sekä nainen, joilla molemmilla on siniset silmät musta tukka. Nuorta ulkomaalaista katsoo myös epätoivoinen mies, joka ei koskaan unohda näkemäänsä. Ensisilmäystään, joka oli samalla viimeinen.

Mies palkkaa naisen nukkumaan luonaan häivyttääkseen epätoivoista ulkopuolisuuden kokemustaan ja säilyttääkseen muiston nuoresta ulkomaalaisesta miehestä.

Nainen saapuu, ottaa lakanat, vie ne huoneen pimeään osaan. Kietoutuu niihin kokonaan ja käy makuulle seinän viereen, lattialle. Aina yhtä uupuneena ja väsyneenä.

Mies tarkkailee, miten nainen tekee samat liikkeet, saman erehdyksen. Antaa naisen erehtyä. Vasta myöhemmin, sitten kun nainen on nukahtanut, mies sanoo sen.

Menee naisen luo, avaa lakanat, löytää naisen sisältä lämpimänä unessa. Sanoo vasta silloin että naisen pitää tulla valoon huoneen keskelle. Ehkä nainen luulee, että mies haluaa hänen ensiksi erehtyvän. Päästäkseen muistuttamaan, mitä naisen tulee tehdä.
Duras kuvaa miehen ja naisen kehittyvää vuorovaikutusta. Mies vain katsoo naista ja ajattelee toista miestä. Naisessa herää tunteita miestä kohtaan, vaikka rakkaus on mahdoton. Keskustelu on ensin hapuilevaa, arkisiin tosiseikkoihin keskittyvää. Kertoja tekee samalla tarkkoja havaintoja ihmisten ilmeistä ja eleistä. Teos rakentuu sekä dialogille että epäsuoralle esitykselle, jossa sekoittuvat kertojan ja päähenkilöiden näkökulmat ja sanat. Se tekee kerronnasta herkästi henkilöiden vaihtuvia mielenliikkeitä heijastelevaa ja tuo heidät lähelle lukijaa.

Kertojan ja henkilön diskurssi on Marguerite Duras’n tyypillinen tyylikeino. Välillä henkilö on suorapuheinen, sanoo ääneen vaikeitakin tunteita. Sitten kertoja vie taas kertomusta eteenpäin sanoittamalla henkilön tekoja tai tekemällä ympäristöstä aistihavaintoja, jotka nekin ovat vuorovaikutuksessa henkilöiden ajatusten ja tunteiden kanssa. Maailma ja ihminen ovat yhtä ja kantavat samoja merkityksiä.

Välillä Duras rakentaa näyttämön ja tuo sillä tarinaan tarinan. Näyttelijä lukee ääneen kirjaa, jossa on mies ja nainen ja heidän kehittyvä suhteensa yleisön katseiden kohteena. Mahdoton rakkaus, joka sisältää enemmän tuskaa kuin iloa.

Kesä loppuu. Kesäkaupunki tyhjenee. Viimeisessä kohtauksessa jähmettyvät sekä katselijat että näyttelijät kääntävät katseensa pois.

Marguerite Duras: Siniset silmät musta tukka, suom. Annikki Suni



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan...

Kazuo Ishiguro: Surullinen pianisti

Pieni kaupunki on kriittisessä tilanteessa ja odottaa pelastajaa. Kyse ei kuitenkaan ole esimerkiksi pandemiasta, vaan musiikista. Kaupunki ottaa taiteen vakavasti. Tilanteen pelastaja, kuuluisa pianisti Ryder, ei kuitenkaan ole tilanteen tasalla. Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti (suom. Helene Bützov)  muistuttaa rakenteeltaan musiikkia ja siten siihen onkin helpointa suhtautua. Samoja teemoja ja sävelkulkuja nousee esiin erilaisina muunnoksina. Teoksessa myös puhutaan paljon musiikista ja pienen kaupungin kulttuuripiirit suhtautuvat siihen melkein kuin uskontoon. Yhden onnistuneen konsertin katsotaan korjaavan kaiken. Mutta minkä kaiken, se jää lukijalle epäselväksi varsinkin, jos teokseen yrittää suhtautua romaanina. Juonikulkuja alkaa ja toistuu, mutta tapahtumien kulku noudattaa unen logiikkaa.  Pianistilla on vain yksi päivä ennen suurta ja tärkeää konserttia. Hän tapaa lukuisia ihmisiä, jotka kaikki haluavat häneltä jotakin heti hänen saavuttuaan hotelliin, ja jo...