Siirry pääsisältöön

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut


Sérgio de Souza Sampaio on mies, jolla on unelma. Hän asuu pienessä brasilialaisessa kylässä ja nuoruusvuodet olisivat voineet mennä paremminkin. Mopo olisi voinut olla satapiikkinen kevari, jotta ensirakkaus olisi hänet kelpuuttanut eikä olisi tarvinnut mennä pakkoavioliittoon naapurin paksuksi pamahtaneen tytön kanssa. Lapsi syntyy, vaimo joutuu hoitoon, vaimon sukulaiset ahdistelevat. Mutta Serginholla on ystäviä, ja heiltä hän kuulee, että kannattaisi lähteä Portugaliin. Siellä olisi töitä, rahaa paljon liikkeellä, niin paljon, että työnantajilla on jopa varaa ilmoitella sanomalehdissä työpaikoista.

Niinpä Sérgio myy vanhemmilta perityn asunnon saadakseen matkarahat. Hän on mies, joka uskaltaa ja joka palaa varmasti ennen pitkää rikkaana. Ihmiset, jotka ovat aiemmin vain sättineet ja puhuneet pahaa selän takana, alkavat pitää häntä sankarina.

”Ja lähtöaamuna, jota en unohda koskaan, taloni eteen kerääntyi väkeä, katu oli tukossa kuin Pyhän Kristoforoksen päivänä, ja ihmiset kantoivat kylttejä: ’Taquara Preta on ylpeä pojastaan Serginhosta’; ’Taquara Pretan asukkaat onnittelevat Serginhoa’ – ja taksimies, joka oli kuullut arvokkaasta kyydittävästään, oli juhlan kunniaksi pannut päälleen liivipuvun solmioineen ja seisoi syvästi vaikuttuneena kadulla odottamassa, että ylistyskuoro vaikenisi ja päättyisivät tunteelliset kättelyseremoniat, neuvojen jakamiset ja itkuntyrskähdykset.”

Mutta Lissabonissa mikään ei olekaan niin helppoa kuin unelmissa oli. Sérgio saa huomata olevansa pelkkä maahanmuuttaja, jonka aksentille nauretaan, jota kukaan ei tunne ja joka ei itsekään tunne paikkoja eikä ihmisiä. Hän on pelkkä brassi. Lopulta hän saa vuodeksi töitä tarjoilijana, ja sitten hänellä on uusi unelma. Hänestä voisi tulla yhtä pätevä kuin ukrainalaisesta Anatolista. Hänkin voisi oppia puhumaan sujuvaa englantia asiakkaille: jees söör, veri tsiip fuud, gud fuud, fish, miit, tänkjuu, did juu indzoi joor miil?

Mutta vuoden kuluttua ravintolan omistaja senhor Peixoto antaa potkut: ”Älä ota tätä henkilökohtaisesti -- asiakkaat haluavat mieluiten palvelua vaaleatukkaiselta ja sinisilmäiseltä. Asiakas on aina oikeassa, tiedätkös.”

Maahanmuuttajiksi lähteneet brassit ovat Lissabonissa pelkkää hylkysakkia. Jokaisen pitää pärjätä omillaan, mutta ystäviäkin taas löytyy ja he auttavat Serginhoa eteenpäin.

Luiz Ruffaton Lissabonissa muistin sinut on hurmaava pieni kirja. Se vetää vertoja Steinbeckin Cannery Row – teoksille, vaikka esitystapa on paljon modernimpi. Ruffaton empaattinen, silti mustan huumorin ryydittämä laitapuolen ihmisten kuvaus hymyilyttää. Tarina soljuu, mutkittelee ja kiertelee eteenpäin ja poikkeaa välillä sivupoluille Sérgion tajunnanvirtana. Välillä kirjoittaja leikittelee tekstissä brasilialaisten ja portugalilaisten kielenkäytön eroilla. Kääntäjällä on selvästi ollut urakkaa kerrakseen, ja jotain jää varmasti välittymättäkin siitä, miten kirjailija vihjailee sosiaalisista ja kulttuurisista maahanmuuttajia ja kantaväestöä erottelevista kielenkäytön piirteistä.

Kertomus koskettaa, koska kertoja, Sérgio, on niin rehellinen ja vahva. Hän uskoo itseensä, vaikka olosuhteet ja sattuma heittäisi hänen eteensä mitä tahansa. Lukijakin haluaa uskoa hänen unelmiinsa ja nähdä hänen selviytyvän. Ei vain kerran, vaan useammankin kerran lukija uskoo Sérgioon, kunnes.

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut, suom. Jyrki Lappi-Seppälä




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Rosa Liksom: Maa & Unohdettu vartti

Maa on kokoelma lyhytproosaa. Kertomuksissa kohdataan maailmalle lähteneitä, jotka eivät kuitenkaan pääse juuristaan kovin kauaksi. Liksom näyttää henkilönsä keskellä tilannetta, joka hankaa heistä kiiltävän pinnan alta esiin rosot. Uusia tuttavuuksia Liksomilta tässä kokoelmassa ovat toisaalta modernin vieraantuneet kaupunkilaiset sekä sodan kokeneet sukupolvet, jotka yrittävät tehdä sovintoa ja aiempaa enemmän kohdata itseään ja läheisiään, siinä onnistumatta. Sodassa he tappoivat muutakin kuin vihollisia eikä kadotettua elämää saa takaisin. Liksom ei ole ihan kotonaan hipsterien kanssa. Kolmas osio Kartano kertoo taas pohjoisen ihmisistä, joita sattumat ja ankarat olosuhteet ovat kolhineet ja muotoilleet. Tukahdutetut tunteet pullistelevat ja pyrkivät esiin. Tästä osiosta löytyvät kokoelman hienoimmat, vähäeleiset välähdykset. Kokoelmassa Maa on Liksomin aiempaa lyhytproosaa vähemmän pohjoisen kieppuvaa murretta. Vähemmän myös valoa ja toivoa, joka varhaisemmissa teoksiss

Max Porter: Lanny

Max Porterin Lanny (suom. Irmeli Ruuska) on maagisen lumoava romaani. Porter rikkoo perinteisen romaanin rakenteita ja tekstipintaa taitavasti, mutta jokaisella erikoisella ratkaisulla on syynsä ja jokainen palvelee teoksen teemaa. Kyse on toisaalta poikkeusyksilön ja yhteisön suhteesta, toisaalta koko ihmisyhteisön suhteesta luontoon. Teos on moniääninen kuoroteos, kertojanääniä on useita. Minäkertojina kirjan ensimmäisessä osassa ovat Lannyn äiti Jolie, Lannyn isä Robert sekä Pete, vanha taiteilija, joka on saanut kyläläisiltä nimen Hullu-Pete. Sitten on vielä ulkopuolisen kertojan hyvin läheltä kertoma isä Suomukka-vainaa, muotoaan muuttava kylässä ikiajoista asunut luonnonhenki, joka kuulee kaiken, aistii kaiken, läpäisee kaiken ja kerää kaiken osaksi itseään. Vähän niin kuin romaani? Isä Suomukka-vainaa hotkii nälkäänsä ihmisääntä, kaikkea sitä porinaa ja juoruilua, mitä kyläläiset tilanteessa tai toisessa suustaan päästävät. Ihmispuheiden katkelmat on tekstissä erotettu visu