Siirry pääsisältöön

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut


Sérgio de Souza Sampaio on mies, jolla on unelma. Hän asuu pienessä brasilialaisessa kylässä ja nuoruusvuodet olisivat voineet mennä paremminkin. Mopo olisi voinut olla satapiikkinen kevari, jotta ensirakkaus olisi hänet kelpuuttanut eikä olisi tarvinnut mennä pakkoavioliittoon naapurin paksuksi pamahtaneen tytön kanssa. Lapsi syntyy, vaimo joutuu hoitoon, vaimon sukulaiset ahdistelevat. Mutta Serginholla on ystäviä, ja heiltä hän kuulee, että kannattaisi lähteä Portugaliin. Siellä olisi töitä, rahaa paljon liikkeellä, niin paljon, että työnantajilla on jopa varaa ilmoitella sanomalehdissä työpaikoista.

Niinpä Sérgio myy vanhemmilta perityn asunnon saadakseen matkarahat. Hän on mies, joka uskaltaa ja joka palaa varmasti ennen pitkää rikkaana. Ihmiset, jotka ovat aiemmin vain sättineet ja puhuneet pahaa selän takana, alkavat pitää häntä sankarina.

”Ja lähtöaamuna, jota en unohda koskaan, taloni eteen kerääntyi väkeä, katu oli tukossa kuin Pyhän Kristoforoksen päivänä, ja ihmiset kantoivat kylttejä: ’Taquara Preta on ylpeä pojastaan Serginhosta’; ’Taquara Pretan asukkaat onnittelevat Serginhoa’ – ja taksimies, joka oli kuullut arvokkaasta kyydittävästään, oli juhlan kunniaksi pannut päälleen liivipuvun solmioineen ja seisoi syvästi vaikuttuneena kadulla odottamassa, että ylistyskuoro vaikenisi ja päättyisivät tunteelliset kättelyseremoniat, neuvojen jakamiset ja itkuntyrskähdykset.”

Mutta Lissabonissa mikään ei olekaan niin helppoa kuin unelmissa oli. Sérgio saa huomata olevansa pelkkä maahanmuuttaja, jonka aksentille nauretaan, jota kukaan ei tunne ja joka ei itsekään tunne paikkoja eikä ihmisiä. Hän on pelkkä brassi. Lopulta hän saa vuodeksi töitä tarjoilijana, ja sitten hänellä on uusi unelma. Hänestä voisi tulla yhtä pätevä kuin ukrainalaisesta Anatolista. Hänkin voisi oppia puhumaan sujuvaa englantia asiakkaille: jees söör, veri tsiip fuud, gud fuud, fish, miit, tänkjuu, did juu indzoi joor miil?

Mutta vuoden kuluttua ravintolan omistaja senhor Peixoto antaa potkut: ”Älä ota tätä henkilökohtaisesti -- asiakkaat haluavat mieluiten palvelua vaaleatukkaiselta ja sinisilmäiseltä. Asiakas on aina oikeassa, tiedätkös.”

Maahanmuuttajiksi lähteneet brassit ovat Lissabonissa pelkkää hylkysakkia. Jokaisen pitää pärjätä omillaan, mutta ystäviäkin taas löytyy ja he auttavat Serginhoa eteenpäin.

Luiz Ruffaton Lissabonissa muistin sinut on hurmaava pieni kirja. Se vetää vertoja Steinbeckin Cannery Row – teoksille, vaikka esitystapa on paljon modernimpi. Ruffaton empaattinen, silti mustan huumorin ryydittämä laitapuolen ihmisten kuvaus hymyilyttää. Tarina soljuu, mutkittelee ja kiertelee eteenpäin ja poikkeaa välillä sivupoluille Sérgion tajunnanvirtana. Välillä kirjoittaja leikittelee tekstissä brasilialaisten ja portugalilaisten kielenkäytön eroilla. Kääntäjällä on selvästi ollut urakkaa kerrakseen, ja jotain jää varmasti välittymättäkin siitä, miten kirjailija vihjailee sosiaalisista ja kulttuurisista maahanmuuttajia ja kantaväestöä erottelevista kielenkäytön piirteistä.

Kertomus koskettaa, koska kertoja, Sérgio, on niin rehellinen ja vahva. Hän uskoo itseensä, vaikka olosuhteet ja sattuma heittäisi hänen eteensä mitä tahansa. Lukijakin haluaa uskoa hänen unelmiinsa ja nähdä hänen selviytyvän. Ei vain kerran, vaan useammankin kerran lukija uskoo Sérgioon, kunnes.

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut, suom. Jyrki Lappi-Seppälä




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej

Suomen lasten historia

Jussi Kaakinen, Juha Kuisma, Kirsti Manninen: Suomen lasten historia  Suomen lasten historia on lapsille kirjoitettu historiateos. Suomen historia käsitellään tarinoina, joiden päähenkilöt ovat lapsia ja nuoria. Tarinoiden jälkeen on tietoaukeama, jossa esitellään ajankohtaan liittyvä fakta-aineisto, jossa ajalle keskeisiä tapahtumia tai ilmiöitä nostetaan esiin. Tarinoiden dramaturgia on hyvä. Jokainen kertomus sisältää jonkin tilanteen, joka koskettaa nuoria päähenkilöitä. Suurin kertomuksista on myös enemmän sosiaali- ja taloushistoriaa kuin poliittista historiaa. Menneiden aikojen arki on vahvasti läsnä. Tarinoissa on käytetty kolmannen persoonan kertojaa. Kieli on selkeää yleiskieltä. Vasta viimeisissä lähihistoriaa käsittelevissä tarinoissa käytetään enemmän puhekieltä. Kaiken kaikkiaan teos on paitsi pätevä oppikirja,myös mahdollinen iltasatukirja. Alakoululaiset löytävät tietoaukeamista paljon materiaalia hissantuntien projekteihin ja esitelmiin. Jussi Kaakisen kuvitu