Siirry pääsisältöön

Anne Tyler: Äkäpussi



Anne Tylerin Äkäpussi on hauska ajatusleikki: mitä tapahtuu, kun Shakespearen näytelmä Kuinka äkäpussi kesytetään sovitetaan nykyaikaan?

Hogarth Press -kustantamo tilasi kahdeksalta kirjailijalta romaanisovitukset Shakespearen klassikkonäytelmistä. Anne Tylerin Äkäpussi on ensimmäinen suomennos.

Hanke on mielenkiintoinen. Asetetaan ehto, jonka puitteissa teos tehdään. Se muistuttaa potentiaalisen kirjallisuuden suuntausta Ranskassa 1960-luvulla: OuLiPo – Ouvroir de Littérature Potentielle. Suuntauksen perustivat kirjailija Raymond Queneau ja matemaatikko François Le Lionnais 1960. Työpajan osanottajat asettivat itse tekstilleen säännön tai rajoituksen, jonka puitteissa luova mielikuvitus saa toimia. Esimerkiksi Italo Calvinon teoksessa Paroni puussa sääntönä on yksinkertaisesti se, että paronin on oltava puussa. Hogarth Pressin klassikkohankkeessa taas rajoituksen asettaa Shakespearen näytelmän juoni, josta kirjailija luo oman teoksensa.

Taitavasti Tyler on ujuttanut nykyajasta kertovaan tekstiin Shakespearen patriarkaalisen alistavan kulttuurin tekemällä Katen isästä perhettään omituisilla säännöillä ja käytännöillä hallitsevan tiedemiehen, joka ei ajattele muuta kuin kyseenalaista tutkimustaan ja joka pitää tytärtään lähinnä hyödyllisenä kotitalouskoneena.

Tilanne muuttuu, kun isän tutkimusapulaisen Pjotr Tserbakovin viisumi ja työlupa on uhkaavasti päättymässä, ja isä keksii, että hänen korvaamaton apulaisensa voisi jäädä maahan töihin, jos menisi naimisiin. Sopivasti vanhempi tytär Kate on naimaton. Isä alkaa varovaisen vihjailun ja järjestelee tapaamisia. Hän kaupittelee tytärtään Pjotrille kehumalla tämän taloustaitoja. Kun Katelle selviää, että isä on tosissaan järjestetyn avioliiton kanssa, hän suuttuu.

Asetelma on siis sama kuin Shakespearella. Anne Tyler kertoo kuitenkin mahdottoman tarinan Katen näkökulmasta, lempeän vinoilevasti. Mitä tapahtuukaan riippuvaisessa asemassa olevan naisen sydämessä, kun joku alkaa aidosti ottaa hänen mielipiteensä huomioon ja osoittaa välittävänsä hänestä ihmisenä?

Anne Tyler: Äkäpussi, suom. Tarja Lipponen


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkeen vedenpaisumuksen

P.C. Jersild: Jälkeen vedenpaisumuksen (Efter floden) , suom. Pirkko Talvio-Jaatinen P.C.Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen on ilmestynyt Ruotsissa 1982, suomennos 1983. Teos on julma dystopia ydinsodan jälkeisestä ajasta. Tapahtuma-ajankohta on noin 30 vuotta ydinsodan jälkeen. Teos on tietysti aikansa tuote, mutta se on kestänyt hyvin aikaa. Jersild ei ole yrittänytkään kuvailla poliittisia olosuhteita, sodan syitä ja syyllisiä, ei liioin katastrofin vaiheita muuten kuin päähenkilön ja sivuhenkilöiden puheissa. Hän on keskittynyt joukkoon ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä silloin, kun yhteiskunta on palannut kivikauteen. Kun ajan teknologiasta mainitaan vain romuttuneita jäänteitä, ei synny tahatonta huumoria lankapuhelimista ja muista tulevaisuuteen  sijoitettujen, vuosia sitten kirjoitettujen dystopioiden yksityiskohdista. Teoksen maailmassa ei ole valtiota, ei lakeja eikä niiden valvojia. Infrastruktuuria ei ole. Ei ole sähköä. Elinkelpoisia asuntoja on vain vähän. La...

Luonnosta lautaselle - parhaat villikasvisreseptit

Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley: Luonnosta lautaselle / Parhaat villikasvisreseptit Suom. Jenna Pahlman Villikasvisreseptit ovat olleet parin viime vuoden ajan hyvin trendikkäitä. Mikäs siinä. Jotain hyötyä rikkaruohoistakin. Ja onhan hauskaa liikkua luonnossa. Teos on alun perin norjalainen, joten kasvisto on tuttu skandinaavinen. Reseptit eivät ole vain vegaanisia. Monissa ruoissa villikasvit eivät ole pääasiallinen ainesosa, vaan niitä on käytetty mausteena, koristeena tai lisäkkeenä. Jos ei ole varma kasvintunnistustaidoistaan, kannattaa ottaa kasvio tai edes älypuhelin mukaan keruumatkoilleen. Luontoportin kuvat ja kuvaukset auttavat pitkälle - jos ei ole niin syvällä erämaassa, että kenttää ei ole :) Kirja on upea keittokirja, ja siitä on iloa myös talvisaikaan, sillä mukana on reseptejä myös marjoista ja sienistä. Ehkä en kuitenkaan anna jauhosavikka- tai nokkoskasvustojen levitä pihalla voidakseni käyttää niitä keittiössä. Helmet-lukuhaaste, kohta 5...

Oscar Wilde: Naamioiden totuus & Thomas Bernhard: Hakkuu

Thomas Bernhardin Hakkuuta (suom. Tarja Roinila) lukiessani minä ajattelin, miten sääli onkaan, ettei tällaisia kirjoja paljon lueta eikä ehkä kirjoitetakaan, minä ajattelin, kirjoja, joiden rakenne on silkkaa vahvarytmistä musiikkia ja jotka iskevät kaikkeen siihen teennäiseen ja naurettavaan elämän esittämiseen elämisen sijaan, kaikkeen siihen valheelliseen, matkittuun elämän esittämiseen jota sosiaalinen media tulvii ja syytää silmille, jos erehtyy avaamaan älypuhelimensa sovelluksen kesken ikävystyttävän bussimatkan sen sijaan että olisi ottanut mukaansa kirjan, jolla on jotakin sanottavaa, joka hehkuu sanomisen intohimoa ja joka vie lukijan retkelle näkymättömään maailmaansa, josta hän ei palaa takaisin enää samana ihmisenä, minä ajattelin. Bernhardin Hakkuu julkaistiin Itävallassa vuonna 1984 ja pantiin kohta myyntikieltoon, koska sen henkilöt tunnistettiin ja mielenkuohu levisi kuten kirjailija ehkä oli tarkoittanutkin kertoessaan tekstissään, miten kertoja istuu laiskanlinn...