Margaret Atwood: Oryx ja Crake, suom. Kristiina Drews
Oryx ja Crake on dystopia siitä, mitä voi tapahtua kun ihminen peukaloi luontoa ja tavoittelee voittoa. Tarina alkaa autiolta rannalta, jossa yksinäinen Lumimies pakenee vihamieliseksi käyneen auringon säteitä ja koettaa kärsivällisesti opastaa uutta kaunista ja naiivia ihmisrotua elämään maailmassa, johon heidät tehtiin. Lumimies luulee olevansa viimeinen homo sapiens -lajin edustaja. Kertomuksessa kulkevat rinnakkain Lumimiehen selviytymiskamppailu ja hänen muistonsa menneestä maailmasta.
Atwood ei kerro aikakautta, mutta kaksituhattalukua eletään. Tapahtumapaikkana on Pohjois-Amerikka. Kertomuksessa se oli jakautunut hyväosaisten ja syrjäytyneiden alueisiin. Oli olemassa rahvaanmaat ja suuryritysten suljetut, vartioidut asuinalueet. Aidoin ympäröityjä, vartioituja asuinalueita on Yhdysvalloissa jo nyt, mutta Atwoodin dystopiassa tämä kehityskulku on pitemmällä ja alueet täysin eriytyneitä. Suuryritykset tarjosivat työntekijöilleen asunnot ja kaikki tarvittavat palvelut. Tarvetta lähteä vaarallisille rahvaanmaille ei ollut, paitsi korkeintaan seikkailun vuoksi.
Lumimies oli ennen tuhoa Jimmy, jonka vanhemmat asuivat korporaation mailla ja työskentelivät geeniteknologiaan keskittyvässä yrityksessä. Jimmyn isän ja äidin yrityksessä etsittiin keinoja saada geenimuunnellut siat saada kasvattamaan varaosaelimiä ihmisten tarpeisiin. Ylimääräisiä maksoja, munuaisia. Gemakkoihin kokeiltiin myös aivosiirteitä.
Jimmy kävi eliittialueen koulua ja vietti tavallista lapsuutta riitelevien vanhempien ainoana lapsena kunnes hänen äitinsä sai tarpeekseen, jätti eliitin ja pakeni rahvaanmaille liittyäkseen kapinalliseen joukkoon, joka oli ryhtynyt vastarintaan suuryritysten valtaa ja ostettua poliisia vastaan.
Jimmyn elämään kuuluivat siitä lähtien vuosittaiset kuulustelut äidin vuoksi, jota ei saatu kiinni. Yläkoulussa hän sai uuden luokkatoverin, Glennin. Pojat alkoivat viihtyä yhdessä, katsovat teineinä pornoa, lapsipornoa, liveteloituksia ja pelasivat pelejä. Glenn piti eniten Sukupuutio-pelistä, jossa pelaajat nimesivät itsensä jonkin sukupuuttoon kuolleen eläimen mukaan. Glenn otti nimen kurjensukuisen linnun mukaan ja hänestä tuli Crake.
Crake oli huippuälykäs, Jimmy keskinkertainen. Kun koulu loppui, poikien ystävyys säilyi, vaikka tiet erosivat. Crake valittiin ensimmäisten joukossa huippuyliopistoon. Jimmy päätyi rähjäiseen opinahjoon Martha Grahamiin, jossa hän harrasti enemmän tyttöystäviä kuin opiskelua, mutta valmistui lopulta mainosalalle. Kun Jimmy ja Crake jälleen kohtasivat, oltiin jo tiellä tapahtumiin, jotka johtivat ihmiskunnan tuhoon ja uuden uljaan geenimuunnellun ihmisrodun syntyyn.
Atwood kuljettaa kertomusta eteenpäin niin kiinnostavasti, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään. Jimmy on antisankari. Hän ei ole mikään hyvä ihminen, pikemminkin itsekäs ja laiska. Hänen ystävänsä Crake ja Oryx ovat henkilöhahmoina kiinnostavampia, mutta tarinan tekee koskettavaksi juuri Jimmy, jonka muistojen kautta lukija tutustuu julmaan ja älykkääseen Crakeen sekä kauniiseen ja hyvään, kovia kokeneeseen Oryxin. Dystopia tulee uskottavaksi ja lähelle lukijaa Jimmyn jokapäiväisyyden kautta.
Oryx ja Crake on kuitenkin enemmän kuin vetävä tarina ja jännittävä dystopia. Atwood pohtii dystopian kautta meidän aikaamme, yhteiskunnan trendejä ja arvoja kokeilemalla, Mitä Tapahtuisi Jos… Mihin voisi äärimmillään johtaa yleisön kiinnostus yhä rankemmiksi käyviin tositeeveeohjelmiin? Liveteloituksiinko, joissa kuolemaantuomitut hamuavat huomiota ja suosiota ja antautuvat näyttelemään rajusti oman kuolemansa? Mitä tapahtuisi, jos yhteiskuntaluokat eriytyisivät niin, että hyvin toimeentulevien ei tarvitsisi missään nähdä eikä kohdata huono-osaisia? Kävisikö kynnys ihmiskokeisiin matalammaksi? Kun rajoja venytetään, missä ne lopulta kulkevat vai onko millään teoilla enää mitään rajaa? Kun arvoja lakaistaan maton alle voitontavoittelun tieltä, unohtuvatko ne sinne?
Jimmy on urbaani ihminen. Metsästäjä-keräilijän taidoista on jäljellä energiapatukoiden metsästys raunioituneista supermarketeista, maanviljelystaidoista ei mitään. Mutta samaan aikaan romaanin kirjoittamisen kanssa oli jo olemassa nouseva kaupunkiviljelyn trendi. Kaupunkilaisetkin innostuivat kasvattamaan omaa ruokaansa kattopuutarhoissa, pihoilla ja parvekkeilla. Oryxissa ja Crakessa tämä suuntaus on läsnä salaperäisen uskonlahkon, Herran tarhureiden toiminnassa. Pää- ja näkökulmahenkilö Jimmyllä ei ole heihin muuta kosketuspintaa kuin uutisvälähdykset, joissa lahko esitetään epäilyttävässä, terrorismiin viittaavassa valossa. Atwoodin dystopiatrilogian seuraavassa osassa Herran tarhureiden elämää tarkastellaan lähemmin.
Seuraava osa: Herran tarhurit
Oryx ja Crake on dystopia siitä, mitä voi tapahtua kun ihminen peukaloi luontoa ja tavoittelee voittoa. Tarina alkaa autiolta rannalta, jossa yksinäinen Lumimies pakenee vihamieliseksi käyneen auringon säteitä ja koettaa kärsivällisesti opastaa uutta kaunista ja naiivia ihmisrotua elämään maailmassa, johon heidät tehtiin. Lumimies luulee olevansa viimeinen homo sapiens -lajin edustaja. Kertomuksessa kulkevat rinnakkain Lumimiehen selviytymiskamppailu ja hänen muistonsa menneestä maailmasta.
Atwood ei kerro aikakautta, mutta kaksituhattalukua eletään. Tapahtumapaikkana on Pohjois-Amerikka. Kertomuksessa se oli jakautunut hyväosaisten ja syrjäytyneiden alueisiin. Oli olemassa rahvaanmaat ja suuryritysten suljetut, vartioidut asuinalueet. Aidoin ympäröityjä, vartioituja asuinalueita on Yhdysvalloissa jo nyt, mutta Atwoodin dystopiassa tämä kehityskulku on pitemmällä ja alueet täysin eriytyneitä. Suuryritykset tarjosivat työntekijöilleen asunnot ja kaikki tarvittavat palvelut. Tarvetta lähteä vaarallisille rahvaanmaille ei ollut, paitsi korkeintaan seikkailun vuoksi.
Lumimies oli ennen tuhoa Jimmy, jonka vanhemmat asuivat korporaation mailla ja työskentelivät geeniteknologiaan keskittyvässä yrityksessä. Jimmyn isän ja äidin yrityksessä etsittiin keinoja saada geenimuunnellut siat saada kasvattamaan varaosaelimiä ihmisten tarpeisiin. Ylimääräisiä maksoja, munuaisia. Gemakkoihin kokeiltiin myös aivosiirteitä.
Jimmy kävi eliittialueen koulua ja vietti tavallista lapsuutta riitelevien vanhempien ainoana lapsena kunnes hänen äitinsä sai tarpeekseen, jätti eliitin ja pakeni rahvaanmaille liittyäkseen kapinalliseen joukkoon, joka oli ryhtynyt vastarintaan suuryritysten valtaa ja ostettua poliisia vastaan.
Jimmyn elämään kuuluivat siitä lähtien vuosittaiset kuulustelut äidin vuoksi, jota ei saatu kiinni. Yläkoulussa hän sai uuden luokkatoverin, Glennin. Pojat alkoivat viihtyä yhdessä, katsovat teineinä pornoa, lapsipornoa, liveteloituksia ja pelasivat pelejä. Glenn piti eniten Sukupuutio-pelistä, jossa pelaajat nimesivät itsensä jonkin sukupuuttoon kuolleen eläimen mukaan. Glenn otti nimen kurjensukuisen linnun mukaan ja hänestä tuli Crake.
Crake oli huippuälykäs, Jimmy keskinkertainen. Kun koulu loppui, poikien ystävyys säilyi, vaikka tiet erosivat. Crake valittiin ensimmäisten joukossa huippuyliopistoon. Jimmy päätyi rähjäiseen opinahjoon Martha Grahamiin, jossa hän harrasti enemmän tyttöystäviä kuin opiskelua, mutta valmistui lopulta mainosalalle. Kun Jimmy ja Crake jälleen kohtasivat, oltiin jo tiellä tapahtumiin, jotka johtivat ihmiskunnan tuhoon ja uuden uljaan geenimuunnellun ihmisrodun syntyyn.
Atwood kuljettaa kertomusta eteenpäin niin kiinnostavasti, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään. Jimmy on antisankari. Hän ei ole mikään hyvä ihminen, pikemminkin itsekäs ja laiska. Hänen ystävänsä Crake ja Oryx ovat henkilöhahmoina kiinnostavampia, mutta tarinan tekee koskettavaksi juuri Jimmy, jonka muistojen kautta lukija tutustuu julmaan ja älykkääseen Crakeen sekä kauniiseen ja hyvään, kovia kokeneeseen Oryxin. Dystopia tulee uskottavaksi ja lähelle lukijaa Jimmyn jokapäiväisyyden kautta.
Oryx ja Crake on kuitenkin enemmän kuin vetävä tarina ja jännittävä dystopia. Atwood pohtii dystopian kautta meidän aikaamme, yhteiskunnan trendejä ja arvoja kokeilemalla, Mitä Tapahtuisi Jos… Mihin voisi äärimmillään johtaa yleisön kiinnostus yhä rankemmiksi käyviin tositeeveeohjelmiin? Liveteloituksiinko, joissa kuolemaantuomitut hamuavat huomiota ja suosiota ja antautuvat näyttelemään rajusti oman kuolemansa? Mitä tapahtuisi, jos yhteiskuntaluokat eriytyisivät niin, että hyvin toimeentulevien ei tarvitsisi missään nähdä eikä kohdata huono-osaisia? Kävisikö kynnys ihmiskokeisiin matalammaksi? Kun rajoja venytetään, missä ne lopulta kulkevat vai onko millään teoilla enää mitään rajaa? Kun arvoja lakaistaan maton alle voitontavoittelun tieltä, unohtuvatko ne sinne?
Jimmy on urbaani ihminen. Metsästäjä-keräilijän taidoista on jäljellä energiapatukoiden metsästys raunioituneista supermarketeista, maanviljelystaidoista ei mitään. Mutta samaan aikaan romaanin kirjoittamisen kanssa oli jo olemassa nouseva kaupunkiviljelyn trendi. Kaupunkilaisetkin innostuivat kasvattamaan omaa ruokaansa kattopuutarhoissa, pihoilla ja parvekkeilla. Oryxissa ja Crakessa tämä suuntaus on läsnä salaperäisen uskonlahkon, Herran tarhureiden toiminnassa. Pää- ja näkökulmahenkilö Jimmyllä ei ole heihin muuta kosketuspintaa kuin uutisvälähdykset, joissa lahko esitetään epäilyttävässä, terrorismiin viittaavassa valossa. Atwoodin dystopiatrilogian seuraavassa osassa Herran tarhureiden elämää tarkastellaan lähemmin.
Seuraava osa: Herran tarhurit