Siirry pääsisältöön

Herran tarhurit

Margaret Atwood: Herran tarhurit, suom. Kristiina Drews


Luin Herran tarhurit jo suomennoksen ilmestymisvuonna (2010), mutta silloin se ei tehnyt erityistä vaikutusta. Mielenkiintoista, miten edeltävä lukukokemus voi vaikuttaa jälkimmäiseen tekstiin. Herran tarhurit on Oryxin ja Craken jatko-osa. Se toimii kyllä itsenäisenä teoksenakin, mutta kokemus ei ole ollenkaan sama!

Herran tarhurit käsittelee samaa ajanjaksoa kuin Oryx ja Crake, mutta tapahtumat sijoittuvat rahvaanmaille. Tarhurit ovat uskonlahko, joka uskoo yksinkertaiseen elämään ja varautuu ihmiskunnan tuhoon, vedettömään tulvaan. He viljelevät kattopuutarhoissa, elävät yksinkertaisesti, valmistavat vaatteensa ja tarve-esineensä kierrätysmateriaalista sekä säilövät ruokaa ja selviytymisvarusteita salaisiin Ararateihinsa. He etsivät raamatusta ekologista sanomaa ja laativat hagiografioita myös myöhempien aikojen ihmisistä, jotka ovat toimineet luonnon ja ihmisten hyväksi. Yhteisöä johtavat Aatamit ja Eevat.

Toby on kotoisin rahvaanmailta. Hänen elämänsä on esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun ylintä valtaa käyttävät voittoa tavoittelevat suuryritykset. Tobyn äiti työskentelee hyvinvointialan yrityksessä, joka testaa tuotteitaan salaa rahvaanmaiden asiakkailla ja työntekijöilläänkin. Huonostihan siinä käy. Tobyn äiti kuolee salaperäiseen sairauteen ja ennen sitä perheen kaikki varat kuluvat hänen hoitoihinsa ja päätyvät samaiselle suuryritykselle, joka taudin aiheutti. Yrityksen voitto on varma, omistaahan se sekä taudin aiheuttaneet itsehoitolääkkeet että terveyspalvelut.

Tobyn elämä sen sijaan romahtaa. Isä tekee itsemurhan ja Tobyn pitää keskeyttää opintonsa ja hakeutua töihin, mihin ikinä sattuukaan pääsemään. Pikaravintolaketju Salaburgerin päällikkö Blanco suhtautuu työntekijöihinsä omaisuutenaan ja käyttää heitä, varsinkin Tobyn kaltaisia nuoria naisia, miten haluaa. Toby pelastuu pomoltaan Herran Tarhureiden huomaan.

Toby ei usko mihinkään, mutta tarhureiden yhteisössä hän saa osakseen huolenpitoa ja arvostusta. Ensin hän on vieraana, sitten hän vannoo vegevalansa ja liittyy jäseneksi. Lopulta hänet halutaan korkea-arvoisten Eevojen joukkoon, koska hän on oppinut tuntemaan luonnon lääkeaineet ja osaa hoitaa ihmisiä. Tarhureiden yhteisöön liittyy myös pieni Brenda eli Ren, jonka äiti Lucerne on jättänyt miehensä ja karannut rakastajansa kanssa rahvaanmaille.

Vedetön tulva, maailmanlaajuinen pandemia koittaa tarhurien vuonna kaksikymmentäviisi. Toby on yksin ja eristyksissä UusiOlon kylpylässä. Aikuiseksi kasvanut Ren pelastuu sattumalta, koska hänkin on taudilta suojassa, karanteenissa Pyrstömaailma-seksiklubilla, jossa hän on työskennellyt.

Teoksessa seurataan rinnan Tobyn ja Renin selviytymistä tuhon päivinä ja heidän muistojaan ajasta tarhureiden yhteisössä. Sekä Tobya että Renia uhkaavat kammottavan Verikuulapelin veteraanit, joista yksi on Tobyn entinen pomo Blanco. Verikuula on vaihtoehto raskaisiin rikoksiin syyllistyneille. He voivat valita joko kuoleman tai Nälkäpelin kaltaisen realitypelin, jossa henkiinjäänyt joukkue voittaa.

Oryxin ja Craken ensin lukenut löytää tekstistä viittauksia Craken ja Jimmyn tarinoihin. Niitä tarjoillaan pieninä palasina ja niiden limittyminen Craken ja Jimmyn tarinaan vie sekä Herran tarhureiden että Oryx ja Crake -lukukokemuksen uudelle tasolle.

Teos on vahva ekologinen kannanotto. Se kysyy, mihin johtaa suuryhtiöiden valta, eläinten hyväksikäyttö ja pienten piirien rajoittamaton halu kuluttaa. Mutta Atwood käsittelee Herran tarhureissa myös uskoa ja uskontoa. Miten uskonto syntyy ja mihin usko johtaa? Tarinan ajanjakso on sama kuin Oryxissa ja Crakessa, yhteiskunnan ongelmat samoja. Tarhureilla on niihin erilainen ratkaisu kuin korporaatioilla ja perimää tutkivilla tiedemiehillä.


Lopuksi Atwood kuljettaa molemmat sankarittarensa kohtaamaan uuden ihmisrodun, joka palvoo Oryxia ja Crakea luojinaan ja ymmärtää luonnonkansojen tapaan maailmasta vain itse koetut, hyvin konkreettiset asiat. Uudet ihmiset vailla historiaa ja kulttuurin painolastia ovat Atwoodin keino tutkia hyvän ja pahan ongelmaa. Toby on viisas vanha nainen, mutta hänkään ei kykene selittämään lapsenkaltaisille uusille ihmisille pahuutta muuten kuin tarinana ja legendana. Totuus on liian julma kerrottavaksi ja sen korvaa hagiografia, tarinan totuus.

Seuraava osa: Uusi maa

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lempi

Minna Rytisalo: Lempi Lempi on lappilainen kauppiaantytär. Hän on romaanin päähenkilö, mutta hänen tarinaansa kertovat toiset. Lukija saa kuulla Lempistä rakastavan aviomiehen, vihamiehen ja siskon näkökulmasta. Kerrontaratkaisu toimii erittäin hyvin ja tuo ristivalotusta tapahtumiin sekä jännitettä teokseen. Tarina alkaa 1944, kun Viljami palaa sodasta kotiin lappilaiselle syrjäkylälle Pursuojalle. Tila on säästynyt hävitykseltä, vaikka monien naapurien tilojen on käynyt saksalaisten käsissä huonommin. Koti ei silti ole sama, jonka Viljami jätti, kun kutsunnat osuivat kohdalle. Rakas Lempi-vaimo on poissa. Lempin kerrotaan lähteneen saksalaisten matkaan. Viljamin suru on suuri ja itsesyytökset ankaria. Lempi oli ylioppilas, tottunut parempiin oloihin, ja Viljami oli aina pelännyt, ettei hän kauan jaksaisi köyhän pientilan emäntänä. Viljami pelkää kotiin paluuta, lapsen ja surun kohtaamista sekä isänä olemista. Kaunis, kuulas kieli ei ihan istu kouluja käymättömän pie...

Yasunari Kawabata: Lumen maa

Yasunari Kawabatan Lumen maa (suom. Yrjö Kivimies) on kaunis ja vähän hämmentäväkin teos. Kawabata kuvaa omaa kulttuuriaan niin hienovireisesti, että länsimaisen lukijan on vaikeaa täysin ymmärtää sen teemoja. Päähenkilöt ovat tokiolainen Shimamura, lumisen vuoristoseudun kylpylään aika ajoin matkustava mies sekä Komako, vuoristoseudulla syntynyt tyttö, yksi kylpylän geishoista. Kolmannen persoonan kertoja näkee Shimamuran ajatuksiin, mutta Komakosta kerrotaan vain vuorosanat ja häntä katsotaan ulkoapäin. Komako on elämänläheinen ja intohimoinen, hänessä ilmenevät luonnonläheisyys ja perinteinen japanilainen estetiikka. Tokiolainen Shimamura puolestaan on syventynyt länsimaiseen kulttuuriin, varsinkin esittävään estetiikkaan kuten teatteriin ja tanssiin. Hän etsii kylpylästä elämyksiä ja ihailua kaupunkielämään ja perheeseensä kyllästyttyään. Henkilöt ja heidän vuorovaikutuksensa siis edustavat myös perinteisen japanilaisen kulttuurin ja länsimaisen kulttuurin kohtaamista ja kultt...

Kaikki se, mitä en muista

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se, mitä en muista Jonas Hassen Khemiri on paljon palkittu ruotsalainen nykykirjailija. Kaikki se mitä en muista on hänen neljäs romaaninsa. Se kertoo nuorena auto-onnettomuudessa kuolleesta Samuelista. Mosaiikkiromaaniksikin teosta on kutsuttu, mutta ei se ole staattinen kuten mosaiikki, se on pikemminkin tila-aika –taidetta, monessa vierekkäisessä ruudussa yhtä aikaa tapahtuva teos. Jos katsot läheltä, näet vain rakeisen, pikselöidyn värisotkun. Jos katsot kauempaa, kuva elää, liikkuu ja muuttuu. Tähänkin kirjaan oli taas helmetin pitkät jonot, mutta odotus kannatti. Teos on moniääninen romaani parhaimmillaan. Päähenkilö on Samuel, mutta  häntä katsotaan vain ystävien ja tuttavien silmin ja hänestä kerrotaan vain heidän suullaan. Yksi monista minäkertojista on taustahahmoksi jäävä kirjailija, joka on ottanut tehtäväkseen etsiä totuutta Samuelista. Muut minäkertojat ovat ihmisiä, jotka ovat tunteneet Samuelin. Teos rakentuu Samuelin ystävien haa...